Onko ruovedella vanhoja urhrilehtoja tai muita pyhiä paikkoja?
Ruovedella?
Ruovesiläinen
5776
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joka paikassa on vanhoja pyhiä paikkoja. Mieti nyt 200 000 vuotta ollaan täällä tallusteltu joten ahdasta on pyhien paikkojen suhteen.
Runebergin lähde ainakin sopisi hyvin olemaan vanha uhrilähde. Onhan se lähellä pappilaa, ja yleensä papit asustelivat vahtien vanhoja pakanapaikkoja. Näin oli mm. Messukylässä, Sääksmäellä ja Hollolassa.
Ilmiö on perua jo katolisen kirkon ajoilta, kun paavin bullalla myönnettiin kirkolle ja kirkonmiehille oikeus vanhoihin suomalaisten uhrilehtoihin. Näin ollen useimmat kirkot ja varsinkin pappilat on pystytetty sellaisille paikoille.
On olemassa Museoviraston tms. puulaakin julkaisema teos, jonka nimeä en tarkasti tähän hätään muista, mutta siinä on lueteltu kaikki Pirkanmaan tunnetut, kiinteät muinaisjäänteet ja myös sellaisiksi epäillyt paikat. Ainakin Tampereelta uhripaikkoja löytyi yllättävän monta. Usein kirkotkin rakennettiin sellaisille tai ainakin niiden lähettyville. Ehkäpä Ruoveden kirkon paikalla on ollut uhrilehto?
tarkotakko lähellä olevalla pappilalla sitä joka palo, ohan sinne ainaski 5 kilsaa Runebergin lähteeltä, siel pappilankulmalla . Kirkkokin aika mitäänsanomattomalla paikall siinä sataman lähellä . Joku helvetinkolu yms vois olla .
lopussa ja tuhat ydeksänsataaluvun alussa, oli tietääksen Ruovedellä tietäjä joka oli maan kuulu. Kuka tietää enemmän tästä hengeltään voimakkaasta miehestä?
Helvetinkolu on taatusti ollut pyhä paikka, mutta se on muinoin ollut kaukana asutuksesta, joten ei siellä ole jatkuvasti menoissa juostu.
Runebergin lähde on samantyyppinen kuin monet muut uhrilähteet, esim. Tahmelan lähde Tampereella. Muistin, että se on lähempänä pappilaa, mutta ainakin herra Runeberg siellä kulutti aikaansa oleillessaan pappilassa, joten ehkä se oli aikoinaan pappilan maita?
Kirkko on mälsällä paikalla, mutta siinä on voinut olla aikoinaan uhrilehto tai vaikka polttokenttäkalmisto.
Täytyypä kysyä mummulta, olisiko kuullut moisesta tietäjästä. Sillä kun on kaikenlaista tietoa...