Me saimme uudehkon VW GOLF -farmarin (TDI), MUTTA autolla oli ajettu 4 000 km! Mihin tämä maailma on mennyt, kun ei enää erikoisaliupseeri saa käyttöönsä uutta autoa. Ajolupa oli tietysti pysyvä. Pesusopimus oli sentään erään huoltoasemaketjun kanssa ja autokomppania hoiti renkaanvaihdot yms. pikkuhuollot. Siis sai ajella puhtaalla autolla.
Kesämökki oli aivan varuskunnan läheisyydessä ja melko pienen lammen rannalla. Kyllähän siellä kelpasi maistella viiniä, mutta kunnon järvi olisi ollut parempi.
Isoin miinus oli joukko-osaston huono ruoka joka johti siihen, että piti käydä lounastamassa ja päivällisellä kaupungilla. Illalla tietysti kävimme juhlimassa. Kahvitauot vietimme viihtyisässä sotilaskodin kahvilassa, jonka munkit ja leivokset olivat erinomaisia.
Toimiston jääkaappi olisi voinut olla isompi. Tietokoneet ok ja itse toimiston koko riittävä. Palaveritiloissa olisi ollut parantamisen varaa.
Ymmärrän kyllä, että puolustusbudjetti on aika tiukka, mutta kyllä erikoisaliupseerien eduista täytyy pitää huolta, jos aikoo kosiskella palveluksen jälkeen töihin puolustusvoimiin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mikähän semmoinen erikoisaliupseeri on ? Eipä ole listalla.
Varmaan rättimikko tai saunamajuri.