Kirjoita elämästäsi ja osallistu tutkimukseen

Hei!

Etsin osallistujia psykologian gradu-tutkimukseeni, jonka aiheena on oman itsen ilmaiseminen kirjoittamalla. Olet sopiva osallistumaan, jos elämässäsi on ollut tai parhaillaan on jonkin asteisia haasteita, vaikeita asioita tai hankalia tunteita.

Tutkimukseen osallistuminen tapahtuu pääosin netin kautta. Marraskuussa tapaan sinut kerran ja seuraavan kerran tapaan sinut helmikuussa. Sinun tehtävänäsi on kirjoittaa neljä päivää peräkkäin loka-marraskuussa tietyn viikon aikana 20 minuuttia kerrallaan antamastani aiheesta. Kirjoittamisen ajankohdan voit tutkimuspäivänä valita itse. Kirjoitukset lähetetään minulle internetin kautta ja ne jäävät vain minun haltuuni tutkimuksen teon ajaksi, jonka jälkeen ne tuhotaan.

Tapaamiset järjestetään Helsingin Kruununhaassa psykologian laitoksella, niihin osallistuu kerrallaan yksi osallistuja ja ne kestävät molemmat korkeintaa yhden tunnin.

Osallistumalla edistät hyvää asiaa.

Lämpimin terveisin,
Hanna J.
psykologian opiskelija
hanna.jakala@hotmail.com
0331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Gradua tekemässä kirjoitti:

Hei!

Etsin osallistujia psykologian gradu-tutkimukseeni, jonka aiheena on oman itsen ilmaiseminen kirjoittamalla. Olet sopiva osallistumaan, jos elämässäsi on ollut tai parhaillaan on jonkin asteisia haasteita, vaikeita asioita tai hankalia tunteita.

Tutkimukseen osallistuminen tapahtuu pääosin netin kautta. Marraskuussa tapaan sinut kerran ja seuraavan kerran tapaan sinut helmikuussa. Sinun tehtävänäsi on kirjoittaa neljä päivää peräkkäin loka-marraskuussa tietyn viikon aikana 20 minuuttia kerrallaan antamastani aiheesta. Kirjoittamisen ajankohdan voit tutkimuspäivänä valita itse. Kirjoitukset lähetetään minulle internetin kautta ja ne jäävät vain minun haltuuni tutkimuksen teon ajaksi, jonka jälkeen ne tuhotaan.

Tapaamiset järjestetään Helsingin Kruununhaassa psykologian laitoksella, niihin osallistuu kerrallaan yksi osallistuja ja ne kestävät molemmat korkeintaa yhden tunnin.

Osallistumalla edistät hyvää asiaa.

Lämpimin terveisin,
Hanna J.
psykologian opiskelija
hanna.jakala@hotmail.com

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu