kuluttajatutkimukset, jotka maksavat palkkioita

Eiväthän nämä toki huutokauppoja ole, mutta en nyt löytänyt tähän hätään osuvampaakaan osastoa. jos tälle on jokin parempi paikka, niin sanokaa ihmeessä.

Eli onko kukaan koskaan kokeillut mitään näistä ns. kuluttajatutkimus saiteista, jotka mainostavat maksavansa tutkimuksiin osallistumisesta. Useimmat (tai ainakin ne, joihin olen tähän mennessä törmännyt) taitavat olla jenkkiläistä alkuperää ja vaativat "pienen" rekisteröitymismaksun jotta pääsee jäseneksi. Sinällään tuo toimintaidea kuulostaa ihan mahdolliselta, sillä yritysmaailma maksaa vuosittain valtavia summia kuluttajatutkimuksista. Toisaalta taas kaikki mikä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta yleensä on sitä. Onko kenelläkään omakohtaista kokemusta onko noista ikinä mahdollista saada edes omiaan pois? Eihän tässä tokikaan omaa taloutta vain tuollaisten sivustojen varaan voi laskea, mutta jos pientä lisätienestiä olisi mahdollista saada ne se olisi tietysti aina plussaa. Sanotaan nyt vaikka, että kaikkia mahdollisuuksia voi kokeilla jos riski ei ole liian suuri ;)

Kerro myös jos tiedät sivustoja, joille voi rekisteröityä ilmaiseksi ja tienata vähän taskurahaa esim. mainoksien katselulla tai vastaavalla.
41754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hyöty vaivaan nähden erittäin pieni, ei kannata edes kokeilla. saat vain pahan mielen

Äänestä

Tässä joka yhteydessä vahvasti Nielseniin päin, HomeScan tutkimukset jos kiinostaa täältä
löytyy se formi toisinaan:

Mielipidemaailma:
http://www.mielipidemaailma.fi/
Lupaavat maksaa rahaa mutta vain PayPalin kautta. Viellä ei tuolta ole mitään tullut, FON
on jopa kerran maksanut samalla aikavälillä.

Mielipidetutkimus, Nielsen mutta myös muita tutkimuksia. Maksaa lahjakortein (Hesburger mm löytyy).
Ovat oikeasti maksaneetkin.
http://www.mielipidetutkimus.com/
UK firma vahvasti, molemmat tutkimukset Suomeksi pääsääntöisesti.
*******

Jos oikeasti haluat rahaa niin mturk on toimivampi:
https://www.mturk.com/mturk/welcome

Amazon lahjakortteja saa helpoiten rahat käyttöön vaikka muitakin maksutapoja on. Lupaat
kunniallisesti kertoa verottajalle Suomessa nämä tienestit ja samat jutut mturk non US
worker lomakkeelle. Rahat käytät Amazon ostoksiin ja jäljet jää Amazonin tietokantoihin, IRS
tuskin verottajalle Suomessa kertoo mitään.

Äänestä

Olin käyttäjänä mielipidemaailmassa ja voin kyllä sanoa ihan samaa, ettei kannata osallistua kun pahotaa vain oman mielensä. Minutkin "potki pihalle" , kun olin saanut jo sen verran pisteitä että olisin saanut lahjakortin...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pennin voitto kirjoitti:

Eiväthän nämä toki huutokauppoja ole, mutta en nyt löytänyt tähän hätään osuvampaakaan osastoa. jos tälle on jokin parempi paikka, niin sanokaa ihmeessä.

Eli onko kukaan koskaan kokeillut mitään näistä ns. kuluttajatutkimus saiteista, jotka mainostavat maksavansa tutkimuksiin osallistumisesta. Useimmat (tai ainakin ne, joihin olen tähän mennessä törmännyt) taitavat olla jenkkiläistä alkuperää ja vaativat "pienen" rekisteröitymismaksun jotta pääsee jäseneksi. Sinällään tuo toimintaidea kuulostaa ihan mahdolliselta, sillä yritysmaailma maksaa vuosittain valtavia summia kuluttajatutkimuksista. Toisaalta taas kaikki mikä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta yleensä on sitä. Onko kenelläkään omakohtaista kokemusta onko noista ikinä mahdollista saada edes omiaan pois? Eihän tässä tokikaan omaa taloutta vain tuollaisten sivustojen varaan voi laskea, mutta jos pientä lisätienestiä olisi mahdollista saada ne se olisi tietysti aina plussaa. Sanotaan nyt vaikka, että kaikkia mahdollisuuksia voi kokeilla jos riski ei ole liian suuri ;)

Kerro myös jos tiedät sivustoja, joille voi rekisteröityä ilmaiseksi ja tienata vähän taskurahaa esim. mainoksien katselulla tai vastaavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu