Heinäveden lukio

Iltalehden lukiovertailussa Heinäveden lukiokin pääsi listalle. Oli vaan aika nolo sijoitus yli 400:n lukion seurassa - 10. viimeinen. Itse aikoinaan lukion käyneenä voin todeta, että tuskin olisin ollut nostamassa tuota sijoitusta kovinkaan kummoisesti, eli ei se niin päätähuimaavasti mennyt siis. Mutta ihmetyttää silti näin heikko sijoitus. Opetuksen taso ainakin omaan aikaan oli laadukasta, ja tuskin se on paljoa tuosta muuttunut.
2780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ainakin 90-luvun alussa ko lukion rehtori muistutti ansaan joutunutta villieläintä,hajukin oli samanmoinen.Aivan hanurista koko paikka,yhtä ahdistavaa tunnelmaa en ole kokeunut,eikä minkäänsortin oppimisen/luomisen iloa ei paikassa tavannut.

Äänestä
  • Jaa, no itse tykkäsin kyllä lukioajasta. Kävin lukion 80-luvun loppupuolella, ja on pelkästään hyviä muistoja. Oi niitä aikoja...hyvät opettajat, ja mukavat luokkakaverit. Tietysti itse koulumenestys olisi voinut olla hieman parempi, mutta kokonaisuutena tuosta ajasta jää mieleen hyviä juttuja. Opetuksen tasosta ei oma menestykseni ollut kiinni. Omasta asenteesta se oli enemmänkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-heinäveteläinen kirjoitti:

Iltalehden lukiovertailussa Heinäveden lukiokin pääsi listalle. Oli vaan aika nolo sijoitus yli 400:n lukion seurassa - 10. viimeinen. Itse aikoinaan lukion käyneenä voin todeta, että tuskin olisin ollut nostamassa tuota sijoitusta kovinkaan kummoisesti, eli ei se niin päätähuimaavasti mennyt siis. Mutta ihmetyttää silti näin heikko sijoitus. Opetuksen taso ainakin omaan aikaan oli laadukasta, ja tuskin se on paljoa tuosta muuttunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu