Uuteenkaupunkiin on kaavailtu soijan jalostuslaitosta, rehutehdasta. Onko suunnitellun tuotantolaitoksen raaka-aineeksi tarkoitettu soija kenties geenimuunneltua? Uutisoijat eivät ole kertoneet sitä seikkaa.
Soijatehtaan soijan laatu - muunneltuako?
Wanha-Waari
21041
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei ole ensimmäinen tapaus, kun media vaikenee maa- ja elintarviketalouden tuoteturvallisuuden heikentämisessä. Eihän se ole maininnut mitään mm. gm-lihasta, jota tulee gm-rehun seurauksena. Gm-perunaa on ollut maassamme useampia vuosia, gm-rapsi vuodesta -99, gm-sokeri tavanomaisen sekaan lisättynä vuodesta -00 jne. Jos laatutietoiset, gm-vastaiset kuluttajat saisivat tietää nämä ja paljon muuta (mm. monia lisäaineita), niin elintarvikemarkkinat romahtaisivat.
Uuteenkaupunkiin kaavailtu soijatehdas olisi niukaksi jääneen uutsoinnin mukaan yksi harvoista sen sortin laitoksista koko maapallolla. Epäilys geenimuunnellun raaka-aineen käytöstä tulee mieleen sikälikin, että asioista tietoisemmat eurooppalaiset maat eivät ehkä ole laskeneet semmoista tehdaslaitosta alueelleen. Meille Suomeenhan on tapana laskea perinteiseen löperöön tapaan avoimien ovien politiikalla kaiken maailman fabriikkeja, joita muuta eivät huoli suin surminkaan.
Median kohdalla asia lienee niin, että elintarviketeollisuus ja rehuteollisuus siinä mukana on merkittävä ilmoittaja eli eihän hyvää ilmoittajaa toinna mennä ärsyttämään. Mahtaisiko olla niin? Ihmetystä herättää, että myös Yleisradio on jättäytynyt vaitonaiseksi ohimenneeksi jääneen ensi uutismainnnan jälkeen. Liekö kyseessä mahdollisesti vaalirahoituslinkki? Ylen johto- ja taustaporras on poliitikkokaartia.