Mistä ammattitaitoinen suunnittelija ?

Olen lukenut kasan Viherpihalehtiä ja puutarhakirjoja. Niissä on hyvät ohjeet uudisrakennuksen pihan rakentamiseen, mutta en silti osaa niiden pohjalta alkaa isoa pihaa rakentaa. Olen varmaan tavallista tyhmempi, sillä minusta ohjeet ovat pelottavia. Etenkin kiveysten tekeminen pelottaa, kun kirjojen mukaan pohjien pitää olla niin tiptop tai muuten menee täysin pieleen.

Mistä löydän ammattitaitoisen pihasuunnittelijan Kymenlaaksoon ? Alalla on monta yrittäjää, mutta kun haluaisin nimenomaan sellaisen, jolla on suunnitteluun tarvittava koulutus ja mielellään kokemustakin. Olen nähnyt alan yritysten toteutuksina masentavia pihoja, joilla piha on nurmikenttää ja sitten pihan rajoilla on pensasaita ja siinä se. Tietääkö joku Kymenlaaksossa tai Lahdessa hyvän suunnittelijan ? Tai löytyykö opiskelija, joka olisi valmis matkustamaan Kouvolan seudulle ?
1469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ehdotanpa itseäni! Olen miljöösuunnittelija koulutukseltani, tällä hetkellä tosin taas opiskelen. Vietän paljon aikaa Kouvolan seudulla, vaikka Espoossa asunkin, joten sijainti olisi mainio. Kokemusta on jonkin verran niin suunnittelun kuin toteuttamisenkin osalta. Ota yhteyttä niin jutellaan lisää! maijastl@metropolia.fi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikki sormet suussa kirjoitti:

Olen lukenut kasan Viherpihalehtiä ja puutarhakirjoja. Niissä on hyvät ohjeet uudisrakennuksen pihan rakentamiseen, mutta en silti osaa niiden pohjalta alkaa isoa pihaa rakentaa. Olen varmaan tavallista tyhmempi, sillä minusta ohjeet ovat pelottavia. Etenkin kiveysten tekeminen pelottaa, kun kirjojen mukaan pohjien pitää olla niin tiptop tai muuten menee täysin pieleen.

Mistä löydän ammattitaitoisen pihasuunnittelijan Kymenlaaksoon ? Alalla on monta yrittäjää, mutta kun haluaisin nimenomaan sellaisen, jolla on suunnitteluun tarvittava koulutus ja mielellään kokemustakin. Olen nähnyt alan yritysten toteutuksina masentavia pihoja, joilla piha on nurmikenttää ja sitten pihan rajoilla on pensasaita ja siinä se. Tietääkö joku Kymenlaaksossa tai Lahdessa hyvän suunnittelijan ? Tai löytyykö opiskelija, joka olisi valmis matkustamaan Kouvolan seudulle ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu