Jostain luin, että tuntuisivat aikaisemmin kuin yksösraskaudessa. Takana kaksi yksösraskautta ja nyt rv8. Mitään varmuutta ei ole, mutta vahva tunne tuplista ollut jo alusta asti. Raskaus on tähän asti eronnut aivan täysin aiemmista oireiltaan.
Millloin ensimmäiset liikkeet kaksosraskaudessa tuntuneet?
Jännäjuttu
22381
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuntuvat kyllä ainakin omalla kokemuksella aikaisemmin kuin yksöisraskaudessa. Itse tunsin liikkeitä varmasti viikoilla 14 , mutta jo 12 oli joitakin tuntemuksia mitä ei voinut selittää muuten kuin mahdollisina liikkeinä. Tietenkin jokaisen anatomia varmasti vaikuttaa, että sinänsä ei voi verrata raskauksia. Itsellä oli myös vahva tunne tuplaonnesta heti testin jälkeen, mutta ultra on kuitenkin se missä asia selvisi varmaksi korkeasta hcg-arvosta huolimatta.
ei ole todettu? Sinusta vain tuntuu sille että alkioita on kaksi? Jokainen raskaus eroaa toisistaan, oli se sitten ykkös, tai monikkoraskaus