Tieto-X

NM-listalla oleva Tieto-X on todella mielenkiintoinen osake tällä hetkellä.Yhtiö antoi positiivisen tulosvaroituksen viikko sitten ja sen loppuvuosi 2003 oli mennyt todella hyvin.Tiedotteessaan yhtiö uskoi alkaneen vuoden jatkuvan samaa vauhtia.Yhteistyö Nokian kanssa alkaa tuottamaan hedelmää.

Kun yhtiö jakoi viime vuonna osinkoa 0,12, niin se voi jakaa tänä vuonna reilusti enemmän.Osinkotuottokin on siis hyvä, kun kurssi tällä hetkellä on vain 3 euroa.

Itse olen omistanut Tieto-X:ää viime vuoden syksystä lähtien, mutta en meinaa hötkyillä vaikka kurssi on noussut jo reilusti.

Tavoitehintani on 5 euroa ja uskon sen loppuvuodesta olevan sen arvoinen.

MM
2586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eli selvää ylireagoinnin makua kurssissa. Kurssissa on siis laskuvaara.

Pelureille käypäinen osake eli jos on valmis menettämään rahansa..

Äänestä

Tieto-X on rekrytoinut koko ajan lisää väkeä muistaakseni viime syksystä lähtien ja rekrytoi koko ajan lisää. Pakko olla nousua edessä... Ei kukaan muuten noin massiivisesti rekrytoisi. Käykää vaikka kattomassa http://www.tieto-x.fi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Moneymaker kirjoitti:

NM-listalla oleva Tieto-X on todella mielenkiintoinen osake tällä hetkellä.Yhtiö antoi positiivisen tulosvaroituksen viikko sitten ja sen loppuvuosi 2003 oli mennyt todella hyvin.Tiedotteessaan yhtiö uskoi alkaneen vuoden jatkuvan samaa vauhtia.Yhteistyö Nokian kanssa alkaa tuottamaan hedelmää.

Kun yhtiö jakoi viime vuonna osinkoa 0,12, niin se voi jakaa tänä vuonna reilusti enemmän.Osinkotuottokin on siis hyvä, kun kurssi tällä hetkellä on vain 3 euroa.

Itse olen omistanut Tieto-X:ää viime vuoden syksystä lähtien, mutta en meinaa hötkyillä vaikka kurssi on noussut jo reilusti.

Tavoitehintani on 5 euroa ja uskon sen loppuvuodesta olevan sen arvoinen.

MM

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu