Kissan kusi kuin myrkkyä!?

Onko normaalia että kissan pissa haisee niin voimakkaasti että hiekkoja vaihtaessa silmiä kirvelee ja tulee sellainen hiusvärimäinen voimakas haju, tulee mieleen suorastaan joku vetyperoksidin käry? Hiekat vaihdan usein joten ei ole kyse ainakaan siitä että antaisin sen pissan siellä muhia liian kauan... Kissa on uros, leikattu noin puoli vuotta sitten, ja tämä ongelma on ollut siitä lähtien kun se meille tuli luovutusikäisenä. Ennen kun kissa leikattiin, se kuseksi jokapaikkaan (heti leikkauksen jälkeen se loppui eikä sen jälkeen ole yhtäkään vahinkoa tullut), ja pari kertaa onnistui pissaamaan parkettilattialle johon tuli heti kumpaankin kohtaan hyvin tummat läikät, siis mustat melkein. Miten helkkarissa kissan kusi voi olla muka noin voimakasta? Olen minä joskus alkoholiakin vahingossa lirauttanut parketille eikä ole moista jälkeä tehnyt!
1314771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mulla on ollut kolli joskus ja se kusi kaikki paikat. Jopa vaatehuoneen ylähyllyllä haisi epäilyttävästi. Eli pahvilaatikossa olleet todistukseni olivat saaneet vienon keltaisen sävyn. Lohdutuksesi voin sanoa että olen saanut jokaisen työpaikan, jota hain näillä kissankusen-papereilla. No, nyt on kohta kuusi-vuotias leikattu narttu. Se pomo siis.Vaikka en ole koskaan huomannut sen maksavan vuokraa!? Ootahan kun se vedetään tajuttomaksi 8.5.09. hammaskiven poistoa varten. Ja sillä on napatyrä. Katotaan meneekö kauluri-osastolle? Mä rakastan sitä kaikesta huolimatta ja ehkä just sen takia.

Äänestä

Heti kun vaihdoin raksuja, neidin kakka haisi niin järkyttävälle, että mulla tuli vedet silmiin. Siis jos kysymys voisi olla safkasta?

Äänestä

Meillä myös leikatun uroskissan pissa haisee voimakkaalle. Sain eläinkaupasta ohjeen, että ostan kuivamuonaa, joka laimentaa pissan hajua. Tein niin ja siitä onkin ollut apua.

Äänestä

kissan pissa ei haise pahalle tai erityisen voimakkaalle. Vahva ammoniakin haju virtsassa voi viitata virtsakiviin eli fiksua olisi käydä eläinlääkärillä virtsakokeessa. Näppärä ell tekee sen ilman rauhoitusta vatsapeitteen läpi.

Äänestä

Myös hiekan vaihdosta saattaa olla apua, meillä on kaksi narttukissaa, mutta jonkun hiekan kanssa pissa haisee ihan hirveän vahvalla ja ammoniakille, kun vaihdoin hiekkamerkkiä, ei enää haise.

Äänestä
  • ...oli myös tuo ongelma entisen kollikissan kanssa. Mekin yritimme vaihtaa merkkiä hiekassa, mutta arvaas miten tämä meidän kisumme siihen tuumasi? Se alkoi pissata sohvalle, pyykkikoriin ja ties minne. Jouduimme palaamaan entiseen hiekkamerkkiin. Päätin sitten soittaa eläilääkärille. Kävimme näyttämässä kissaa siellä. No, virtsakivethän ne kissaa vaivasivat. Ne hoidettiin pois ja ongelmia ei sen jälkeen ollut. Kollimme oli myös leikattu. Nykyään meillä asustelee kaksi vuoden ikäistä kissaneitiä (ovat sisaruksia) eikä niillä mitään tällaista ongelmaa ole ollut.

    Äänestä

Kissallamme oli sama ongelma ja hän on myös uros(kolli).ihmettelin sitä aluksi itsekin ja hiekkalaatikkoon ei jonakin päivänä tullut mitään,sitten soitin eläinlääkärille ja kysyin,miks se haisee.No siinä ei sen kummempia,kuin,Kollillamme oli virtsakiviä,ne ovat leikatuilla kolleilla tavanomaista,no siihen saatiin kuuri ja eipä enään haissut,mutta(virtsakivet) ne ovat hankalia,koska meillä sattui uusimaan,mutta ne kuurit ovat halpoja,joten sitä ei kannata miettiä.Saattaa olla että se ei olisikaan sitä,mutta kannattaa soittaa ja kysäistä.-iloista Vappua toivotellen ja haisun loppua.-

Äänestä
  • on halpa? Virtsakivikissa joutuu syömään koko loppuikänsä erikoisruokia ja ne eivät tosiaankaan ole halpoja!!!!!!!!

    Äänestä

  • kuuri kirjoitti:

    on halpa? Virtsakivikissa joutuu syömään koko loppuikänsä erikoisruokia ja ne eivät tosiaankaan ole halpoja!!!!!!!!

    -Niin miten sen nyt ottaa?-Käynti eläinlääkärillä,kyllä tuottaisi tuloksia.Saisi ainakin selville miksi ja ainahan voi soittaa ja kysyä.Että sellaista.

    Äänestä

  • kuuri kirjoitti:

    on halpa? Virtsakivikissa joutuu syömään koko loppuikänsä erikoisruokia ja ne eivät tosiaankaan ole halpoja!!!!!!!!

    Ei joudu. Jonkun aikaa syöttää ja sit takas normiruokaan. Mulla uroskissa aikoinaan sai virtsakivet vuoden vanhana, sai kuurin ja erikoissafkat. Erikoissafkaa muutama kuukaus ja sit loppuelämänsä söi normiruokaa ilman ongelmia. Niissä normiruuissakin on eroja. Kaikkien ruokien kans ei tuu niin helposti kiviä.

    Äänestä

Veikkaanpa että moni kissaparka on viety piikille vääriin paikkoihin pidsailun takia. Ne vain ilmaisevat sillä tavalla etteivät ole kunnossa. Miten muutenkaan? Kirjallisestiko pitäisi katon asia ilmoittaa jotta perkutin ihmiset saisi ymmärtämään.

Äänestä
  • Tuo on valitettava totuus.Monet myös antavat sisälle vääriin paikkoihin pissaavia kissoja ulkokissoiksi.Järkyttävä kohtalo virtsakivistä, ja virtsatulehduksesta kärsivälle kissalle.
    Nykyään voi jo netistä googlettaa ,kissan sisäsiisteysongelmat.Niin syyt,ja hoitotavat löytyvät.
    Ennen jotkut luulivat kissan protestoivan, vaikka kyseessä on kissan virtsatievaivat.Jotka johtuvat yleensä halvasta kuivaruuasta.Monet kissat juo liian vähän,ja sairastuvat siksi.

    Äänestä

Kissalla on pissatulehdus virtsakivistä
Syötä sille virtsakiviä liuottavaa ruokaa
Myydään nimellä urinary. Antibiootit kustanstaa noin 35e.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


normaaliako? kirjoitti:

Onko normaalia että kissan pissa haisee niin voimakkaasti että hiekkoja vaihtaessa silmiä kirvelee ja tulee sellainen hiusvärimäinen voimakas haju, tulee mieleen suorastaan joku vetyperoksidin käry? Hiekat vaihdan usein joten ei ole kyse ainakaan siitä että antaisin sen pissan siellä muhia liian kauan... Kissa on uros, leikattu noin puoli vuotta sitten, ja tämä ongelma on ollut siitä lähtien kun se meille tuli luovutusikäisenä. Ennen kun kissa leikattiin, se kuseksi jokapaikkaan (heti leikkauksen jälkeen se loppui eikä sen jälkeen ole yhtäkään vahinkoa tullut), ja pari kertaa onnistui pissaamaan parkettilattialle johon tuli heti kumpaankin kohtaan hyvin tummat läikät, siis mustat melkein. Miten helkkarissa kissan kusi voi olla muka noin voimakasta? Olen minä joskus alkoholiakin vahingossa lirauttanut parketille eikä ole moista jälkeä tehnyt!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu