Saako saman henkilön kanssa mennä naimisiin uudestaan?

Eli kuten otsikon kysymys seisoo. Jos tulee ero, mutta muutaman vuoden päästä kumpikin osapuoli haluaa takaisin yhteen, niin saako suomen lain mukaan nämä kaksi vihkiä uudelleen yhteen?
OLISI HYVIN TÄRKEÄÄ SAADA TIETÄÄ!
52260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No kyllä saa. Avioliiton esteet pysyvät ihan samoina kuin silloin ensimmäisellä kerrallakin, kun niitä pariskunnan kohdalla tutkittiin. Eli jos on kerran saanut mennä tietyn ihmisen kanssa vihille, niin saa sitä mennä toistamiseenkin. Laki ei kiellä olemasta päättämätön sen suhteen, mitä haluaa.

Äänestä

Miksi ihmeessä edes kuvittelit, ettei saisi?

Äänestä
  • No ei sitä tiedä mitä ihmelakeja tässä meidän "hyvinvointivaltiossa" oikein on. Aikamoisen kummallisiin pykäliin olen nimittäin törmännyt.

    Esim sellainen, että "jos löytää suomen alueelta avaruusolioiden laitteistoa, sitä ei saa mennä vahingoittamaan"

    Että tällaisia hullutuksia mainitaan sinivalkoisen maamme leijonavaakuna- kantisissa lakikirjoissa.

    Äänestä

  • Sunshine_lady kirjoitti:

    No ei sitä tiedä mitä ihmelakeja tässä meidän "hyvinvointivaltiossa" oikein on. Aikamoisen kummallisiin pykäliin olen nimittäin törmännyt.

    Esim sellainen, että "jos löytää suomen alueelta avaruusolioiden laitteistoa, sitä ei saa mennä vahingoittamaan"

    Että tällaisia hullutuksia mainitaan sinivalkoisen maamme leijonavaakuna- kantisissa lakikirjoissa.

    Tuohan liittyy kansainvälisiin sopimuksiin, joita Suomi ja muut maat ovat tehneet silloin, kun avaruuden kaupallinen hyödyntäminen alkoi.

    Äänestä

Kyllä se on mahdollista ja on hyvä ottaa Jumala mukaan elämään, niin kaikki sujuu hyvin. Miten se onnistuu?

”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.” – Joh. 6:37.

Jokainen, joka haluaa pelastua, voi pelastua juuri nyt, kun luet tätä artikkelia. Tarkoitan, että pahin juoppo, hylätyin nainen tai jopa henkilö, joka on kaikkein tietämättömin Jumalasta ja Raamatusta, voi pelastua nyt ja tietää sen, ilman epäilyksen häivääkään, vain ottamalla sydämelleen edellä annetun Raamatun kohdan, jonka selitämme.

https://Jeesusonherraturku.wordpress.com/2020/10/12/kuinka-tulla-jeesuksen-luo-lyhyt-yksinkertainen-saarna-pelastuksesta/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sunshine_lady kirjoitti:

Eli kuten otsikon kysymys seisoo. Jos tulee ero, mutta muutaman vuoden päästä kumpikin osapuoli haluaa takaisin yhteen, niin saako suomen lain mukaan nämä kaksi vihkiä uudelleen yhteen?
OLISI HYVIN TÄRKEÄÄ SAADA TIETÄÄ!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu