Kandin käyttö kahteen kertaan??

Opiskelukaverini aikoo käyttää kandintyötä, jonka teki pääaineessaan, myös sivuaineessaan, jota hän on opiskellut toisessa tiedekunnassa. Aihe kuulemma sopii molempiin aineisiin. Eikö tällaisesta voi jäädä kiinni? Ainakaan meillä kandeja ei kai tallenneta mihinkään..?
71155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

... noin tekee, vai ettet kuitenkin olisi sinä itse asialla?

Äänestä
  • Hah, miksi sitten kirjoittaisin näin, kun kerran muutenkin ollaan nimettömiä :D Ei ole mitään merkitystä miten haluat asian ymmärtää :)

    Äänestä

Kyllä voi käyttää periaatteessa kahteen kertaan, esim. materiaalia. Mutta jos on kaksi eri ainetta, niin luulisi näkökulman vähän muuttuvan?

Äänestä

Kandintyön aihe mainitaan tutkintotodistuksessa, joten viimeistään siitä jää kiinni. Voi jäädä jo aiemmin

Äänestä

Tuo ei varmastikaan ole sallittua, ja kyllä kandit tallennetaan koulun arkistoon. Eikö mieluummin kannattaisi vaikka jatkaa samantapaisesta aiheesta toinen työ, jossa kuitenkin eri tutkimuskysymys. Helpottaisihan tuo edellinen työ silti tekemistä, kun on asiasta jo paljon taustatietoa.

Äänestä

Itse käytin kandia pohjana yhden sivuaineen kurssin työhön, mutta ei sitä varmaan suoraan saa käyttää. Eri asia, että huomaako kukaan asiaa. Kyllä kandit ainakin meillä jää laitokselle.

Äänestä

Mitään sellaista opintosuoritusta, josta on jo saanut opintopisteitä, ei saa käyttää sellaisenaan uudestaan. Muutoinhan joku voisi kehittää rukousmyllyn, jonka jokaisella kierroksella samasta suorituksesta tipahtaisi aina uudet opintopisteet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kandi x 2 kirjoitti:

Opiskelukaverini aikoo käyttää kandintyötä, jonka teki pääaineessaan, myös sivuaineessaan, jota hän on opiskellut toisessa tiedekunnassa. Aihe kuulemma sopii molempiin aineisiin. Eikö tällaisesta voi jäädä kiinni? Ainakaan meillä kandeja ei kai tallenneta mihinkään..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu