Olen jo alustamassa Sandman-Lilius/Bonadea-kirjasta inspiraationsa saanutta teosta.Aivan oma tarinansa,toki.Käytän pohjana sitä pikkukaupungin sankaritartyttö-satumaailmaa.
----------------------------------------
Minusta kotimainen dramaturgia hyötyisi valovoimaisemmista henkilöhahmoista,joiden päälle voisi rakentaa musikaalisesti lahjakkaita roolisuoritteita.
Itse en ole esiintyjätaiteilija,teen taustalaisduuneja.Jos olisin esiintyjä,olisin tanssija,periaatteessa.
Mahdollisesti: saattaisin laulaa kertosäkeistöjä,sivurooleina noita StinaRauteliinejä kautta LindaLampeniukseja.Sellaista hahmoa voisi stylistien muokkauksella minusta muokata - mutta, kunto ei ole riittävän fyysisesti stabiili.
En omaa itsenäni varmuutta ulosantiin yleisön edessä,saati kykyä vangita katseita.Ihan ilolla silti alalla töissäkin,tykkään olla sihteeripuolella nimittäin.
---------------------------------------
Toki kerron hiukan itsestäni siinä pitkänlinjan,laajennetussa novellissani - kuvailen itseäni sivullisena.Olen kahvilatyöntekijä kautta kasvimaaviljelytilan emäntä :D

Vastaukset 1
Vanhimmat
Se on tuossa vieressä vasemmalla.
Panepa muuten jatkossa välilyönti välimerkkien perään, tekstisi saa vähän ilmaa eikä vaikuta niin amatöörimäiseltä.