Kaipaatko syvempää Jumala-yhteyttä tavoittelevaa rukousta pk-se

...udulta?

Hei! Olen kolkyt ja risat kahden lapsen äiti Helsingistä. Olen luterilainen, joka etsii ja kaipaa syvempää Jumala-yhteyttä vanhaan körttiläiseen henkeen, mutta koen tämän tehtävän haastavaksi ja kaipaan rukousystäviä/rukouskavereita. Voisimme kokoontua rukoilemaan yhdessä. Olen itse Raamatun ja kertomusten pohjalta ymmärtänyt yhteisen rukouksen voimallisemmaksi keinoksi löytää Herra.

Nykyiset karismaattiset piirit koen vieraaksi, ja uskon itse jopa vihollisen tekevän niissä työtään. Esim. erilaiset kummalliset ilmiöt, vapinat, tärinät, ääntelyt, jopa kaatumiset herättävät epäilyni. En ole onnistunut löytämään rukouspiiriä, jossa kaipaamani kaltainen hengellisyys toteutuisi, ilman villejä ilmiöitä mutta kuitenkin enemmän kuin pelkkää yhteistä rukousta tavoitellen.

Kaipaisin sitä, että todella oltaisiin valmiit etsimään Herran kasvoja. Etsien Raamatun lupauksia, vedoten niihin Jumalan edessä. Oltaisiin valmiit ODOTTAMAAN. Ei alettaisi itse tuottaa tai visualisoida mitään, jos Herra ei vastaa. Tarpeen tullen yritettäisiin vaikka paastota yhdessä, mahdollisuuksien ja jaksamisen mukaan. Emme niinkään ylistäisi, ennen kuin olemme saaneet Herralta jotain (toki jossain määrin sekin olisi mahdollista, se ei kuitenkaan olisi erityisen painottunut asia.

Jos kiinnostuit, kirjoita vastaus jossa kerrot jotain itsestäsi. Edellytys on, että ajattelet edes suunnilleen samalla tavalla kuin minä... voit vastat myös sp-osoitteeseeni sallanen@gmail.com. :)
8682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mutta en voi hyväksyä luterilaisuutta ja epäraamatullista lapsikastetta.

Äänestä
  • Vai onko sittenkään,ajatellaanpa lähetyskentällä olevaa perhettä,joka ei ole kuulut koskaan evankelumista.
    Kyseisessä perheessä on pieniä lapsi jotka eivät edes vielä puhu vanhemma tekevät elämänsä löydön he haluavat kääntyä kristityksi ottavat kasteen syntien anteeksi saamista varten heidä liitetään jeesusen seurakuntaan/ruumiiseen kasteen kautta.
    Kysymys jääkä heidä lapsensa ilman jeesusta pelastajaa,kasteen armoliittoa joka on sama kuin jeesu otti kasteen jordan virrassa johannekselta,ja täytyi pyhällä hengellä joka vei hänet erämaahan.
    Eikö jeesu sovittanut myös lasten synnin joka seuraan Adamista lähtien kun tapahtui syntiinlankeemus.
    Periytyy koko ihmiskunnassa kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat jumalan kirkkautta vailla.

    Äänestä

  • kuulija kirjoitti:

    Vai onko sittenkään,ajatellaanpa lähetyskentällä olevaa perhettä,joka ei ole kuulut koskaan evankelumista.
    Kyseisessä perheessä on pieniä lapsi jotka eivät edes vielä puhu vanhemma tekevät elämänsä löydön he haluavat kääntyä kristityksi ottavat kasteen syntien anteeksi saamista varten heidä liitetään jeesusen seurakuntaan/ruumiiseen kasteen kautta.
    Kysymys jääkä heidä lapsensa ilman jeesusta pelastajaa,kasteen armoliittoa joka on sama kuin jeesu otti kasteen jordan virrassa johannekselta,ja täytyi pyhällä hengellä joka vei hänet erämaahan.
    Eikö jeesu sovittanut myös lasten synnin joka seuraan Adamista lähtien kun tapahtui syntiinlankeemus.
    Periytyy koko ihmiskunnassa kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat jumalan kirkkautta vailla.

    Sinua siunaten laitan tämän kirjoituksen:

    http://www.Jeesus-on-Herra.com/kirjoitukset/kaste.htm

    Äänestä

Kuinka syvällisesti näillä sivuilla,voiskeskustella uskon asioista,sitä en tiedä mutta sen tiedän mainio evankelumin paikka jokatapausessa on,ne uskovatveljet ja sisaret joilla on armolahjoja voisivat kirjoitella.
On tehtävä vastarintaa,pimeyden valloille,myös tätäkautta koska sitä on jatkuvasti netissä nähtävissä.

Äänestä

Moi Mirkku!
Ihan mielenkiinnosta kyselisin, että oletko löytänyt saman henkisiä ihmisiä?
Muuten olisin erittäin kiinnostunut rukoilemaan kanssasi esittelemälläsi tavalla, mutta asun Kotkassa.
Olen kasvanut luterilaisessa perheessä, mutta olen tutustunut pintaa syvemmältä myös muihin uskonsuuntauksiin... ja saanut siipeeni. Itsekin olen nyt etsimässä ihmisiä, joiden kanssa jakaa hengellisiä asioita.

Äänestä

Ihmeissäni luin kirjoituksesi - että Herraa ei ole tarpeen ylistää ennen kuin on Häneltä jotakin saanut??? Helvetti olet saanut olemassaolosi Häneltä! Kaikki mitä sinulla on olet Häneltä saanut! JA ettei ylistää kannata ennen kuin jotakin Häneltä saisit??? Mene ihminen sydämeesi ja katso mitä mustaa mönjää sinne on ryöminyt ihan huomaamattasi.

Äänestä
  • tempmil: viestistäsi paistaa vieras henki. Tee parannus Jumalan edessä, ja anna Hänen armonsa kasvattaa.

    En väitä itse olevani sinua parempi enkä olekaan, olen itsekin syntinen. Jumalan armossa yritän riippua kiinni.

    Sinua siunaten - veljesi

    Äänestä

  • Tempmil ottaa silmän käteensä ja lukee uudestaan!

    Sanoiko alkup. kirjoittaja, että Herraa ei ole tarpeen ylistää?

    Vastaus: Ei sanonut.

    Oikea tulkinta: Hänen ehdottamiensa rukoustapaamisten pääpaino ei olisi joutavalla "ylistysmusiikkijankkaamisella" mistä tänä päivänä joutuu kärsimään miltei missä vaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Mirkku- kirjoitti:

...udulta?

Hei! Olen kolkyt ja risat kahden lapsen äiti Helsingistä. Olen luterilainen, joka etsii ja kaipaa syvempää Jumala-yhteyttä vanhaan körttiläiseen henkeen, mutta koen tämän tehtävän haastavaksi ja kaipaan rukousystäviä/rukouskavereita. Voisimme kokoontua rukoilemaan yhdessä. Olen itse Raamatun ja kertomusten pohjalta ymmärtänyt yhteisen rukouksen voimallisemmaksi keinoksi löytää Herra.

Nykyiset karismaattiset piirit koen vieraaksi, ja uskon itse jopa vihollisen tekevän niissä työtään. Esim. erilaiset kummalliset ilmiöt, vapinat, tärinät, ääntelyt, jopa kaatumiset herättävät epäilyni. En ole onnistunut löytämään rukouspiiriä, jossa kaipaamani kaltainen hengellisyys toteutuisi, ilman villejä ilmiöitä mutta kuitenkin enemmän kuin pelkkää yhteistä rukousta tavoitellen.

Kaipaisin sitä, että todella oltaisiin valmiit etsimään Herran kasvoja. Etsien Raamatun lupauksia, vedoten niihin Jumalan edessä. Oltaisiin valmiit ODOTTAMAAN. Ei alettaisi itse tuottaa tai visualisoida mitään, jos Herra ei vastaa. Tarpeen tullen yritettäisiin vaikka paastota yhdessä, mahdollisuuksien ja jaksamisen mukaan. Emme niinkään ylistäisi, ennen kuin olemme saaneet Herralta jotain (toki jossain määrin sekin olisi mahdollista, se ei kuitenkaan olisi erityisen painottunut asia.

Jos kiinnostuit, kirjoita vastaus jossa kerrot jotain itsestäsi. Edellytys on, että ajattelet edes suunnilleen samalla tavalla kuin minä... voit vastat myös sp-osoitteeseeni sallanen@gmail.com. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu