Ihmisen ei tule leikkiä

asioilla jota hän ei hallitse, tai niistä totuutta tiedä. Kaikki yliluonnollinen on heikkohermoisille ja muillekkin ihmisille vaarallista. Olen kerran aikoja sitten pelannut piritismiä, ja se sanoi jotain, mikä on pitänyt paikkansa. En kehoita ketään vastaavanlaiseen peliin. Pitää vain uskoa Jumalaan! Kukin omaansa.
6914
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei ole kuin yksi Joka on Jumala, eikä muuta kuin yksi Joka voi pelastaa, Jeesus.

Äänestä

kristinuskolla eikä muillakaan ahtailla suuntauksilla, jotka voivat saada paljon tuhoa aikaan heidän itsensä ja heidän läheistensä psyykelle.

Äänestä
  • Kaikissa uskonnoissa on epäilemättä niiden tarkoitus aiheuttaa suvaitsemattomuutta muita uskontoja kohtaan. Kyseessä on valtapeli!
    Poikkeuksen tekevät jotkin itämaiset uskonnot!
    Kaikkein pahimpia eripuraisuuden synnyttäjiä ovat nimenomaa kristinusko ja islam, ehdottomilla väitteilää, että on vain yksi jumala, muita ei hyväksytä. Pahimmillaan vastaväittäjältä riistetään henki sen ainoan jumalan nimissä!
    Kuitenkaan mitään ehdottoman varmaa näyttöä ei ole minkäänlaisesta jumalasta edes olemassa, sillä kaikki nuo teesit jumalasta ovat ihmisen omaa hengentuotetta!

    Äänestä

  • Skeptikko kirjoitti:

    Kaikissa uskonnoissa on epäilemättä niiden tarkoitus aiheuttaa suvaitsemattomuutta muita uskontoja kohtaan. Kyseessä on valtapeli!

    Niin pitää vaan olla hiljaa ja totella .

    Voi isä .

    Keskiajan jäänteitä on juuri se että pitää kaikki hallinnassa ja kurissa koska vieras pelottaa ja saattaa aiheuttaa muutoksia .

    Tosin kuolleitten manaamisella ei kannata leikkiä koska ne antaa lähinnä huuhaata ja hömppää ja haluavat vain pientä kiusaa tehdä ( kateellisia kun ovat kun ei ruumiita ) . Tietenkin Jeesus, Buddha ja kumppanit... ovat myös kuolleita ainakin ruumiiillisesti samoin kuin monet muut immeiset .

    Äänestä

  • Skeptikko kirjoitti:

    Kaikissa uskonnoissa on epäilemättä niiden tarkoitus aiheuttaa suvaitsemattomuutta muita uskontoja kohtaan. Kyseessä on valtapeli!
    Poikkeuksen tekevät jotkin itämaiset uskonnot!
    Kaikkein pahimpia eripuraisuuden synnyttäjiä ovat nimenomaa kristinusko ja islam, ehdottomilla väitteilää, että on vain yksi jumala, muita ei hyväksytä. Pahimmillaan vastaväittäjältä riistetään henki sen ainoan jumalan nimissä!
    Kuitenkaan mitään ehdottoman varmaa näyttöä ei ole minkäänlaisesta jumalasta edes olemassa, sillä kaikki nuo teesit jumalasta ovat ihmisen omaa hengentuotetta!

    Käsittääkseni Raamatussa ei puhuta siitä onko muita jumalia, mutta siellä kyllä sanotaan että vain yhtä jumalaa saa palvoa. Eli ei siinä toisaalta kielletä sitä etteikö muita jumalia voisi olla.

    Äänestä

  • Skeptikko kirjoitti:

    Kaikissa uskonnoissa on epäilemättä niiden tarkoitus aiheuttaa suvaitsemattomuutta muita uskontoja kohtaan. Kyseessä on valtapeli!
    Poikkeuksen tekevät jotkin itämaiset uskonnot!
    Kaikkein pahimpia eripuraisuuden synnyttäjiä ovat nimenomaa kristinusko ja islam, ehdottomilla väitteilää, että on vain yksi jumala, muita ei hyväksytä. Pahimmillaan vastaväittäjältä riistetään henki sen ainoan jumalan nimissä!
    Kuitenkaan mitään ehdottoman varmaa näyttöä ei ole minkäänlaisesta jumalasta edes olemassa, sillä kaikki nuo teesit jumalasta ovat ihmisen omaa hengentuotetta!

    Jep niin on . Mitään fyysistä näyttöä ei ole vielä löytynyt joten jokaisen pitää sisällään tehdä ratkaisunsa onko jumalaa vai eikö ole ja jos on niin minkälainen se oikeastaan on jos on .

    Alunperinhän missään uskonnossa ei ole ollut kyse valtapelistä vaan sieltä löytyy pohjalta ihminen joka on yleensä tehnyt pitkän tutkimus matkan eli tutustunut hengellisiin opettajiin ja opetuksiin mahdollisimman laajasti jonka jälkeen vetäytynyt hiljaisuuteen ja tehnyt oman uskomusjärjestelmänsä . Minkä sitten pyrkinyt opettamaan niille joita katsonut sen hyödyttävän .

    Se mitä on sen jälkeen tapahtunut ( kristinusko poisti itsestään toisen puolen pois kun tuli valtauskonnoksi Rooman aikana, knostilaisuus muistaakseni ) on yleensä johtanut uskonnon väärinkäyttöön juuri politikkojen ja kauppiaitten ynnä sotilaiden taholta . Paitsi poikkeuksena taitaa olla nämä kaksi "suurta" suuntausta eli kristinusko ja islam . Mikä ainakin näin ulkopuolisen silmissä kertoo sen että ovat vielä hieman keskenkasvuisia uskontoja . Osaltaan niiden jäykkyyttä korostaa tarkka hierarkia ja kirjakielen painotus, joka laittaa ihmisen enemmänkin leikkimään järjellä kuin hengen viisaudella .

    Kovastihan tuo kristinusko on ainakin ulkoisesti rauhoittunut viimeisen sadan vuoden aikana . Toivottavasti myös islam rauhoittuu myös .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

1953 kirjoitti:

asioilla jota hän ei hallitse, tai niistä totuutta tiedä. Kaikki yliluonnollinen on heikkohermoisille ja muillekkin ihmisille vaarallista. Olen kerran aikoja sitten pelannut piritismiä, ja se sanoi jotain, mikä on pitänyt paikkansa. En kehoita ketään vastaavanlaiseen peliin. Pitää vain uskoa Jumalaan! Kukin omaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu