Mikä sieni?

Osaisitteko sanoa kuvauksestani: pienen kokoinen, ylöspäin rihmoittuva, ei selkeää jalkaa, mieto tuoksu (muistuttaa kanttarellia), saman värinen kuin kanttarelli, mutta muodoltaan rihmainen kuin pieni puska. Kerääjän mukaan on syötävä, mutta ei muista nimeä.

Otin muistokseni, enkä aio laittaa ruoaksi. Eilen saamamme sylillinen kanttarelleja sitä vastoin menee ruoaksi tänään :)
2668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Keltahaarakas *
Se on kirkkaan keltainen ja pensasmainen sieni, joka kelpaa syötäväksi. Sitä voi käyttää sellaisenaan ruoanvalmistukseen, mutta vanhojen keltahaarakkaiden keräämistä kannattaa välttää. Ei vaadi esikäsittelyä. Nuori keltahaarakas on kirkkaan keltainen ja iän myötä väri muuttuu vaaleanruskeaksi. Vanha keltahaarakas maistuu pahalta.

Keltahaarakasta esiintyy melko runsaasti Etelä- ja Keski-Suomessa, paikoitellen myös Lapissa. Parhaiten mäntyvaltaisissa kangasmetsissä. Keltahaarakkaan jalka on paksu ja tyvestä valkoinen. Sienen malto on valkoista ja haurasta. Ei pidä sekoittaa kavalahaarakkaaseen, joka on myrkyllinen (haarat ruusunpunertavat) ja kärjestä sitruunanväriset.

Äänestä

Olisiko keltahaarakas, kuvailusi viittaisi siihen. Katso kuvahaulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rihmamainen, keltainen kirjoitti:

Osaisitteko sanoa kuvauksestani: pienen kokoinen, ylöspäin rihmoittuva, ei selkeää jalkaa, mieto tuoksu (muistuttaa kanttarellia), saman värinen kuin kanttarelli, mutta muodoltaan rihmainen kuin pieni puska. Kerääjän mukaan on syötävä, mutta ei muista nimeä.

Otin muistokseni, enkä aio laittaa ruoaksi. Eilen saamamme sylillinen kanttarelleja sitä vastoin menee ruoaksi tänään :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu