MJ:n pituus ja paino?

Eikö Michael ollut n. 175 cm pitkä, mutta entäs paino, 90-luvulla ja nyt This is It:ssä. Ootteko muuten huomannut, että Michael oli vuosituhannen alussa vähän tukevammassa kunnossa, kun kuolinvuosinaan tai sitä ennen?
235663
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kilomääristä en tiedä, mutta laihuus oli Jacksonille silminnähden ongelma stressaavina aikoina. Bad-kietueensa alkupuolella oli mies varmaan upeimmillaan! Sitten iski Chandler syytöksillään, MJ etsi helpotusta oloonsa lääkeistä ja kuihtui. Hän joutui vieroitukseen ja lopettamaan kiertueen kesken. Panin minäkin merkille, että Michael sai lisää painoa vuosituhannen vaihteessa. Silloin kai olivatkin hänen loppuelämänsä leppoisimmat vuodet, kunnes tulivat uudet syytökset ja paineet. Jotenkin vaikutti, etteivät Michaelin voimat, eikä kilotkaan koskaan enää palautuneet sen oikeusjutun jälkeen.

Äänestä
  • 2000-luvun alkupuolella Michael oli elämänsä ''tuhdimmassa'' kunnossa. Laihimmillaan Michael oli Thrillerin ja This Is Itin aikoihin.

    Äänestä

  • 1984 lavalla olleista pyrotulista Michael paloi hiuksistaan ja päänahkastaan, kivuluasta. Juuri ämän vuoksi hän jäi koukkuun koviiin opioidilääkkeisiin.

    Äänestä

Kuitenkin Jackson näytti kasvoiltaan jo ennen toisia pedofiliasyytteitä melko sairaalta (vaikea selittää), joten voisiko pitää paikkaansa, että botox sai MJ:n ylähuulen roikkumaan vähän, joka korjaantui botoxin poistuessa elimistöstä. MJ kuitenkin näytti mun mielestä This Is Itissä terveemmältä, kuin aikoihin huomioimatta siis laihuutta.

Äänestä
  • Pistoksilla, leikkauksilla ja rasvakudoksen vähäisyydellä "naamarimaisuus" varmaan selittyi. Sama ilmiö näkyy monien keski-ikäisten starojen kasvoilla. Michaelilla sanottiin olleen vitiligon lisäksi tauti nimeltä lupus (SLE-lyhennettä myös käytetään?). Se saattaa välillä äityä hyvinkin hankalaksi aiheuttamalla tulehduksia eripuolilla elimistöä. Sairastamiset lyövät aina leimansa kasvoihin ja laihduttavat. MJ:n ruumiinavausraportissa kuitenkin sanottiin hänen olleen kuollessaan normaalipainon rajoissa.

    Äänestä

  • 20 kirjoitti:

    Pistoksilla, leikkauksilla ja rasvakudoksen vähäisyydellä "naamarimaisuus" varmaan selittyi. Sama ilmiö näkyy monien keski-ikäisten starojen kasvoilla. Michaelilla sanottiin olleen vitiligon lisäksi tauti nimeltä lupus (SLE-lyhennettä myös käytetään?). Se saattaa välillä äityä hyvinkin hankalaksi aiheuttamalla tulehduksia eripuolilla elimistöä. Sairastamiset lyövät aina leimansa kasvoihin ja laihduttavat. MJ:n ruumiinavausraportissa kuitenkin sanottiin hänen olleen kuollessaan normaalipainon rajoissa.

    Se siinä ruumiinavausraportissa laittaakin epäilyttämään. Siinähän väitettiin, että MJ olisi painanut n. 60 kiloa , joka on aivan varmasti täyttä bullshitia, koska ite oon 177 cm ja painan 55 kiloo, enkä läheskään niin laiha, kun MJ oli.

    Äänestä

mulletoissa on pituusmitta, että näkee MINKÄ/KENEN pituinen on, ja netissä näkyvässä esittelykuvassa näkyy kun alkaa niitä tekstejä lukemaan että Jackson ois 178cm pitkä. painoa en oo koskaan kuullu, niinkuin ei moni muunkaan, mutta veikkaisin 50-60kg.

Äänestä

no mä oon kuullu et Michael on 180cm pitkä ja 62 kiloa laiha (this is it) ja sillon varsinkin live in bucharestin aikaan Michael oli lihaisampi versio

Äänestä

180cm, kun vertaa muihin. Liian laihalle näytti oikeastaan vain oikeudenkäynnin aikohin. Tanssijat ovatkin laihoja.

Äänestä
  • Google sanoo ainaki että mk on 175cm

    Äänestä

Kirjassa Michael on itse kertonut olevansa 174cm pitkä. Painosta hän ei maininnut.

Äänestä

who cares.Turha tieto

Äänestä

Meitä kiinnostaa. Ja pitäähän sitä tietää tosifanin "ihannekoot" ;)

Äänestä

Oikean Michaelin mitat löytyvät rikostutkintapöytäkirjoista.
Ketä This is it Michaeleista tarkoitatte, siinähän oli mukana ainakin kolme impersonatoria. Eri pituisia ja eri ruumiinrakenteisia, vaikka leffa olikin leikattu sen verran taiten, ettei sitä välttämättä huomaa. Jokatapauksessa ruumis, jolle ruumiinavaus tehtiin ei ollut Michaelin pituinen eivätkä tuntomerkit täsmänneet muutenkaan.

Jatkakaa vaan pohdintoja ja tutkimuksia, törmäätte vielä ihmeellisiin asioihin. Ja varmasti iloisiin uutisiin =)

Äänestä

Mä luin et ruuminavauksessa todettiin MJ:n olevan kalöju, ja se paino vaan 52 kiloa. Sen maha oli täynnä kaikenlaisii pillereitä, ja sen vartalo oli täynnä pistoreikiä. Niitten syytösten takia Michael on kuollut, se oli varmaan vielä elossa jos kukaan ei olis koskaan syyttäny sitä mistään, ja se ei olis alkanu käyttää mitään lääkkeitäkään, ja This Is It kiertue olis toteutunut.

Äänestä

Toi on totta..
Michael ois elossa. Ärsyttävää kun ne jotkut Youtuben videoissa väittävät, että Michael ois mukamas elossa. Jos hän ois elossa miksi hän huijasi kuolemansa, kun hänellä oli lapsia? lapset elävät jossain hoitokodissa nykyään, mutta eivät kai enää pitkään, jos kasvavat pian aikuisiksi.

Äänestä
  • Julkisuus alkoi painaa. Hyvä tapa välttää rikossyytteet oli "virallisesti kuoleminen".

    Äänestä

Michael on Googlen tietäen n: 175cm pitkä

Äänestä

Ton neken pituus ei oo tiedossa, mutta kyrpä ainakin mahtui 7-vuotiaan pojan suuhun. Ja sormi kieli perseeseen. Että silleen... Katsokaa se dokumentti.

Äänestä
  • mitä vitttua ota asoista selvää enneko puhut hyväst miehest tollast paskaa. ja vitut se mikää dokumentti o jos kaks miest vaa kertoo valheita samal ku vaatii miljoona korvauksiii. MJ ei ois ikin pystyny satuttaa yhtäkäää ihmist varsinkaan lasta!! iha sairasta et ihmiset oikeesti uskoo noit sairait juttuja siitä

    Äänestä

  • Vittu oot ihan sairaan tyhmä eikö ole yhtään kunnioitusta maailmankuulu todella hyväsydämisestä ihmisestä, uskon että ikinä ei satuttanut lasta. Toi on niin helppoa keksiä valheita kuuluisasta ihmisestä vielä kun tyhmät ihmiset uskovat sekä myös älkää uskoko dokumentteja.

    Äänestä

Munan pituus ja paino. Just joo. Häiritsevää!

Äänestä

Iteku luin Ni siel sanottii et michaelilla ois ollu kotonaan Kuvia alastomista Poista ja siinä sanottiin Että Se on Saanu 2 syytöstä Seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


120987643123456 kirjoitti:

Eikö Michael ollut n. 175 cm pitkä, mutta entäs paino, 90-luvulla ja nyt This is It:ssä. Ootteko muuten huomannut, että Michael oli vuosituhannen alussa vähän tukevammassa kunnossa, kun kuolinvuosinaan tai sitä ennen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu