Siementen lukumäärä

Ostin Lidl:stä kaikki kesäkukat siemeninä. Ihmettelen pusseissa olevien siemenien määrää verrattuna mitä pussin kyljessä lukee. Joka pussissa on moninkertainen määrä siemeniä. Esim. Samettiruusupussissa luki "60 kasvia" ja pussi oli täysi haituvia, joita laskin olevan n. 150. Onko itävyys 30%? Lobelioita oli varmaan tuhat, nehän ovat olemattoman kokoisia. Krasseja piti olla 10, mutta oli 30. Ihan kiva saada "ilmaisia" kasveja (jos itävät kaikki), mutta toisaalta tämä on huijausta, jos ostan ilmoitetun lukumäärän mukaan ja ostan monta pussia kun en tiedä, että sisällä on moninkertainen määrä siemeniä. Eikä uskalla olla kylvämättä, jos itävyys on huono.
22364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Taidanpa lähteä Lidliin ostoksille. Ostin valesiniunikon siemeniä ja siellä oli varmaan vain 5 siementaä. Sitten kerrottu petunia oli 6 siementä ja väriminttua oli peräti 9. Samettikukka on hyvä itämään, eikä se hätkähdä vaikka kesken kasvukauden siirteleisi paikasta toiseen. Seuraan innolla mitä tässä keskustelussa tulee tietoa lidlin siemmenistä.

Äänestä
  • Ostin myös viime vuonna siemenet Lidlistä. Silloinkin niitä oli paljon, mutta aloittelin harrastusta ja uskoin, että vain osa itää. Mutta kuinkas kävikään, kaikki iti, minulla oli 60 koristekurpitsan tainta mm!!. Laitoin ne väärään paikkaan kasvamaan ja kukittuaan yhden kukan mätänivät pois. Muut täyttivät tarpeeni ja kukoistivat hyvin. Samoin kaikki sipulit itivat ja kasvoivat upeiksi kukiksi. Tänä keväänä pääsiäislijat, krookukset ja lumikellot tekivät vain muutaman kasvin. On kuulemma vesimyyrä syönyt. Tulppaanit sensijaan ovat kaikki nousseet ja aloittaneet kukinnan. Pari ruusua on 5cm korkuisia ja töyhtö??-pensas ei ole ilmaantunut ollenkaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pussissa kirjoitti:

Ostin Lidl:stä kaikki kesäkukat siemeninä. Ihmettelen pusseissa olevien siemenien määrää verrattuna mitä pussin kyljessä lukee. Joka pussissa on moninkertainen määrä siemeniä. Esim. Samettiruusupussissa luki "60 kasvia" ja pussi oli täysi haituvia, joita laskin olevan n. 150. Onko itävyys 30%? Lobelioita oli varmaan tuhat, nehän ovat olemattoman kokoisia. Krasseja piti olla 10, mutta oli 30. Ihan kiva saada "ilmaisia" kasveja (jos itävät kaikki), mutta toisaalta tämä on huijausta, jos ostan ilmoitetun lukumäärän mukaan ja ostan monta pussia kun en tiedä, että sisällä on moninkertainen määrä siemeniä. Eikä uskalla olla kylvämättä, jos itävyys on huono.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu