työharjoittelu datanomi

toisen vuoden datanomi opiskelija, minnekkäs työharjoitteluun..?
13749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lähes joka yrityksessä tarvitaan mikrotukeen ja tietohallinnon tehtäviin työntekijöitä ja myös harjoittelijoita, jotka voivat tulevaisuudessa olla niitä vakituisia työntekijöitä. Työharjoittelujakso on hyvä keino osoittaa työnantajalle oma asenteensa työntekoa kohtaan. Työnantaja arvostaa usein enemmän työntekijän/työharjoittelijan asennetta, kuin taitoja. Työtaitoja pystyy aina opettamaan helpommin, kuin muuttamaan asenteita.

Kannattaa yrittää jaksaa laittaa hakemuksia moneen eri yritykseen, koska yleensä oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan laitettu hakemus tuottaa tulosta. Tässä on monesti sattumallakin osuutensa. Ole avoin äläkä vähättele yrityksiä työharjoittelupaikkana oman aiemman mielikuvasi perusteella. Kuuntele myös muiden kokemuksia työharjoittelupaikoista.

Parhaiten työharjoitteluun hakija jää mieleen, jos hakija laittaa itsestään esim. sähköpostilla esittelyn ja omaa jotain erityistaitoja tai mielenkiintoisen pitkäaikaisen harrastuksen. Suoraan työpaikalle ei kannata ilman sopimista mennä esittäytymään. Jätetyn hakemuksen perään ei kannata myöskään heti kysellä. Liian usein tehdyt puhelinsoitot tai sähköpostikyselyt eivät hirveästi nosta työharjoitteluun pyrkivän markkina-arvoa työnantajan silmissä.

Jos sinulla on vanhempien, sukulaisten, ystävien, kummien, harrastusten, naapurien tms. kautta tuttuja henkilöitä, jotka voivat auttaa harjoittelupaikan saamisessa, niin älä arkaile käyttää sitä hyödyksesi. Näin suurin osa harjoittelupaikoista aukeaa.

Tsemppiä ! Datanomin koulutus antaa yleisvalmiuksia moneen tehtävään niin, että yleensä se on itsestä kiinni mihin rahkeet riittävät ja mihin itsellä motivaatiota riittää, jos työharjoittelupaikkaa tai työpaikkaa etsii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wowplayerx3 kirjoitti:

toisen vuoden datanomi opiskelija, minnekkäs työharjoitteluun..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu