Dogo irti Teijon retkeilyalueella!

Ikävää tälläiset tapaukset. Huomautin isäntää että koira pitäisi olla kytkettynä.
Vastaus oli vähintääkin ylimielinen, koira kyllä käyttäytyi ihan mallikkaasti ja antoi kiinni heti pyydettäessä. Koira on kuitenkin eläin vietteineen.

Oma koirani on huonosti käyttäytyvä pentu, mutta kytkettynä aina yleisillä paikoilla.

Alueella liikkui lauantaiana paljon lapsia ja toisia koiria.

Tutkailin rotuyhdistyksen sivuja, että tälläinen:

"Dogo Argentinolla on muutama selkeä ominaisuus, jotka vaikuttavat kaikkeen mitä tämän koiran kanssa tehdäänkin:

- erittäin voimakas laumavietti; kiintyminen omaan perheeseen
- todellinen norsun muisti
- ohjaajaherkkyys, miellyttämisenhalu
- nopeus, voimakas riistavietti

Dogo on samalla enkeli ja paholainen. Ulkona remmissä Dogo kuitenkin menee vaikka kaivinkonetta vastaan jos se kokee sen uhkaavan elämänsä keskipistettä; omistajaa.
Suurin mahdollisesti esiin tuleva ongelma Dogo Argentinon kanssa on inho vieraita koiria ja eläimiä kohtaan."

Toivottavasti nämä toppelit ei tuo koirantuontikieltoa näille ihanille alueille!
5540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä yhden hurtan retkikirveellä ja puukolla hoitelee jos päälle tulee.Ja retkeily ja alueella sekä kaikissa vaellukseen sopivissa saa pitää puukkoa vaikka metrin mittaista vyöllä ja samoin kirvestä.

Äänestä
  • kerran tai pari ihan varmuuden vuoksi oli iso tai pieni rakki ja nasauttaa taluttajaa nokkaan.

    Äänestä

  • Rampo' kirjoitti:

    kerran tai pari ihan varmuuden vuoksi oli iso tai pieni rakki ja nasauttaa taluttajaa nokkaan.

    Veikkaan kyllä vahvasti, että jos esim. Belgianpaimenkoira jostain syystä haluais sinua vahingoittaa, niin se kyllä sen tekee, oli sinulla puukko tai ei.

    Äänestä

  • Kouluttaja 30 kirjoitti:

    Veikkaan kyllä vahvasti, että jos esim. Belgianpaimenkoira jostain syystä haluais sinua vahingoittaa, niin se kyllä sen tekee, oli sinulla puukko tai ei.

    Kusipäät kuvittelee pärjäävänsä koiralle puukolla.Kiitos KOULUTTAJA 30 vaikka ei ne sua usko.Antaa niitten yrittää,sitte ne kyllä uskoo.

    Äänestä

  • Bukali. kirjoitti:

    Kusipäät kuvittelee pärjäävänsä koiralle puukolla.Kiitos KOULUTTAJA 30 vaikka ei ne sua usko.Antaa niitten yrittää,sitte ne kyllä uskoo.

    Olin kerran kävelyllä pellolla, kun läheisestä talosta tuli terrieri kimppuun. Ilmeisesti se tulkitsi minun olevan reviirillä tai ei vain pitänyt naamastani. Juuri kun se hyökkäsi kohti, potkaisin koiraa rintaan ja koira lennähti takaisin. Tämä toistui useamman kerran. Ajattelin jo kenkäistä koiralta nirrin pois, mutta se erehty perääntymään, jolloin hyökkäsin karjuen koiraa kohti ja se pakeni paikalta.

    Koiran onni oli, että jalassa oli Nokian-saappaat eikä esimerkiksi kovakärkiset buutsit. Netissä on muuten video vähä samantyylisestä tilanteesta, mutta tässä koira saa sähkölamauttimesta:

    http://www.youtube.com/watch?v=LyYCuvKfff8

    Valitettavasti kaikki eivät siedä tällaista painetta eivätkä kykene tositilanteessa vaistomaiseen toimintaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


RW kirjoitti:

Ikävää tälläiset tapaukset. Huomautin isäntää että koira pitäisi olla kytkettynä.
Vastaus oli vähintääkin ylimielinen, koira kyllä käyttäytyi ihan mallikkaasti ja antoi kiinni heti pyydettäessä. Koira on kuitenkin eläin vietteineen.

Oma koirani on huonosti käyttäytyvä pentu, mutta kytkettynä aina yleisillä paikoilla.

Alueella liikkui lauantaiana paljon lapsia ja toisia koiria.

Tutkailin rotuyhdistyksen sivuja, että tälläinen:

"Dogo Argentinolla on muutama selkeä ominaisuus, jotka vaikuttavat kaikkeen mitä tämän koiran kanssa tehdäänkin:

- erittäin voimakas laumavietti; kiintyminen omaan perheeseen
- todellinen norsun muisti
- ohjaajaherkkyys, miellyttämisenhalu
- nopeus, voimakas riistavietti

Dogo on samalla enkeli ja paholainen. Ulkona remmissä Dogo kuitenkin menee vaikka kaivinkonetta vastaan jos se kokee sen uhkaavan elämänsä keskipistettä; omistajaa.
Suurin mahdollisesti esiin tuleva ongelma Dogo Argentinon kanssa on inho vieraita koiria ja eläimiä kohtaan."

Toivottavasti nämä toppelit ei tuo koirantuontikieltoa näille ihanille alueille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu