RISE AGAINST SUOMEEN LOKAKUUSSA!!!

Rise Against Suomeen lokakuussa! Kohuttu punk-yhtye Rise Against Suomeen syksyllä! Maailman tämän hetken kohutuimpiin punk-yhtyeisiin lukeutuva Rise Against saapuu konsertoimaan Suomeen lokakuussa. Konsertti pidetään Helsingin Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa tiistaina 27. lokakuuta. Chicagolaisen Rise Againstin musiikki on melodista hardcore punkia. Vuonna 1999 aluksi Transistor Revolt ?nimellä perustetun yhtyeen nousu punkin maailmankartalle on ollut nopeaa. Rise Against on julkaissut jo viisi studioalbumia, joista uusin, Appeal to Reason, ilmestyi vuonna 2008. Levy nousi Yhdysvaltain listalla kolmoseksi. Rise Against on tunnettu vahvoista sosiaalisista ja poliittisista kannanotoistaan, joita on käytetty myös monissa heidän kappaleissaan. Yhtyeen jäsenet ovat paitsi kasvissyöjiä myös vakaumuksellisia eläinten oikeuksien puolustajia. Yhtyeen muodostavat Tim McIlrath (laulu, kitara), Joe Principe (basso), Brandon Barnes (rummut) ja Zach Blair (kitara). Yhdysvaltain presidentinvaaleissa Rise Against toimi Barack Obaman kannattajana. Yhtye totesi vaalien alla lehdistötiedotteessaan, että mikään ei ole miellyttävämpää kuin nähdä USA:n viimein vapautuvan George Bushin kahdeksanvuotisesta panttivankeudesta. Musiikillisesti Rise Against on saanut vaikutteita erityisesti The Dead Kennedys ja Bad Religion yhtyeiltä. Lämppäribändinä toimii suomalainen Lighthouse Project, jonka Rise Against on itse valinnut kumppanikseen. Konsertti alkaa kello 21.00, ja ovet avautuvat kello 18.00. Liput 29eur huomenna keskiviikkona 13.5.2009: Tiketti, Lippupalvelu ja Menolippu! Liput ilman toimitus maksuja käteisellä: combat rock shop - fredrikinkatu 58 - 00100 helsinki - avoinna arkisin 11-18 lauantaisin 11-15! http://www.riseagainst.com/ http://www.myspace.com/riseagainst http://www.rle.fi
4386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Huomenna saa lippuja myös: Union Five (kamppi) ja Combat Rock Shop - fredrikinkatu 58 .... 29eur ilman toimitus maksuja rajoitettu erä!

Äänestä
  • Liput nyt kaupoissa!

    Äänestä

LOPPUUN VARATTU!!!

Äänestä
  • mahtaako lippuja tulla enää myyntiin :/ ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HARDYY ROCKS kirjoitti:

Rise Against Suomeen lokakuussa! Kohuttu punk-yhtye Rise Against Suomeen syksyllä! Maailman tämän hetken kohutuimpiin punk-yhtyeisiin lukeutuva Rise Against saapuu konsertoimaan Suomeen lokakuussa. Konsertti pidetään Helsingin Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa tiistaina 27. lokakuuta. Chicagolaisen Rise Againstin musiikki on melodista hardcore punkia. Vuonna 1999 aluksi Transistor Revolt ?nimellä perustetun yhtyeen nousu punkin maailmankartalle on ollut nopeaa. Rise Against on julkaissut jo viisi studioalbumia, joista uusin, Appeal to Reason, ilmestyi vuonna 2008. Levy nousi Yhdysvaltain listalla kolmoseksi. Rise Against on tunnettu vahvoista sosiaalisista ja poliittisista kannanotoistaan, joita on käytetty myös monissa heidän kappaleissaan. Yhtyeen jäsenet ovat paitsi kasvissyöjiä myös vakaumuksellisia eläinten oikeuksien puolustajia. Yhtyeen muodostavat Tim McIlrath (laulu, kitara), Joe Principe (basso), Brandon Barnes (rummut) ja Zach Blair (kitara). Yhdysvaltain presidentinvaaleissa Rise Against toimi Barack Obaman kannattajana. Yhtye totesi vaalien alla lehdistötiedotteessaan, että mikään ei ole miellyttävämpää kuin nähdä USA:n viimein vapautuvan George Bushin kahdeksanvuotisesta panttivankeudesta. Musiikillisesti Rise Against on saanut vaikutteita erityisesti The Dead Kennedys ja Bad Religion yhtyeiltä. Lämppäribändinä toimii suomalainen Lighthouse Project, jonka Rise Against on itse valinnut kumppanikseen. Konsertti alkaa kello 21.00, ja ovet avautuvat kello 18.00. Liput 29eur huomenna keskiviikkona 13.5.2009: Tiketti, Lippupalvelu ja Menolippu! Liput ilman toimitus maksuja käteisellä: combat rock shop - fredrikinkatu 58 - 00100 helsinki - avoinna arkisin 11-18 lauantaisin 11-15! http://www.riseagainst.com/ http://www.myspace.com/riseagainst http://www.rle.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu