Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Onse eka kerta niin huikean hauska ja eroottinen

Elikkä tarkoitus oli kertoa siitä ensimmäisestä seksikerrasta kumppanini kanssa joka oli tietenkin todella eroottinen nainen.
Iltamme alkoi normaalistin meiltä, kun oltiin lähössä ottamaan vähän illan virvoketta ulos ja kappas, että lopuksi päädyttiinkin tänne. No
mikäs siinä loppuilta katseltiin televisiota ja siinä samalla jotain keskusteltiin vanhoista hyvistä ajoista joka varmaan herätti muijassa tunteita minua kohtaan, kun olen tämmöinen romantikko;). No yöllä ei telkkarista tullut mitään niinkun ei yleensäkkään tule niin siirryttiin ylös ja alettiin jotain perus settiä siinä jutella kunnes muija läheni kasvojani kunnes oli kiinni siitä se sitten lähti.
Ennenkin olin "pussailut", mutta siitä päästinkiin jo pidemmälle "OLI LÖYTYNYT OIKEA" noh mentiin minun sänkyyn ja oltiin jo ihan alusvaatteissa pussailu senkun jatkui kunnes muija tekikin aloitteen ja tunki käden boksereihini ja koksketteli minun munaani ja siinä vaiheessa minunkin käsi upposi sinne naisen haarojen väliin.
Kuin oltiin siinä vaiheessa että vaattet olikin jo kokonaan poissa niin piti enään valita minkälainen asento olisi miellyttävä. No meninkin siihen päälle ja TÄHTÄSIN kyrpäni pilluun ja siinä naisen päällä minä vaan vetelin sitä. No se ei tietenkään jäänyt vielä siihen, kun muija tahtoi vielä välttämättä ottaa suihin kunnes laukesinkin jo.
03623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Daroliinuski kirjoitti:

Elikkä tarkoitus oli kertoa siitä ensimmäisestä seksikerrasta kumppanini kanssa joka oli tietenkin todella eroottinen nainen.
Iltamme alkoi normaalistin meiltä, kun oltiin lähössä ottamaan vähän illan virvoketta ulos ja kappas, että lopuksi päädyttiinkin tänne. No
mikäs siinä loppuilta katseltiin televisiota ja siinä samalla jotain keskusteltiin vanhoista hyvistä ajoista joka varmaan herätti muijassa tunteita minua kohtaan, kun olen tämmöinen romantikko;). No yöllä ei telkkarista tullut mitään niinkun ei yleensäkkään tule niin siirryttiin ylös ja alettiin jotain perus settiä siinä jutella kunnes muija läheni kasvojani kunnes oli kiinni siitä se sitten lähti.
Ennenkin olin "pussailut", mutta siitä päästinkiin jo pidemmälle "OLI LÖYTYNYT OIKEA" noh mentiin minun sänkyyn ja oltiin jo ihan alusvaatteissa pussailu senkun jatkui kunnes muija tekikin aloitteen ja tunki käden boksereihini ja koksketteli minun munaani ja siinä vaiheessa minunkin käsi upposi sinne naisen haarojen väliin.
Kuin oltiin siinä vaiheessa että vaattet olikin jo kokonaan poissa niin piti enään valita minkälainen asento olisi miellyttävä. No meninkin siihen päälle ja TÄHTÄSIN kyrpäni pilluun ja siinä naisen päällä minä vaan vetelin sitä. No se ei tietenkään jäänyt vielä siihen, kun muija tahtoi vielä välttämättä ottaa suihin kunnes laukesinkin jo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu