oli surkea, anderssonin kiekon kuskaaminen ja toisten estopeli, mailan poikki lyöminen kiekollisen ahdistajalta, siinä koko kärppäkiekon kuva koko vuosikymmeneltä. Onneksi siitä on tehty loppu sääntökirjan mukaan ja jotkut vielä kehtaavat kutsua sitä taitokiekoksi.
Paljon pitää käppyröitten pelissä muuttua ensi kaudeksi jos aikovat neljän parhaan joukossa olla!! Itse uskon kärppien pelaavan säälipleijareissa ensi kauden päätteeksi, jäävät 9 tai 10. sijalle.
Paljon pitää käppyröitten pelissä muuttua ensi kaudeksi jos aikovat neljän parhaan joukossa olla!! Itse uskon kärppien pelaavan säälipleijareissa ensi kauden päätteeksi, jäävät 9 tai 10. sijalle.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ja Kärpät ei ole pelannut aina samalla tavalla, esimerkiksi viime vuonna Bluesia vastaan Kärpät pelasi juuri samankaltaisella taktiikalla kuin Jyp Kärppiä vastaan.
Tämä mailan lyöminen ei ole tainnut ikinä olla sallittua, joten kuka kieltää ottamasta jäähyjä?
Sitäpaitsi ei Kärpät aina näitä tee, kuten väität vaan taisi olla yksittäistapaus finaaleissa. Lisäksi Jyp sortui samaan.
Miksi pelin pitäisi muuttua, jos tälläkin kertaa ylsivät kakkos tilaan? Turha väittää, että muut joukkueet kovenevat, kun et vielä kokoonpanoja tiedä.
Monet epäilivät viime vuonnakin Kärppien putoavan, mutta kuinkas kävikään? Hopea tuli, on se parempi kuin, että jää Jokereiden, Hifkin kesälomille ennen välieriä.
toivonkin ettei käppyröitten pelityyli muutu, vanhan ajan ruotsalaiskiekolla ei tänä päivänä pärjätä, kuten näit.
Ainut, joka siellä "muulikiekkoa" pelasi, oli juuri Andersson. Ei siellä Kuuselat ja Corsot tai Viuhkolan ketju muulityylillä pelanneet.