Mikä ihme minulle on tullut, kun jo kuukauden sisään on käynyt kaksi kertaa tämä sama juttu, eli lasken alleni humalassa kun nukahdan. Ei ole mitenkään kovin hienoa herätä aamulla siihen, että on sammahtanut sänkyyn takki päällä ja alla olevat lakanat ovat aivan märät ja vaatteet myös. Mukavaa myös selitellä porukoille että miksi roudaan lakanat ja peiton ja päiväpeitonkin pesuun. -.- Tuntuu aivan kamalan nöyryyttävältä.
Tälläista ei luojan kiitos ole selvinpäin tapahtunut, silloin kyllä pystyn kontrolloimaan pidättämistä. Mutta ikinä ennen, ei edes humalassa ole tämmöistä ollut tapana käydä. Mukavaa on selitellä poikaystävälle tai kavereille jos herää jostain lätäkkö allaan. -.- Voi apua. Tätä ei kyllä ole ihan joka kerta humalassa käynyt, mutta häiritsee toki silti kovasti.
Liittyykö tämä johonkin vakavaan, vai voiko kovassa humalassa ja sammuneena vain käydä noin. ? :o

Vastaukset 4
Vanhimmat
humalassa sikeästi niin noinhan on käynyt itse kullekin.
Niin no kai tuo on vaan kiinni siitä että on tullut otettua liikaa = ei herää hätään.
Tuntuu vaan että kun olen koittanut tutuilta kysyä että onko toi ihan normaalia niin oon saanut mojovat naurut vaan vastaukseksi. :o Nojoo, ehkä eivät kehdanneet vain myöntää. -.-
hmm.. ei kyllä ihan normaalia ole. itse en ole eläessäni laskenut alleni vaikka miten humalassa olisin ollut. voi olla myös merkki jostain hermostollisesta sairaudesta, joten itse kyllä menisin lääkärissä käymään..
oletko ollut pienenä yökastelija?
apua. :o Voinko gynekologilta kysellä tästä enemmän. ? Alko vähän pelottaa. :/
Olin joo pienenä yökastelija johonkin seitsemään ikävuoteen asti. En oikein niinkun osannut pidättää aina ja keskellä kauppaakin saatoin vain laskea alle. Muistan kun joskus pienenä menin tarkoituksella jonnekin hyllyjen väliin ja lattialle sitten pissasin. :'o Mutta en tiedä liittyykö se mitenkään tähän nykypäivään. :D