Eli häät eivät aivan vielä ole omallakohdallani aiheelliset. Mutta muutaman vuoden päästä kyllä. Mitä nyt vähän olen lukenut ja katsellut kuvia hunnuista, niin pitkät hiukset ovat ilmesisesti vaatimus? Itse en pidä pitkistä hiuksista, joten olen ajatellut häissäkin pitää vain lyhyet hiukset. Olen viimeakoina kuitenkin ajatellut, että huntukaan ei olisi paha asia. Onko siis mahdollista lyhythiuksisena käyttää huntua? Saisiko sen mitenkään kiinni hiuksiin?
Lyhyet hiukset ja huntu?
lyhyt hiuksinen
31063
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä lyhyt hiuksinenki voi pitää huntua, ei pitkät hiukset ole mikään vaatimus. Mikä on sitten lyhyt, johonkin siiliin on varmaan aika vaikea saada mitenkään kiinni ellei sitten pantaa laita. Isosiskollani oli huntu aikoinaan ja hänellä on ollut lyhyet hiukset, myös tuolloin oli eli pituus oli alle olkapään. Hunnuissa on varmasti erilaisia kiinnitys mahdollisuuksia, itse en ole niihin tutustunut, koska en on itse laittamas huntua.
Huntu on kaunis ja niissä on paljon vaihtoehtoja lyhyestä pitkään, pulleasta tyllihunnista valuvaan laahusmaiseen huntuun. Kiinnitysvaihtoehtoja myös on paljon, superlyhyen tukan kruunu/tiara/pantakiinnityksistä jo vähänkin pidempään (yli 5cm) hiukseen ihan kiinnityskohdan punomisella/tupeerauksella ja pinnittämisellä ym. Juttele asiasta kampaajasi kanssa!
...se on ainakin kaunis ja lyhythiuksisellekin oikein sopiva! Tietysti se asettaa morsiuspuvulle haasteita, koska se liitetään ainakin yleensä vintageen. Tai sitten haasteet on toisin päin :)