Tarvitaanko vintin rakentamiselle lupa?

Tilanne tämä: Rakennus n. 150-vuotta vanha puutalo, ei suojeltu. Koko pytinki rakennettu mm. puolustusvoimien toimesta (henkilökunnan asunnoiksi) uudelleen, kakluunit, puuhellat ja kaikki muu kiva poistettu. Käytännössä vain kivijalka on säilynyt.

Nykyinen asukas haluaisi tyhjään vinttiin tilan, johon saisi varastotilaa ja pienen ompelupisteen frouvalle. Seisomakorkeus tilan keskellä riittäisi. Lisäksi haluttaisiin puhkaista päätyyn ikkuna, joka jo laudoituksen alta löytyykin. Vanhoista kuvista myös näkyy, että ikkuna on talossa aiemmin ollut.

Alakerran keittiöstä puhkaistaisiin reikä, josta tikapuumaiset portaat johtaisivat vintille. Lämmityksenä yksi sähköpatteri, johdot vedetty alhaalta.

Tarvitaanko rakennuslupa?
54285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

niin tarvitaan tietysti lupa melkeimpa siihen kun otat ja siirrät huonekaluja huoneesta toiseen. Itse omistan samantyyppisen n. 150 vuotta vanhan talon josta ei ole olemassa mitään muuta dokumentaatiota kun yksinkertainen pohjapiirustus. Tässä tapauksessa olen sovelltanut "oma tupa, oma lupa" periaatetta ja laajentanut talon yläkertaan. Siellä oli itse asiassa oli nk. kesähuone joskus aikanaan elikä ainahan voi väittää, että on ainoastaan korjannut paikkoja jotka ovat olleet olemassa kun taloon on muuttanut. Sitä ei kukaan ole vielä kieltänyt. Itse kysymykseen pitää kyllä vastata ehdoton KYLLÄ, mutta itse olisin sen verran luova, että tekisin niinkun parhaaksi näen. Kukaan ei voi jälkikäteen väittää, että olisit tehnyt jotakin laitonta 150 vuotta vanhassa talossa koska vuosien varrella on on kuitenkin tehty ties mitä ilman mitään lupia....

Äänestä

rakenna vain se huone. älä missään nimessä kysy rakennusvalvonnasta mitä lupia tarvitaan! tuollaisen vanhan talon muutostyösuunnitelmat herättävät jokaisen "kunniallisen" rakennusvlvojan sisällä uinuvan (perusomakotitalo- tai roskakatoslupien leimaamista 8h/päivä) SAALISTAJAN! "mahdollinen rakennuskielto- rajoitus- tms-kohde? Ikkunasta etäisyys naapurin rajaan? Kaavamääräykset alueella? paloturvallisuus? ...... " Eli pidä asia omana tietonasi jos meinaat päästä joskus sitä huonetta rakentamaan ja et halua maksaa vaikkasunminkälaisista luvista!

Äänestä

Ja kun talo menee myyntiin, on kiva sanoa, että tämä huone on tehty vintille 2010, mutta rakennuslupa on hakematta! Näkeehän sen materiaaleistakin, ovatko 150 vuotta vanhoja vai uusia...

Äänestä

Toisin kuin aiemmissa vastauksissa sanotaan, niin hae ehdottomasti se lupa. Lupaa varten tarvitset suunnitelmat ja tietyt detaljit, joilla varmistetaan, että eristäminen ja rakenteet ovat ainakin paperilla oikein. Lupa ei vielä takaa sitä, että työ tehdään oikein, mutta silloin ainakin siihen on teoreettinen mahdollisuus. Kokemukseni mukaan ilman lupaa tehdyt työt ovat paljon useammin päin peetä kuin luvan kanssa tehdyt. Asian voi ajatella niinkin, että jos ihmisellä on taipumus rikkoa sääntöjä yhdessä asiassa (rakennusluvan hakemisessa) hän rikkoo helpommin sääntöjä myös toisissa paikoissa, kuten höyrynsulussa, eristysvahvuudessa ja kylpyhuoneen vesieristyksessä.

Äänestä

jos ulko asu muuttuu niin pitää olla rakennus lupa..... muista jos jotain vahinkoa sattuu niin vakuutus ei korvaa jos sulla ei ole sitä lupaa
jos se vaikka palaa joskus

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei voi olla totta! kirjoitti:

Tilanne tämä: Rakennus n. 150-vuotta vanha puutalo, ei suojeltu. Koko pytinki rakennettu mm. puolustusvoimien toimesta (henkilökunnan asunnoiksi) uudelleen, kakluunit, puuhellat ja kaikki muu kiva poistettu. Käytännössä vain kivijalka on säilynyt.

Nykyinen asukas haluaisi tyhjään vinttiin tilan, johon saisi varastotilaa ja pienen ompelupisteen frouvalle. Seisomakorkeus tilan keskellä riittäisi. Lisäksi haluttaisiin puhkaista päätyyn ikkuna, joka jo laudoituksen alta löytyykin. Vanhoista kuvista myös näkyy, että ikkuna on talossa aiemmin ollut.

Alakerran keittiöstä puhkaistaisiin reikä, josta tikapuumaiset portaat johtaisivat vintille. Lämmityksenä yksi sähköpatteri, johdot vedetty alhaalta.

Tarvitaanko rakennuslupa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu