Go Jorma, Go!

Yleisöltä
Musiikista vuonna 2010

lauantai 24.07.2010

Ihmiset kuuntelevat musiikkia paljon joka päivä. Musiikki on tärkeää kaikille ihmisille.

Silloin, kun minä olin nuori, siinä alle 20-vuotias, musiikkia oli monenlaatuista ja eri musiikkilajeilla oli paljon eroavaisuuksia. Kaikki löysivät oman musiikkinsa. Kun minä aloin kulkea tansseissa, tango oli suosittua, ja sitä soitettiin paljon.

1960-luvulla tango oli hyvin yleinen musiikin kohde. Tuolloin 1960-luvulla tangoa osattiin soittaa. Tuolloin oli tangoa, valssia, polkkaa, jenkkaa, fokstrottia, rokkia. Nuo kaikki musiikit olivat erilaisia ja niitä piti tanssia eri tavalla ja tanssikansa osasi kaikki tyylit.

Nykyään vuonna 2010 ovat kaikki musiikkilajit samanlaisia ja kaikki nuo tanssit soitetaan fokstrottina eli foxina. Tämän huomaa kun tanssilavoilla kuuntelee musiikkia. Tähän on valitettavasti tultu, ja kuuleehan tuota foxia radiossa ja televisiossakin.

Seinäjoella on pidetty Tangomarkkinoita yli 20 vuotta ja viime aikoina on Seinäjoen Tangomarkkinoiden sävellyskilpailussa tangosävellyskisoissa tangot sävelletty foxiksi. Tämäkin kappale, joka valittiin vuonna 2010 voittajaksi tuossa tangosävellyskisassa, oli selvää foxia.

Ei ole enää Suomessa tangosäveltäjiä. 1960-luvulla oli Unto Mononen, mutta kun yksi mies ampui Monosen, ei ole enää ketään tangosäveltäjää. Kyllä fokseja ja rokkia on sävelletty ja kaikenlaista pilkkamusiikkia, mutta kunnon musiikkia ei enää sävelletä.

Rokkimusiikkihan on sellaista, että otetaan kattilankansia ja aletaan niitä hakata toisiinsa, niin siinä on selvää rokkia. Minä sanoisin, että rokkimusiikki on selvää saatananpalvontaa. Saatananpalvontaa on monenlaista, mutta kun kuuntelee radiosta ja televisiosta rokkia, tulee mieleen, että pitää erota kirkosta. Näin nykynuorisomme on tehnytkin.

Suomen ainoa euroviisuvoittajamme Lordi on siitä hyvä esimerkki. Onhan Mauri Antero Nummisellakin rokkilevy nimeltä Perkele ja levyä on myyty musiikkiliikkeissä esimerkiksi Anttilassa. Tämä oli silloin, kun oli 30 cm:n LP-levyjä myynnissä. Muitakin saatananpalvontatyylejä rokissa on ollut. Esimerkiksi punk ja heavy metal.

Minä sanoisin, että nykynuorisomme menee pilalle, kun se on kuunnellut rokkia. Nykyään on viety pieniä lapsiakin kuuntelemaan rokkia. On jopa järjestetty omia lasten rock-konsertteja.

Tällä tavalla on pakotettu lapset kuuntelemaan rokkia. Kyllähän se tiedetään, että lapset vasta opettelevat elämää. Minun mielestäni on väärin, että kolmivuotiaille ja neljävuotiaille on järjestetty rokkikonsertteja oliko se Joensuussa tai kuitenkin tuolla Venäjän rajalla. Venäjällä rokkimusiikki on suosituinta musiikkia nykyään.

JORMA NURMIRANTA

Kauhajoki

http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=519662
2591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Saatananpalvontaa on monenlaista, mutta kun kuuntelee radiosta ja televisiosta rokkia, tulee mieleen, että pitää erota kirkosta", "Muitakin saatananpalvontatyylejä rokissa on ollut. Esimerkiksi punk ja heavy metal", "Venäjällä rokkimusiikki on suosituinta musiikkia nykyään". LOLZ.

Äänestä

taas joku jolta on aamu lääkkeet jääny väliin,avautuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JormaVeitikka kirjoitti:

Yleisöltä
Musiikista vuonna 2010

lauantai 24.07.2010

Ihmiset kuuntelevat musiikkia paljon joka päivä. Musiikki on tärkeää kaikille ihmisille.

Silloin, kun minä olin nuori, siinä alle 20-vuotias, musiikkia oli monenlaatuista ja eri musiikkilajeilla oli paljon eroavaisuuksia. Kaikki löysivät oman musiikkinsa. Kun minä aloin kulkea tansseissa, tango oli suosittua, ja sitä soitettiin paljon.

1960-luvulla tango oli hyvin yleinen musiikin kohde. Tuolloin 1960-luvulla tangoa osattiin soittaa. Tuolloin oli tangoa, valssia, polkkaa, jenkkaa, fokstrottia, rokkia. Nuo kaikki musiikit olivat erilaisia ja niitä piti tanssia eri tavalla ja tanssikansa osasi kaikki tyylit.

Nykyään vuonna 2010 ovat kaikki musiikkilajit samanlaisia ja kaikki nuo tanssit soitetaan fokstrottina eli foxina. Tämän huomaa kun tanssilavoilla kuuntelee musiikkia. Tähän on valitettavasti tultu, ja kuuleehan tuota foxia radiossa ja televisiossakin.

Seinäjoella on pidetty Tangomarkkinoita yli 20 vuotta ja viime aikoina on Seinäjoen Tangomarkkinoiden sävellyskilpailussa tangosävellyskisoissa tangot sävelletty foxiksi. Tämäkin kappale, joka valittiin vuonna 2010 voittajaksi tuossa tangosävellyskisassa, oli selvää foxia.

Ei ole enää Suomessa tangosäveltäjiä. 1960-luvulla oli Unto Mononen, mutta kun yksi mies ampui Monosen, ei ole enää ketään tangosäveltäjää. Kyllä fokseja ja rokkia on sävelletty ja kaikenlaista pilkkamusiikkia, mutta kunnon musiikkia ei enää sävelletä.

Rokkimusiikkihan on sellaista, että otetaan kattilankansia ja aletaan niitä hakata toisiinsa, niin siinä on selvää rokkia. Minä sanoisin, että rokkimusiikki on selvää saatananpalvontaa. Saatananpalvontaa on monenlaista, mutta kun kuuntelee radiosta ja televisiosta rokkia, tulee mieleen, että pitää erota kirkosta. Näin nykynuorisomme on tehnytkin.

Suomen ainoa euroviisuvoittajamme Lordi on siitä hyvä esimerkki. Onhan Mauri Antero Nummisellakin rokkilevy nimeltä Perkele ja levyä on myyty musiikkiliikkeissä esimerkiksi Anttilassa. Tämä oli silloin, kun oli 30 cm:n LP-levyjä myynnissä. Muitakin saatananpalvontatyylejä rokissa on ollut. Esimerkiksi punk ja heavy metal.

Minä sanoisin, että nykynuorisomme menee pilalle, kun se on kuunnellut rokkia. Nykyään on viety pieniä lapsiakin kuuntelemaan rokkia. On jopa järjestetty omia lasten rock-konsertteja.

Tällä tavalla on pakotettu lapset kuuntelemaan rokkia. Kyllähän se tiedetään, että lapset vasta opettelevat elämää. Minun mielestäni on väärin, että kolmivuotiaille ja neljävuotiaille on järjestetty rokkikonsertteja oliko se Joensuussa tai kuitenkin tuolla Venäjän rajalla. Venäjällä rokkimusiikki on suosituinta musiikkia nykyään.

JORMA NURMIRANTA

Kauhajoki

http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=519662

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu