Tarinoita Kolmesta Koputuksesta

Eli laittakaa tähän kertomuksenne, jos olette kuulleet joskus kolme koputusta ilman että ketään on paikalla.

Omat kolme koputusta kokemukseni:

1. Ollessani 11v. asuimme rintamamiestalossa missä ajoittain kait kummitteli. Olimme yläkerrassa pelaamassa kun yläkerran oven yläosaan koputettiin oikein iskemällä kolme kertaa. Avasimme sen ja ketään ei ollut. Isäni oli alakerrassa, kysyin häneltä kävikö hän siellä. Sanoi ettei ollut käynyt.

2. Kerran, vielä kun asuin vanhempien kotona, kävin illalla talvella hakemassa pizzan autolla ja päätinkin ajella metsätielle syömään.. Tosi syrjäisellä alueella. Peruutin sivutielle ja kuuntelin radiota hiljaisella. Ulkona oli pimeää. Vasemmallani takaoven alareunasta kuului hitaat kolme koputusta, kuin suksisauvan sommalla olisi töpäytetty. Sitä ennen kuulin myös juuri äänen, kuin henkäyksen, saattoi tulla radiostakin. En katsonut edes mitä siellä on, ajoin vain heti pois. Kävin päivällä katsomassa kohtaa, eikä siinä ollut kasveja mitkä yltäis kopaseen, eikä muitakaan jälkiä.

3. (Uudessa talossa.) Kun äidin isä kuoli, noin kuukausi sen jälkeen hän oli nukkumassa olohuoneessa, hän kuuli kolme kovaa kopautusta sänkynsä päästä. Säikähti sitä niin ettei enää nuku siellä. Samoihin aikoihin näin itse painajaisia missä olin siellä (en enää asunut kotona). Unessa mm. takki leijui ilmassa.
66905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jo vuosia sitten mä muutin kaupan yläkertaan asumaan. Se taisi sitten olla ekä yö, kun heräsin siihen, että mun sängynpäädyn takana olevaan seinään iskettiin nyrkillä. En jatellut ensin oikein mitään, vasta viikkoja myöhemmin mun naapuri alkoi kertoa omituisista tapauksista siellä, oli ilmassa leijunut kahvinhajua, kuulunut vanhan vekkarin pärinää ja askelia sisärappusissa, vaikka kenenkään muun ei pitänyt sinä iltana liikkua niissä, kun minäkin olin työreissulla muualla Suomessa. Kukaan ei kuitenkaan koskaan osannut kertoa paikan historiasta mitään. Tämä kauppa oli muistaakseni t-market ja Hikiällä, jos joku sattuu tietään enemän, niin olisi kiva kuulla. :)

Äänestä

vaan: kop..kop..ko-kop..kop........kop..kop(!)

Säikähdin ihan v*sti!

Äänestä

......äitini kuoli 2001 otin koiran 13v hoiviini vuoden päästä vein piikille. Kului aikaa pari kuukautta ja he ilmestyivät minulle,ajattelin en voi koskea silloin he katoavat"mitä koskisin" koska olin muuttanut erilleen miehestäni sumuinen valo ja äidin ääni sanoi minulle "Lassesta ei ole sinulle mitään vaaraa" ja nyt eilen yöllä 2019 kuulin lasivitriinissä kolme koputusta: ajattelin ;äiti! Herää Sari !Olen tehnyt vuosien aikana paljon työtä elämäni eteen ~ mitä elämä tuo tulessaan?

Äänestä

Muutama vuosi sitten kuulin unen läpi kun makuuhuoneen peiliin koputetaan kolme kertaa. Heräsin kuuntelemaan ääntä ja koputukset kuuluivat uudelleen. Sen jälkeen "joku" poistui huminan kera huoneesta. Uskon että oli edesmennyt läheinen.

Äänestä

Olin tänään meikkaamassa päivällä. Olin yksin kotona ja kuulin kolme koputusta. Koputukset kuuluivat ylhäältä vintiltä tai ulko ovelta. Mitä nämä koputukset tarkoittavat?

Äänestä

Täällä päim kuulunut aika usein koputuksia naapuruston tyhjillään olevasta Harmaan talon suunnalta pihalta niin iltahämärissä kuin joskus päivisinkin. Valokin on syttynyt palamaan talon yläkerran ikkunassa, vaikka ovessa on munalukko ja parvekkeen kauttakaan ei pääse.

Epäilin pitääkö Narsistit jotain vankina siellä yläkerrassa!, mutta ainakin siellä kummittelee ja joku oli kuulemma nähny jonkun tuntemattoman henkilön talon pihalla joka sit hetkeä myöhemmin oli kadonnut näkyvistä, kun oli aikanaan ollut talon omistajien kanssa siellä ryyppäämässä. On myös kuultu iltapimeälläTalon suunnalta aavemaista ääntä joka loppuu aavemaiseen humahtavaan ääneen ja iltahämärällä ääni niin kun joku ois lyöny lujaa omenapuuhun jollain halolla tms.todela kova kolaus ääni !

Oli kyllä muutakin mutta en nyt jaksa enempää kertoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


3-Volttia kirjoitti:

Eli laittakaa tähän kertomuksenne, jos olette kuulleet joskus kolme koputusta ilman että ketään on paikalla.

Omat kolme koputusta kokemukseni:

1. Ollessani 11v. asuimme rintamamiestalossa missä ajoittain kait kummitteli. Olimme yläkerrassa pelaamassa kun yläkerran oven yläosaan koputettiin oikein iskemällä kolme kertaa. Avasimme sen ja ketään ei ollut. Isäni oli alakerrassa, kysyin häneltä kävikö hän siellä. Sanoi ettei ollut käynyt.

2. Kerran, vielä kun asuin vanhempien kotona, kävin illalla talvella hakemassa pizzan autolla ja päätinkin ajella metsätielle syömään.. Tosi syrjäisellä alueella. Peruutin sivutielle ja kuuntelin radiota hiljaisella. Ulkona oli pimeää. Vasemmallani takaoven alareunasta kuului hitaat kolme koputusta, kuin suksisauvan sommalla olisi töpäytetty. Sitä ennen kuulin myös juuri äänen, kuin henkäyksen, saattoi tulla radiostakin. En katsonut edes mitä siellä on, ajoin vain heti pois. Kävin päivällä katsomassa kohtaa, eikä siinä ollut kasveja mitkä yltäis kopaseen, eikä muitakaan jälkiä.

3. (Uudessa talossa.) Kun äidin isä kuoli, noin kuukausi sen jälkeen hän oli nukkumassa olohuoneessa, hän kuuli kolme kovaa kopautusta sänkynsä päästä. Säikähti sitä niin ettei enää nuku siellä. Samoihin aikoihin näin itse painajaisia missä olin siellä (en enää asunut kotona). Unessa mm. takki leijui ilmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu