Politrukit valvoo kuin rakkikoirat kuutamolla

Luulisi todella, että nyt v 2010 Suomessa olisi jo päästy sananvapauden aikakauteen, mutta aina vain löytyy aiheita, joissa mielipiteen vapaus on rajoitettua. Ahvenanmaan suomenkielisiin kohdistu syrjintä ja pakkoruotsiasia on näistä tabu-aiheista pyhimpiä, joista on edelleen vaikea keskustella toisin sanoen ne on
aiheita mitä politrukki sensuuri valvoo.
5374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eikö se ole syrjintää, että tällä palstalla väitetään koko ajan Ahvenanmaalla harjoitettavan syrjintää, mutta kun täällä asuva kertoo, ettei ole sellaista huomannut, nousee kamala holoo ja väitetään valehtelijaksi? Minä koen ehdottmasti syrjintää ja rasisimia tällä palstalla. Tehkää jotain!

Äänestä
  • Pitäisikö tuohon vastata, että tehkää jotain, jotta eriarvoistaminen ja ihmisten yhdenvertainen kohtelu olisi
    heille kuuluvassa asemassa myös itsehallinto saarellakin? Luulen, että kaikki kirjoitukset ovat omaa syytänne,
    eihän ihmisiä voi kohdella eriarvoisesti heidän omassa kotimaassaan, eihän? Jokainen ymmärtää nykyään sen
    ettei esimerkiksi ruotsinkieli ole uhattuna, koska sitä puhuu yli 10 miljoonaa, niin miten Ahvenanmaalla pieni
    suomenkielinen vähemmistö sitä olisi uhkaamassa jos heillä oikeuksia käyttää omaa äidinkieltään samanarvoisesti mitä ruotsinkielisillä on? Oma katsomukseni on, että kyseessä on vain poliittinen kiihkoilu
    jota pitää yllä pieni kiihkoruotsalaisten ryhmittymä Ahvenanmaalla?

    Äänestä

  • "Itsehallinnon tarkoitus on aina ollut suojella ja varjella paikallista kieltä ja kulttuuria. Ilmeisesti siinä ollaan onnistuttu? "
    Tuollaisella sepityksellä yritetään puolustella karkeaa ihmisiin kohdistuvaa eriarvoistamista, onko se
    muka sivistyneeseen kulttuuriin kuuluvaa, kun elämme sentään yhdistyneessä EU:ssa?

    Ahvenanmaan ongelmana, suomaisuus ja kieli, joka pitää tuhota ihmisiä sortamalla ja halveksimalla heidän ihmisarvoaan kaikenlaisilla rajoituksilla ja kielloilla. Jos syrjintä on ainut millä Ahvenanmaan ruotsikiihkoiset poliitikot yrittävät puolustaa ruotsalaisuuttaan on se erittäin halpamaista inhottavaa eikä kuulu sivistykseen.

    Äänestä

  • Kaikkea sitä on kirjoitti:

    "Itsehallinnon tarkoitus on aina ollut suojella ja varjella paikallista kieltä ja kulttuuria. Ilmeisesti siinä ollaan onnistuttu? "

    Sä olet saannut suuren väärinkäsityksen itsehallinnosta. Et ole koskaan edes ollut saarella, lukennut vaan mitä toiset valittaen kirjoittaa. Mene suoraan hallituksella, ja pyydä että he lukevat sulle itsehallinnon suveräniteettiä.

    Äänestä

  • Kaikkea sitä on kirjoitti:

    "Itsehallinnon tarkoitus on aina ollut suojella ja varjella paikallista kieltä ja kulttuuria. Ilmeisesti siinä ollaan onnistuttu? "
    Tuollaisella sepityksellä yritetään puolustella karkeaa ihmisiin kohdistuvaa eriarvoistamista, onko se
    muka sivistyneeseen kulttuuriin kuuluvaa, kun elämme sentään yhdistyneessä EU:ssa?

    Ahvenanmaan ongelmana, suomaisuus ja kieli, joka pitää tuhota ihmisiä sortamalla ja halveksimalla heidän ihmisarvoaan kaikenlaisilla rajoituksilla ja kielloilla. Jos syrjintä on ainut millä Ahvenanmaan ruotsikiihkoiset poliitikot yrittävät puolustaa ruotsalaisuuttaan on se erittäin halpamaista inhottavaa eikä kuulu sivistykseen.

    som en liten obetydlig myggas gnäll i Sahara !!

    Här på Åland pratar vi helst svenska, eftersom det är vårt kära modersmål !!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettelee tätä kirjoitti:

Luulisi todella, että nyt v 2010 Suomessa olisi jo päästy sananvapauden aikakauteen, mutta aina vain löytyy aiheita, joissa mielipiteen vapaus on rajoitettua. Ahvenanmaan suomenkielisiin kohdistu syrjintä ja pakkoruotsiasia on näistä tabu-aiheista pyhimpiä, joista on edelleen vaikea keskustella toisin sanoen ne on
aiheita mitä politrukki sensuuri valvoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu