Parvekekasvihuone

Sain pienen parvekekasvihuoneen, noin 150 cm korkea ja neli-hyllynen. Lisäksi parvekkeella on tilaa mm. amppeleille. Mitä syötävää keksisin viljellä? -Olen ajatellut amppelimansikkaa (pitääkö niitä olla kaksi)? Milloin kannattaa hankkia? -Kirsikka tomaatteja pari, mikä ajankohta? -Pari valmista persiljan tainta. -Yrttejä, valmiita ruokakaupasta (basilika, sitruunamelissa), mitä muita? Koska? -Voiko tilliä kokeilla kylvää isohkoon purkkiin? -Entä kesäkurpitsa ämpärissä? Avomaankurkku...? IDEOITA! OHJEITA! AJANKOHTIA PARVEKEVILJELYYN! LINKKEJÄ! KIITOS! _
32040
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oikeastaan tomaatti on ainoa, joka hyötyy kasvihuoneesta varsinaisella kasvukaudella. Taimikasvatuksessa huoneesta on sikäli hyötyä, että taimet saa ulos aikaisemmin. Tilliä voi kylvää minkälaiseen purkkiin vaan jo toukokuussa, itäminen voi kestää tovin. Kaupan yrtit ovat tottuneet tehoviljelyyn, eivät aina suostu kasvamaan normaalioloissa - mutta kokeilla voi. Amppelimansikoita näkyy jo saavan postimyynnistä, tarkenee lämpimät päivät ulkona, mutta kylmiksi öiksi pitää ottaa sisälle. Avomaankurkkua voi kasvattaa amppelissa, se sekä roikkuu, että kiipeilee kärhöillään. Voi kylvää suoraan amppelitörppöön. Kesäkurpitsa vie paljon tilaa, tarvitsee suht ison astian ja runsaasti ravinteita. Iso pesuvati vois olla sille paremman muotoinen kuin ämpäri. Esikasvatus jouduttaa satoa, muttei ole välttämätön. Kaikkia mainitsemiasi saa valmiina taimina, jos ei itse halua kasvattaa. Ne pärjäävät kasvihuoneessa, kunhan yöllä ei ole pakkasta. Lisäksi tuli mieleen pari siemennettävää. Ruusupapu on helppo ja nopeakasvuinen, voi panna amppeliin kiipeilemään. Herneet pitävät syvästä mullasta, niitä voi pistellä sinne tänne muiden kasvien kaveriksi. Sadon saamiseksi pitää huolehtia pölytyksestä, jos pörriäiset eivät löydä parvekkeellesi. Eli sudit pensselillä avonaisia kukkia ristiinrastiin, muuten ei syötävää synny.

Äänestä
  • En aio käyttää muovisuojusta lainkaan. Parveke on lasitettu. Hyötyä kasvihuoneesta on pienehköllä parvekkeella, sillä "viljelmät" saa 4(-5) kerrokseen, aurinkoiseen paikkaan. On kuin kasvikirjahylly...

    Äänestä

  • Minulla molemmalla puolella parvekekaidetta kasvavat mansikkaat parvekelaatikkoissa. Sato on jo ihan uskomatonta. Marjat alkaa jo kohta olla kypsyjä: jo isoja valkoisia.

    Aloitin mansikkoiden istuuttamisen parvekkeelle jo vappuna. Vaikka lämpötila on ollut jossakin vähän nollan yläpuolella, ne ovat viihtyneet erinomaisesti. Näköjään viileän ilman hyväpuoli on se, että mansikka kasvattaa silloin lehtiä. Jos taimesta tulee isompi ja enemmän elinvoimaisia lehtiä, satokin on sen verran runsaampi ja marjat ovat isompia.

    Olen laittanut ihan tavallisia pihamaamansikkoita. Paras lajike näyttää olevan Polkka.

    Huomasin senkin, että parvekelaatikkoihin kannattaisi nuoret taimet isuuttaa ihan vierekkäin, etteivät ne tarvitse isoja välejä. Noin 10 mansikkataimeja per 60cm laatikko. Jostakin syystä mansikka viihtyy näin pareammin ja tekee runsaammin satoa kuin harvinaisesti istuutetut.

    Ostin tänä vuonna myös vadelmapensaita ja ne ovat minulla parvekkeella ihan ruukuissa. Heti alkoivat tehdä marjoja, vaikkapa sanotaan ettei eka vuonna. Minulla on Jatsi, keltainen vadelma sekä mesimarjavadelma. Aikomus on ne säilyttää ruukuissa myös yli talven parvekkeella; varmastikin jollakin lailla suojattuna.

    Aikaisemmin minulla kasvoi koivu 2-3 vuotta parvkkeella ruukussa ihan suojaamattomana. Ruukku oli välillä ihan jäässä, välillä liiankin kostea sateesta; mutta se kasvoi jääräpäisesti. Keväällä siirsin sen ulos pihalle, koska pelkäsin, että alkaa olla liian iso. En tarkoituksella ollut istuuttanut koivua, mutta kun ruukku täynnä multa jäi parvkkeelle ja sinne oli lentänut koivusiemen ja itse se alkoi kasvaa.

    Myös mustikkoita on minulla. Nyt näyttää sato olevan hyvää; ainakin kukkissa ne ovat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Syötävää? kirjoitti:

Sain pienen parvekekasvihuoneen, noin 150 cm korkea ja neli-hyllynen. Lisäksi parvekkeella on tilaa mm. amppeleille. Mitä syötävää keksisin viljellä? -Olen ajatellut amppelimansikkaa (pitääkö niitä olla kaksi)? Milloin kannattaa hankkia? -Kirsikka tomaatteja pari, mikä ajankohta? -Pari valmista persiljan tainta. -Yrttejä, valmiita ruokakaupasta (basilika, sitruunamelissa), mitä muita? Koska? -Voiko tilliä kokeilla kylvää isohkoon purkkiin? -Entä kesäkurpitsa ämpärissä? Avomaankurkku...? IDEOITA! OHJEITA! AJANKOHTIA PARVEKEVILJELYYN! LINKKEJÄ! KIITOS! _

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu