No, jos väliaika tietoa,,,

-Eli, mites on, joko alkaa sieniä löytymään? Alkaa juuri loma ja pääsis itsekin kohta metsään, noita jaloja anteja keräilemään ;-D
-Tatteja ja kanttarelleja, mutta onko joku muitakin lajeja jo löytänyt?
5372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

taida mistään löytyä. Kahden viikon päästä voi olla asiat toisin, jos satelee tasaisesti ja pysyy kuitenkin kohtuu lämpimänä ilmat.

Äänestä

Juuri ouluun muuttaneena kyselen, että onko näillä korkeuksilla kanttarelleja ja mustia torvisieniä? Jotenkin arvelen, ettei suppiksia taida olla...

Äänestä
  • laatuja. Torvisienen olen nähnyt täällä vain kirjan kuvassa ja kantturellit onkin etelän herkkua. Syksyllä tulee kyllä lampaan kääpää.

    Äänestä

Sunnuntaina sipaisin kesän ensimmäisen kanttarelliannokseni talteen, ja eilen paistelin siitä kastikkeen. Taivaallista.

Pari hassua ja jo syötyä haperoakin oli.

Näin siis Tampereella.

Äänestä
  • tiarosta ;-)) Pitääkin jo huomenna singahtaa metsään ja noutaa ensimmäiset "koesienet" maisteluun. Pari hyvää kanttis paikkaa tuolla ysitien varrella tiedossa.. jospa sinnekin olisi niitä ilmaantunut, kuten muinakin vuosina... Tekis mieli heti lähteä, mutta velvollisuudet estävät....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*sienestäjä, tre* kirjoitti:

-Eli, mites on, joko alkaa sieniä löytymään? Alkaa juuri loma ja pääsis itsekin kohta metsään, noita jaloja anteja keräilemään ;-D
-Tatteja ja kanttarelleja, mutta onko joku muitakin lajeja jo löytänyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu