Tarvitsee neuvoa/apua koiran omituiseen käytökseen!!!

Käännyn tänne kiusaavan asian takia. Perheemme omistaa 9-vuotiaan sekarotuisen koiran. Mieheni tekee keikkahommia, joten on välillä kuukaudenkin poissa kotoa. Nyt kun hän viimeksi palasi kotiin, niin samana yönä koiramme alkoi käyttäytymään kummallisesti. Perheemme nukkuu yläkerrassa ja portaiden ylä- & alapäässä on portit lasten takia, koiralla ei ole ollut asiaa n. kolmeen vuoteen koko yläkertaan eli on pyhitetty ainoastaan meille nukkumista varten. Nyt koiruutemme ei ole antanut meidän kolmeen viikkoon nukkua kunnolla, repii alakerran porttia tassuillaan ja muutaman kerran on saanut sen irti seinästä jolloin tulee yläportille tökkimään ja läähättää sekä ulisee. Päivisin koira käyttäytyy aivan normaalisti tämä alkaa aina silloin kun koko perhe on mennyt yläkertaan nukkumaan, ainoa millä saan koiran rauhottumaan on että laitan flexillä eteisen sohvaan kiinni, vesikuppi vierelle. Aluksi luulimme että käyttäytyminen johtui kun koiralla oli anaalirauhasten tulehdus samoihin aikoihin kun mieheni kotiutui, mutta asia käytiin hoitamassa lekurilla ja saatiin lääkitys. Mikä neuvoksi ja onko kellään mitään käsitystä mistä tälläinen asia oikeen johtuu vai onko turvauduttava koira psykiatriin??!!!
1192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Isäni aikoinaan teki kanssa reissuhommia, yhdessä vaiheessa oli melkein vuoden ulkomailla, jolloin teki viimeisen ulkomaan reissunsa. Lähtiessään sanoi meidän silloin 3-vuotiaalle lyhytkarvaiselle mäykkyurokselle, että vahdihan perhettä sillä aikaa :-) Ja niinhän se teki.. Isukki kun sitten palasi vuoden päästä, koira kyllä muisti ja pääsi mäykyltä kyllä ilopissatkin. Sitten se alkoi vahti isääni - sekä tietty muutakin perhettä siinä sivussa - kuin haukka, mieletön ulina ja hätä alkoi jos vähänkin hävisi näköpiiristä. Leikö sitten ollut niin kova ikävä vaan, että hätäili, jos isäntä häviää taas jonnekin? Ainoat hetket kun ei norkoillut isän jaloissa, oli se, kun lähtivät metälle. Tätä vahtimista muistaakseni parin viikon ajan kesti, ja loppui sitten. 13 vuotta tämä mäykky meidän perhettä vahti ja huolehti, ettei meille mitään tapahtu :-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


johanna-parkkonen kirjoitti:

Käännyn tänne kiusaavan asian takia. Perheemme omistaa 9-vuotiaan sekarotuisen koiran. Mieheni tekee keikkahommia, joten on välillä kuukaudenkin poissa kotoa. Nyt kun hän viimeksi palasi kotiin, niin samana yönä koiramme alkoi käyttäytymään kummallisesti. Perheemme nukkuu yläkerrassa ja portaiden ylä- & alapäässä on portit lasten takia, koiralla ei ole ollut asiaa n. kolmeen vuoteen koko yläkertaan eli on pyhitetty ainoastaan meille nukkumista varten. Nyt koiruutemme ei ole antanut meidän kolmeen viikkoon nukkua kunnolla, repii alakerran porttia tassuillaan ja muutaman kerran on saanut sen irti seinästä jolloin tulee yläportille tökkimään ja läähättää sekä ulisee. Päivisin koira käyttäytyy aivan normaalisti tämä alkaa aina silloin kun koko perhe on mennyt yläkertaan nukkumaan, ainoa millä saan koiran rauhottumaan on että laitan flexillä eteisen sohvaan kiinni, vesikuppi vierelle. Aluksi luulimme että käyttäytyminen johtui kun koiralla oli anaalirauhasten tulehdus samoihin aikoihin kun mieheni kotiutui, mutta asia käytiin hoitamassa lekurilla ja saatiin lääkitys. Mikä neuvoksi ja onko kellään mitään käsitystä mistä tälläinen asia oikeen johtuu vai onko turvauduttava koira psykiatriin??!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu