Naisten kuntopotkiksen starttikurssi Oulussa 18.10.2009

Kickboxing Team ry. aloittaa NAISTEN KUNTOPOTKIKSEN starttikurssin Oulussa sunnuntaina 18.10.2009.

Starttikurssiin kuuluu 10 harjoituskertaa plus yksi avoin kokeilukerta. Kurssimaksu on 60€. Kurssi alkaa ilmaisella kokeilukerralla sunnuntaina 18.10.2009 kello 13.00 KBT Fight Centerissä, osoitteessa Uusikatu 35. Mukaan ehtii vielä tiistaina 20.10. Varustukseksi riittää sisäliikunta-asu ja vesipullo. Ikäraja on 15 vuotta. Kurssin jälkeen harjoittelua on mahdollista jatkaa naisryhmässä Kickboxing Teamin kuntopotkistreeneissä.

Kuntopotkis on Suomen potkunyrkkeilyliiton hyväksymä potkunyrkkeilyn kuntoiluversio, jota on tänä syksynä ensimmäistä kertaa tarjolla Oulussa koulutettujen ja osaavien ohjaajien vetämänä. Se ei edellytä harrastajaltaan aiempaa kokemusta kamppailulajeista eikä valmiiksi hyvää kuntoa tai notkeutta - ne kehittyvät harjoittelun mukana. Kuntopotkis on vauhdikas liikuntamuoto, jossa poltetaan kaloreita ja kasvatetaan kuntoa, koordinaatiota sekä lihaskestävyyttä monipuolisesti potkunyrkkeilyn perustekniikoiden avulla. Kuntopotkis ei ole kilpailulaji, mutta se mahdollistaa haluttaessa joustavan siirtymisen varsinaiseen potkunyrkkeilyharjoitteluun. Laji on turvallinen, koska kovempaa kontaktia otetaan ainoastaan välineisiin, ei koskaan toiseen harjoittelijaan.

Kickboxing Team on Pohjois-Suomen alueella toimiva kamppailu-urheiluseura, joka valmentaa kansainvälisen tason urheilijoita ja samalla takaa mukavat, haastavat ja hikiset treenit jokaiselle harrastajalle, oli tämä kilpailija tai ei. Vähempi ei riitä!

Harjoitukset
Starttikurssin harjoitukset pidetään KBT Fight Centerissä (Uusikatu 35) ja harjoitusajat ovat:

Tiistai 16.30 - 17.30
Sunnuntai 13.00 - 14.00

Ohjaajat
Vastaavana ohjaajana kurssilla toimii Kickboxing Teamin päävalmentaja Leif ”Lepa” Stenius, joka on potkunyrkkeilyn suomenmestari, useiden suomenmestarien valmentaja ja Potkunyrkkeilyliiton virallinen ohjaajakouluttaja. Muina ohjaajina toimivat Kickboxing Teamin koulutetut kuntopotkisohjaajat, joilla on myös SM- ja kansainvälisen tason ottelukokemusta.

Lisätietoja sekä ilmoittautumiset
Leif "Lepa" Stenius 0400-585287
info @ kickboxingteam . com

Linkeistä lisätietoa
Kickboxing Team ry:
http://www.kickboxingteam.com/

Suomen Potkunyrkkeilyliitto:
http://www.kickboxing.fi/

24 hyvää syytä valita Kickboxing Team!
http://www.kickboxingteam.com/forum/viewtopic.php?t=557

HUIPPUTASON VALMENNUS - TAATTU KUNNONKOHOTUS!

TERVETULOA MUKAAN!
0522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kickboxingteam kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu