Olen aina miettinyt että miksi chinchilla kuolee jos se kastuu?
Miksi chilla kuolee kun kastuu?
Yuna
84586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei chinchillat aina kuole kastuessaan, mutta vaarana varmaankin on ruuminlämmönlasku ja kuoleminen sitä kautta. Siis ei niitä toki pidä mennä kastelemaan, mutta tiedän yhden vahinkotapauksen, jossa chinchilla kastui, mutta selvisi kyllä hengissä. Näin muuten just viime yönä unta, että olin uimassa meidän chinchillojen kanssa. Aika hassua.. siinä unessa ne vielä nauttivat siitä hyvin paljon :) No, enpä todellisessa elämässä menisi niitä uittamaan.
Meillä on parikin chinchillaa kastunut, eikä ne siihen ole kuollu. (En itseasiassa ole kuullut yhdestäkään chillasta joka olisi kastumiseensa kuollut!) Kuka tollasiakin huhuja aloittaa!? Vaarana tietysti on vilustuminen, joka saattaa olla kohtalokaskin. Iho saattaa myös kärsiä.
Tietystihän pikkunen voi aina hukkua, jos sen järveen heittää!
Viimeisin tapaus meillä oli kun joku vieraista oli unohtanu laittaa vessanpöntön kannen kiinni ja toinen chilloistamme tietysti meni ja hyppäs sinne. (pikku ressukka)
Sitä paitsi olen ajatellut, että kesällä, jos niin hankala paikka tulee, että chilla näyttää saavan lämpöhalvauksen, niin ensimmäiseks mä kyllä vien sen viileeseen suihkuun! Mielummin märkä chilla kuin kuollut chilla. Eikö?
"Sitä paitsi olen ajatellut, että kesällä, jos niin hankala paikka tulee, että chilla näyttää saavan lämpöhalvauksen, niin ensimmäiseks mä kyllä vien sen viileeseen suihkuun! Mielummin märkä chilla kuin kuollut chilla. Eikö?"
Tuohon kommenttina, että kesällä chinchillan omistajalla olisi hyvä olla ilmastointi, mutta eihän sitä kaikilla ole mahdollista hankkia.
Chinchilla EI SAA pestä vedellä! Voi niitä raasuja, joita pestään... Kesällä jos chinchilla näyttää siltä, että se on saanut lämpöhalvauksen toimitaan seuraavasti: Jos eläin on tajuton ja sen ruumiinlämpötila on korkea, sijoita eläin viileään paikkaan (esim. kylmäkellari) ja anna ruumiin lämpötilan laskea normaaliin 37-38 astetta, mutta ei alla tämän. Kun eläin tulee tajuihinsa, anna sille muutama pisara haaleaa hieman suolaista vettä. Jos ruumiinlämpötila laskee alle normaalin, toimi toisinpäin ja yritä saada ruumiinlämpötila takaisin normaaliksi.
ei ole ilmastointia eikä kylmäkellaria. Miten silloin toimitaan ? riittääkö tuuletin ?
Pakastimessa pidetty vettä täynnä oleva pullo on aika hyvä viilennin, sellaisen voi vaikka laittaa chincun häkin ulkopuolelle seinän viereen, tai ihan sisäänkin vaikka pyyhkeen sisään, jos se osaa olla tuhoamatta.
chincillan häkkiin ei saa laittaa muovia, ja lasi pullo räjähtää pakkasessa
Hyvä pointti! Siispä pullo häkin ulkopuolelle, chinchu voi halutessaan hakeutua sen seinustan viereen jonka ulkopuolella pullo on, viilentää hieman kauempaakin :) Myös pyyhkeitä voi pakastaa, siis ihan kuivina, nekin viilentää.
meidän chinchilla on tykännyt, kun olen pitänyt pakastimessa siporeks kiviä, joita olen laittanut sille häkkiin. siporeksin hyvä puoli on se, että se ei tule liian kylmäksi, mutta luovuttaa kylmää aika pitään. chinchilla