Näpit irti lain tauluista, joita ei enää ole !

David Wilkerson kertoo, että elämme historiamme
suurinta ahdinkoa. Siihen ei varastikaan auta,
vaikka alex-8 löytäisi laintaulut, joita eivät
edes etevät israelilaiset ole löytäneet.
On olemassa huhuja, että etiopiassa olisivat,
etiopian juutalaisten vartioimana.
Toinen tarina kertoo, että olisivat luolassa,
suoraan Golgatan alla. Eipä ole näyttöä kellään.

Alex sanoo, että lain tauluja säilytetään eri
paikassa kuin Mooseksen muuta lakia. Mitäpä tuosta.
Sillä armonsituinta joka tapauksessa "säilytetään"
kaikkein ylinnä, halitsemassa.

SIIRRETTIINKÖ LAKI JUUTALAISILTA PAKANOILLE
- v.34 jKr tai v. 1844 ?

Liitonarkku oli aina esillä niihin aikoihin, kun
liittoa toteltiin. Erään kerran Daavid löysi kuin
sattumalta lainkirjat ja arkun. Otti oitis
käyttöön. Eipä sillä kansan elämään vaikutusta
ollut.
Toisaalta kun liitonarkku laintauluineen joutui
pakanoiden käsiin, se tuotti pelkkää onnettomuutta,
niin että pika pikaa palauttivat.

Luulenpa että meille pakanoille koituisi pelkkää
vaivaa, jos todella alkaisimme taulujen varassa
elellä ja niitä alati esiin nostaisimme.
Tällä palstallakin pelkkää vihaa ja riitaa on
aiheuttanut 10 käskyn kanssa ratsastelu.

Tässä lääkettä ahdinkoon ...Päivän Sana:

Päivän Sana
Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan,
rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja
kiittämään kaikkien ihmisten puolesta,
kuningasten ja kaiken esivallan puolesta,
että saisimme viettää rauhallista ja
hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa
ja kunniallisuudessa.
1. Tim. 2:1-2 (KR33/38)
Uskonkirjat.net

POISTAKAA JUMALATTARET, UUSI ISRAEL !

Kun adventismi väittää oelvansa "uusi israel",
niin adventistien on syytä poistaa Ellen-jumalatar
ajatuksistaan. Mikäli pitävät profeetta Samuelia
oikeana profeettana. Siihen aikaan kun Samuel oli
myös kansanjohtaja, hän kehotti näin:

Samuel Israelin johtajana - 1. Sam. 7:2-3

2
Oli kulunut jo pitkä aika, kaksikymmentä vuotta,
siitä kun liitonarkku oli päätynyt Kirjat-Jearimiin.
Silloin koko Israel kääntyi Herran puoleen.
3
Samuel sanoi israelilaisille: "Jos te koko
sydämestänne haluatte palata Herran luo,
poistakaa keskuudestanne vieraat jumalat ja
jumalattaret, noudattakaa aina Herran tahtoa
ja palvelkaa ainoastaan häntä! Silloin hän
pelastaa teidät filistealaisten käsistä."
[1. Moos. 35:2 ]

Tänä päivänä ei keskuudessamme ole liitonarkkua
laintauluineen, että sen sisältämät laintaulut
kääntäisivät sotaonnemme. Armoliittoon on
tyytyminen ja tiedämme, mistä armoistuimen
tavoittaa.

"Älä tapa" luki liitonarkun sisällä olleessa
laintaulussa. Silti arkku oli määrä ottaa mukaan
sotaretkille. Tästä näemme, että olisi hullua
soveltaa uuteen liittoon vanhan liiton esikuvia.
Esikuvat puhuvat ainoastaan Jeesukesta.
Ja tässäkin on niin, että Jeesus kuvaisi meidän
liitonarkkuamme, lain taulut täyttäneenä.
Ja lain pois tieltä haudanneena.
Armonistuin arkunb päällä, Jeesus sillä istumassa.

Vain arkun siirtämisen ajaksi istuin otettiin pois
arkun päältä.

Mutta nytpä Uusi Testamentti sanoo, että Jeesus
on istunut pysyvästi valtaistuimelle, armonistuimelle.

KANNATTAISI KYSELLÄ EIKÄ KÄYDÄ LAPUT SILMILLÄ

Adventtijohtajien kannattaisi kysellä, miten
voisivat palauttaa liitonarkin laintauluineen
oikeille israelilaisille. Ehkä silloin onni
kääntyisi suotuisaksi.

1. Sam. 6:1-3
1
Kun Herran arkku oli ollut
filistealaisten maassa seitsemän kuukautta,
2
filistealaiset kysyivät papeilta ja
ennustajilta: "Mitä meidän pitäisi tehdä Herran
arkulle? Sanokaa meille, millä tavalla voisimme
lähettää sen takaisin oikeaan paikkaansa."

3
Nämä vastasivat: "Jos nyt lähetätte pois Israelin
Jumalan arkun, älkää lähettäkö vain sitä, vaan
pankaa sen mukaan hänelle hyvityslahja. Silloin
te voitte hyvinkin parantua ja näette, miksi
Jumalan käsi ei ole lakannut ahdistamasta teitä."
46426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

jotkut ovat uskon tehneet. En sano tuohon mitään, sillä tuo on niin ala-arvoista kirjoitelmaa.

Äänestä
  • Kakistapa kakkasi ilmoille ...
    Muutoin joudumme tyytymään
    AVKn vaikuttavaan esitykseen
    ja heittämään laintaulut
    arkkuun. Kumartamaan armonistuinta
    sensijaan.

    Äänestä

  • IHANKO KAHDESTI SAAMME ANTEEKSI JA ANNAMME ANTEEKSI ?

    Matt. 18:21
    Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi:
    "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin
    minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on
    annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän
    kertaako?"
    [18:21,22: Luuk. 17:4]

    Matt. 18:22
    "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän
    kertaa", vastasi Jeesus.

    ERÄSTÄ TUORETTA VÄITETTÄ VASTAAN

    ### Tuossa palstalla toistuu jatkuvasti syytäksiä
    Kirjoittanut: Una-Fortuna2
    14.4.2009 klo 01.53
    Adventisteja vastaan. että Adventistit pilaavat heidän pyhän sunnuntainsa. ###

    Tuo ylläoleva on tempaistu Una-Fortunan omasta
    sairaasta mielikuvituksesta, sillä palstalla tai
    missään muuallakaan ei väitetyn kaltaista ole
    esiintynyt - eikä ole mitään syytäkään esiintyä.

    HEBR 4:12-13 == JEESUS ON 2-TERÄINEN MIELLA

    12 Jumalan sana on elävä ja väkevä.
    Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka,
    se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja
    hengen, nivelet ja luiden ytimet, se PALJASTAA
    sisimmät aikeemme ja ajatuksemme.
    [Ef. 6:17; Ilm. 1:16]
    13 Jumalalta ei voi salata mitään.
    Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta
    hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.
    [Ps. 33:13-15, 139:1-5]

    Jeesus on 2-teräinen miekka ja
    paljon muutakin. Minkä Hän paljastaa,
    siinä Hän myös armahtaa nöyrää uskovaa.
    Jeesus paljastaa, MUTTEI TUOMITSE!

    Joh 12:47-48
    47
    Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on
    ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut
    tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.
    [Joh. 3:17]
    48
    Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan,
    hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen
    puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä.
    [5. Moos. 18:19]

    Hepr 4:12-13 J u k k a N o r v a n n o n tulkitsemana
    Kokonaisuus:
    alkutekstissä sidottu "sillä"-sanalla edellisiin jakeisiin - autiomaassa
    kapinaan nousseihin, jotka synnin vuoksi jäivät
    vaille Jumalan suomaa lepoa. Jumala näet ei niinkään tekojamme
    tutki, vaan tutkii ja paljastaa sydämemme vääristymät, sisimmät ajatuksemme.

    Ilm 11. luvussa Jeesus on kaksiteräinen miekka.
    Apostoli kuvaa Sanaa kaksiteräiseksi miekaksi.
    Jeesus on Jumalan Sana ja siten elävä kaksiteräinen.

    Kaksiteräinen miekka on molemmista reunoista teroitettu miekka.
    Jumalan Sanan on tarkoitus riistää ihmiseltä väärät luulot itsestään.

    Ilm. 1:16
    Hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä,
    hänen suustaan pisti esiin
    KAKSITERÄINEN, TERÄVÄ MIEKKA,
    ja hänen kasvonsa olivat kuin loistava keskipäivän aurinko.
    [Jes. 49:2; Hepr. 4:12 | Matt. 17:2]    

    Äänestä

Aloittaja

Hepr. 10:1
Laissa siis on vain varjo tulevasta, paremmasta
todellisuudesta, ei sen varsinaista ilmentymää.
Vaikka lain määräämät uhrit toistetaan vuodesta
vuoteen, laki ei ikinä pysty tekemään pysyvästi
täydellisiksi niitä, jotka astuvat Jumalan
eteen.
[Hepr. 7:19, 8:5, 9:9]

Hepr. 10:12
Kristus sitä vastoin on uhrannut yhden ainoan
syntiuhrin ja asettunut pysyvästi istuimelleen
Jumalan oikealle puolelle.
[Hepr. 1:3, 8:1]

Hepr. 10:14
sillä hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt
pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
[Hepr. 9:26]

IÄTI PYSYY ARMONISTUIN !!!

Ps. 118:1
Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä,
iäti kestää hänen armonsa. [Ps. 106:1]
2
Julista, sinä Israelin kansa:
iäti kestää hänen armonsa.
3
Julista, sinä Aaronin suku:
iäti kestää hänen armonsa.
4
Julistakaa, te Herran palvelijat:
iäti kestää hänen armonsa.
-
Ps. 118:29
Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä,
iäti kestää hänen armonsa!

Iäti kiitollisena!

Antti

Äänestä
  • Lakihengen tulee vähetä ja armon Hengen tulee hallita.

    EGWn ihannoima Johannes Kastaja ei ole uudessa
    liitossa ja taivaassa niin arvostettu kuin
    ellenistisessä adventismissa ..

    Joh. 3.

    28 Te olette itse minun todistajani, että minä
    sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen
    edellänsä lähetetty.
    29 Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän
    ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee
    suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt
    tullut täydelliseksi.
    30 Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.
    31 Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta
    on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee,
    on yli kaikkien.

    Luuk. 3:16
    niin Johannes vastasi kaikille sanoen: "Minä
    kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua
    väkevämpi, jonka kengänpaulaakaan minä en ole
    kelvollinen päästämään; hän kastaa teidät
    Pyhällä Hengellä ja tulella.

    Matt. 11:11
    Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimoista
    syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin
    Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten
    valtakunnassa on suurempi kuin hän.

    Luuk. 16:16
    Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti;
    siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa,
    ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.

    Anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan!
    oo, hallelujah!

    Ideneb

    Äänestä

  • TÄSTÄ VAPAUDESTA, mihin Jeesus meidät vapautti, mutta se ei totisesti tarkoita sitä, että lakia ei enää ole. Tuo sinun opetuksesi puhuu koko Jumalan Sanomaa vastaan, sillä sinä kehoitat ihmisiä elämään ilman lakia, joka on täydellisesti, pienintä kirjainta ja piirtoa myöden tallessa TÄYTETYSSÄ LAISSA.

    Meidän, jotka seuraamme Jeesusta ei tarvitse täyttää mitään lakia, eikä rikkoa, sillä henkeemme on kirjoitettu rakkaudenlaki, jossa kaikki laki täyttyy. Se, että meillä on rakkaudenlaki hengessämme, on Jeesuksen uhrityön ansiota, sillä Hän ei poistanut lakia, vaan täytti sen ja teki meistä vapaita. Elämme rakkaudenlaissa, joka ei ole suun turhaa helinää, vaan joka täyttää kaiken lain ja kaikki profetiat.

    Koska meidän sydämessämme on laki, niin tiedämme mitä Jumala meiltä odottaa ja siksi pysymme täydellisessä vapaudessa.
    Jos sydämessämme ei olisi lakia, niin emme totisesti tietäisi, missä on synti ja missä vapaus ja joutuisimme synnin kietomiksi ja menettäisimme vapauden.

    Olemme vapaita kuulaisuudesta Jeesukseen Kristukseen ja se on todellista vapautta.
    Ei tarvitse peljätä, ei murehtia, ei huomista miettiä, vaan saamme tässä hetkessä iloita siitä valtavasta vapaudesta, jonka vain Jeesus kykeni meille lain täyttämisellä ansaitsemaan.

    Äänestä

  • ON VARJO kirjoitti:

    TÄSTÄ VAPAUDESTA, mihin Jeesus meidät vapautti, mutta se ei totisesti tarkoita sitä, että lakia ei enää ole. Tuo sinun opetuksesi puhuu koko Jumalan Sanomaa vastaan, sillä sinä kehoitat ihmisiä elämään ilman lakia, joka on täydellisesti, pienintä kirjainta ja piirtoa myöden tallessa TÄYTETYSSÄ LAISSA.

    Kaikki kirjoittajat yhdessä ja kilpaa tarkoittavat, ettei adventistien ymmärrys lain merkityksestä ole oikeaa.
    Vain adventistit eivät ymmärrä selkokieltäkään.
    Teillä on Raamatulle vieras käsitys Raamatussa puhutusta laista.
    Eikä adventisteilla ole pienintäkään oivallusta siitä, minkälainen sija lailla kristinuskossa on.
    Sen te olette selvääkin selvemmin kirjoituksinenne osoittaneet.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ON VARJO kirjoitti:

    TÄSTÄ VAPAUDESTA, mihin Jeesus meidät vapautti, mutta se ei totisesti tarkoita sitä, että lakia ei enää ole. Tuo sinun opetuksesi puhuu koko Jumalan Sanomaa vastaan, sillä sinä kehoitat ihmisiä elämään ilman lakia, joka on täydellisesti, pienintä kirjainta ja piirtoa myöden tallessa TÄYTETYSSÄ LAISSA.

    Meidän, jotka seuraamme Jeesusta ei tarvitse täyttää mitään lakia, eikä rikkoa, sillä henkeemme on kirjoitettu rakkaudenlaki, jossa kaikki laki täyttyy. Se, että meillä on rakkaudenlaki hengessämme, on Jeesuksen uhrityön ansiota, sillä Hän ei poistanut lakia, vaan täytti sen ja teki meistä vapaita. Elämme rakkaudenlaissa, joka ei ole suun turhaa helinää, vaan joka täyttää kaiken lain ja kaikki profetiat.

    Koska meidän sydämessämme on laki, niin tiedämme mitä Jumala meiltä odottaa ja siksi pysymme täydellisessä vapaudessa.
    Jos sydämessämme ei olisi lakia, niin emme totisesti tietäisi, missä on synti ja missä vapaus ja joutuisimme synnin kietomiksi ja menettäisimme vapauden.

    Olemme vapaita kuulaisuudesta Jeesukseen Kristukseen ja se on todellista vapautta.
    Ei tarvitse peljätä, ei murehtia, ei huomista miettiä, vaan saamme tässä hetkessä iloita siitä valtavasta vapaudesta, jonka vain Jeesus kykeni meille lain täyttämisellä ansaitsemaan.

    ### LAISSA TOSIN
    Kirjoittanut: ON VARJO
    14.4.2009 klo 13.19
    TÄSTÄ VAPAUDESTA, mihin Jeesus meidät vapautti,
    mutta se ei totisesti tarkoita sitä, että lakia ei enää ole.
    Tuo sinun opetuksesi puhuu koko Jumalan Sanomaa vastaan, ###

    Katsotaanpa kuka puhuu Jumalan sanaa vastaan! Paavali puhuu
    Sanan PUOLESTA eikä vastaan!:

    Room. 3:21
    Mutta nyt Jumalan vanhurskaus,
    josta laki ja profeetat todistavat,
    on ilmoitettu ilman lakia,

    Room. 6:14
    Synti ei enää ole teidän herranne,
    sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.
    [Room. 8:12; Gal. 5:18; 1. Joh. 3:6]

    Me Jumalasta syntyneet olemme irti laista yhtä paljon kuin vaimo on
    irti entisestä miehestään, joka on kuollut.
    Sen entisen, jo kuolleen, miehen varjo EI SAA
    seurata häntä !!!
       
    Room. 7:2    
    Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa
    olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee,
    on vaimo irti tästä miehen laista.   

    Room. 7:6
    mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois
    siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me
    palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä
    kirjaimen vanhassa.    

    Äänestä

  • Hepr. 10:1
    Laissa siis on vain varjo tulevasta, paremmasta
    todellisuudesta, ei sen varsinaista ilmentymää.
    Vaikka lain määräämät uhrit toistetaan vuodesta
    vuoteen, laki ei ikinä pysty tekemään pysyvästi
    täydellisiksi niitä, jotka astuvat Jumalan
    eteen.
    [Hepr. 7:19, 8:5, 9:9]

    Hepr. 10:12
    Kristus sitä vastoin on uhrannut yhden ainoan
    syntiuhrin ja asettunut pysyvästi istuimelleen
    Jumalan oikealle puolelle.
    [Hepr. 1:3, 8:1]

    elhi nuo jhuuri puhuu uhrilaki ja uhri asiista.

    Hai, menhään ashiaan.

    http://www.luterilainen.com/index.php?option=com_content&task=view&id=1&Itemid=72

    Ensimmäinen luku, Jumalan kymmenen käskyä eli Jumalan laki     Tulosta     Sähköposti
    09.06.2005
    JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ ELI JUMALAN LAKI

    Uskonpuhdistaja tohtori Martti Lutherin
    VÄHÄN KATEKISMUKSEN SELITYS eli
    KRISTINOPPI
    ENSIMMÄINEN LUKU

    9.

    Miksi meidän tulee oppia tuntemaan Jumalan sana?

    Jumalan kymmenen käskyä on Jumalan pyhä tahto eli laki. Laissaan Jumala sanoo meille, mitä meidän tulee tehdä, mitä emme saa tehdä ja millaisia meidän tulee olla.

    Miik. 6:8: Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on ja mitä muuta Herra sinulta vaatii kuin, että teet sitä, mikä on oikein, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä.

    3 Moos. 19:2: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä.

    10.

    Milloin Jumala antoi lakinsa ihmiselle?

    Jumala antoi lain ensi kerran jo luomisessa. Silloin hän kirjoitti sen ihmisen sydämeen eli sisimpää siten, että ihminen tunsi Jumalan tahdon täydellisesti ja eli sen mukaan.

    Syntiinlankeemuksessa Jumalan lain tuntemus himmeni. Siitä jäi siis vielä jotain tietoa jäljelle, mutta se ei ole enää selkeätä eikä täydellistä, saati sitten, että ihminen kykenisi elämään Jumalan tahdon mukaan.

    Lakin, jonka Jumala kirjoitti ihmisen sydämen luomisessa, vaikuttaa vielä himmentyneenä omassatunnossa.

    Toisen kerran Jumala antoi lakinsa Mooseksen kautta Siinain vuorella.

    1 Moos. 1:27: Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa.

    Room. 2:14,15: Kun pakanat, joilla ei ole lakia, luonnostaan tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei ole lakia, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötätodistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä.

    Tehtävä: Lue 2 Moos. 19:16-20:20 ja 5 Moos. 10:1-5: lain antaminen Siinailla.

    11.

    Mitkä kolme lakia Jumala antoi Siinailla?

    Jumala antoi Moosekselle Siinailla: 1. Luonnollisen lain, 2. seremonialain ja 3. valtiollisen lain.

    1. Luonnollinen laki oli sama laki, jonka hän jo luomisessa kirjoitti ihmisen sydämeen. Nyt hän antoi sen kahteen kivitauluun kirjoitettuna kymmenessä käskyssä. Kaikki, mikä niissä on luonnollista lakia, koskee meitä ja kaikkia ihmisiä.

    5 Moos. 4:13: Hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa. Ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun.

    2. Seremonialaki oli laki jumalanpalvelusmenoista ja muista säännöistä, joita Israelin kansan tuli noudattaa. Ne ennustivat vertauskuvallisesti luvatusta Vapahtajasta, joka tuli ihmiseksi tämän kansan keskelle.

    Näillä säädöksillä Jumala piti Israelin erillään pakanakansoista Vanhan liiton aikana ja opetti sitä odottamaan tulevaa Vapahtajaa.

    Nyt kun Vapahtaja on jo tullut, seremonialaki ei ole enää voimassa. Omatuntomme on siis vapaa sen noudattamisesta.

    Kol. 2:16-17: Älköön siis kukaan tuomitko teitä syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.

    Kun joku lähestyy meitä rakennuksen takaa, saatamme ensiksi nähdä hänen varjonsa ja päätellä siitä, kuka sieltä on tulossa. Mutta kun hän tulee näkyviin, emme enää katsele varjoa, vaan itse ihmistä. Seremonialaki oli kuin varjokuva Jeesuksesta. Vanhan testamentin hurskaat katselivat siitä Jeesusta, koska hän itse ei ollut paikalla. Mutta nyt, kun hän on tullut, saamme uskoa häneen suoraan ilman seremonialain säädöksiä.

    Hebr. 8:13: Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi. Mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.

    3. Valtiollinen laki sääti, kuinka Israelin kansaa oli valtiollisesti hallittava Vanhan liiton aikana. Sen hallitsijana oli Herra itse (teo0kratia, Jumalan valta), ja se oli esikuva Kristuksen hengellisestä valtakunnasta Uuden liiton aikana.

    1 Sam. 12:12: Herra, teidän Jumalanne, on kuninkaanne.

    1 Moos. 49:10: Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijan sauva hänen polviensa välistä, kunnes Hän tulee.

    12.

    Mihin kahteen ryhmään Katekismus jakaa kymmenen käskyä?

    Katekismus jakaa kymmenen käskyä kahteen tauluun, koska Mooses sai lain kahdessa taulussa.

    Ensimmäisen taulun sisältä on: "Rakasta Herraa, Sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi." Matt. 22:37.

    Toisen taulun sisältö on: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Matt. 22:39.

    Matt. 22:40: Näistä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.

    13.

    Mikä on Jumalan lain sisältö?

    Jumalan lain sisältö on oikea rakkaus. Kaikki Jumalan käskyt vaativat siis meiltä oikeata rakkautta.

    1 Tim. 1:5: Käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.

    Room. 13:10: Rakkaus on lain täyttämys.

    Äänestä

että Raamattuun on vääristelty Jeesuksen opetuksia, esim. tämä:

Matteus 5
17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

KEHOITATKO KAIKKIA HYLKÄÄMÄÄN TUON JEESUKSEN OPETUKSEN?

Äänestä
  • " Tarkoittaako
    Kirjoittanut: tuo sitä,
    14.4.2009 klo 13.04
    että Raamattuun on vääristelty Jeesuksen opetuksia, esim. tämä ... "

    Et löydä pelastusta jos etsit itsellesi vain tuomion
    sanaa. Jumala on rakkaus ja jos olisit aloittanut
    edes yhtä jaetta aikaisemmin tuon ilmeisesti
    sormipaikan -- niin olisit löytänyt Jumalan
    rakkauden. -->

    Luuk. 16:16 Laki ja profeetat olivat
    Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan
    Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu
    sinne väkisin.

    Kun laki ja profeetat olivat ja näkivät vain
    Kristukseen asti, niin täytyy olla jotain muuta
    siitä eteenpäin. Onkin: Krsitus, uskon kautta!

    Äänestä

  • Veli Herrassa kirjoitti:

    " Tarkoittaako

    ja elän Hänen kanssaan ihmeissä ja Hän on valjastanut minut vastustamaan laittomuutta. Laittomuus tuo synnin täyteyden ihmisen elämään ja tänään synti on monen kohdalla raskas.

    Rakkaus ei ole pitänyt suomalaisia vapaudessa, sillä he ovat hyljänneet Jumalan lait ja muuttaneet ajat, mutta pieni osa kansasta on täydellisessä vapaudessa ja huutaa teille, että tehkää parannus ja hyljätkää laittomuus ja tulkaa vapaaksi Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen voimasta ja nähkää ihmeitä tulemalla terveiksi ja rauhallisiksi.

    Äänestä

  • Jeesuksen!!! kirjoitti:

    ja elän Hänen kanssaan ihmeissä ja Hän on valjastanut minut vastustamaan laittomuutta. Laittomuus tuo synnin täyteyden ihmisen elämään ja tänään synti on monen kohdalla raskas.

    Rakkaus ei ole pitänyt suomalaisia vapaudessa, sillä he ovat hyljänneet Jumalan lait ja muuttaneet ajat, mutta pieni osa kansasta on täydellisessä vapaudessa ja huutaa teille, että tehkää parannus ja hyljätkää laittomuus ja tulkaa vapaaksi Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen voimasta ja nähkää ihmeitä tulemalla terveiksi ja rauhallisiksi.

    Luuk. 16:16
    Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti;
    siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa,
    ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.

    Jesaja 53.

    10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä
    hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa
    vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää
    kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
    11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja
    tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun
    vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet,
    sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.

    Room. 4.

    4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta,
    vaan ansiosta,
    5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen,
    joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan
    hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
    6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä
    ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden
    ilman tekoja:
    7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi
    annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
    8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"

    Oo, hallelujah! Ihmeellinen Jeesus !!

    Ideneb

    Äänestä

  • IDENEB kirjoitti:

    hvyäksi runnella Häntä sairaudella ja kun minäkin sain armon laittaa Hänet vikauhriksi syntieni puolesta, sain tulla terveeksi, eikä minun ole sen jälkeen tarvinnut rikkoa ikuista, täytettyä lakia.

    Elän ihmeissä, sillä Jeesus elää ja antaa omilleen elämän ja yltäkylläisyyden.

    Äänestä

  • Jeesuksen!!! kirjoitti:

    ja elän Hänen kanssaan ihmeissä ja Hän on valjastanut minut vastustamaan laittomuutta. Laittomuus tuo synnin täyteyden ihmisen elämään ja tänään synti on monen kohdalla raskas.

    Rakkaus ei ole pitänyt suomalaisia vapaudessa, sillä he ovat hyljänneet Jumalan lait ja muuttaneet ajat, mutta pieni osa kansasta on täydellisessä vapaudessa ja huutaa teille, että tehkää parannus ja hyljätkää laittomuus ja tulkaa vapaaksi Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen voimasta ja nähkää ihmeitä tulemalla terveiksi ja rauhallisiksi.

    "Rakkaus ei ole pitänyt suomalaisia vapaudessa"
    (tuntematon tunari)

    Avaa silmäsi ja näe Luojasi!
    Jumalan hyvyys JEESUKSESSA vetää sua parannukseen!

    Room. 2:4
    Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja
    kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä
    runsautta, etkä tiedä, että Jumalan
    hyvyys vetää sinua parannukseen?

    Oi mitä helmiä ...

    Gal. 5:22
    Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo,
    rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

    Ef. 5:9
    -sillä kaikkinainen hyvyys ja
    vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä -

    Tit. 3:4
    Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme,
    hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,

    Äänestä

  • todella kirjoitti:

    hvyäksi runnella Häntä sairaudella ja kun minäkin sain armon laittaa Hänet vikauhriksi syntieni puolesta, sain tulla terveeksi, eikä minun ole sen jälkeen tarvinnut rikkoa ikuista, täytettyä lakia.

    Elän ihmeissä, sillä Jeesus elää ja antaa omilleen elämän ja yltäkylläisyyden.

    "eikä minun ole sen jälkeen tarvinnut
    rikkoa ikuista, täytettyä lakia. "

    Omatuntosikin todistaa vaikket laista mitään tietäisi, että sinä siin äkuin muutkin olet
    saastainen itsessäsi ja omine yrityksinesi.
    Miskei ihana ikuinen armo kelpaa sulle?

    Room. 11:32
    Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia
    armahtaisi.

    Gal. 3:22
    Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle,
    että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta
    Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.

    Uudestisyntynyt armon valtakuntaan

    Äänestä

  • Ei sitten mikään kirjoitti:

    "Rakkaus ei ole pitänyt suomalaisia vapaudessa"
    (tuntematon tunari)

    Avaa silmäsi ja näe Luojasi!
    Jumalan hyvyys JEESUKSESSA vetää sua parannukseen!

    Room. 2:4
    Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja
    kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä
    runsautta, etkä tiedä, että Jumalan
    hyvyys vetää sinua parannukseen?

    Oi mitä helmiä ...

    Gal. 5:22
    Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo,
    rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

    Ef. 5:9
    -sillä kaikkinainen hyvyys ja
    vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä -

    Tit. 3:4
    Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme,
    hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,

    Täydellinen totuus teki minusta vapaan.

    En todella kirjoittele täällä itseni takia, vaan kirjoittelen sinunkin takiasi, jotta saat aivan uutta ajateltavaa, sen vanhan rinnalle, jonka olet vastaan ottanut. Jeesus Itse kertoo, että laista ei katoa pieninkään piirto. Mitä sinä olet mieltä noista Jeesuksen sanoista, kun Hän vielä kertoo, että ennen katoaa taivas ja maa, kuin Jumalan laki.

    Äänestä

  • VAleen isästä kirjoitti:

    "eikä minun ole sen jälkeen tarvinnut
    rikkoa ikuista, täytettyä lakia. "

    Omatuntosikin todistaa vaikket laista mitään tietäisi, että sinä siin äkuin muutkin olet
    saastainen itsessäsi ja omine yrityksinesi.
    Miskei ihana ikuinen armo kelpaa sulle?

    Room. 11:32
    Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia
    armahtaisi.

    Gal. 3:22
    Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle,
    että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta
    Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.

    Uudestisyntynyt armon valtakuntaan

    Sinun tehtäväksesi ei ole annettu tuomitsemista, sillä se on yksin Jumalan tehtävä, sillä Hän näkee sydämeen ja näin antaa oikean tuomion.

    Kummallisen sokeaksi monet ovat menneet. Vaikka kuinka kertoo, että Jeesuksessa ihminen on vapaa, niin sitä ei uskota, vaan luullaan, että ihminen täyttää itse lakia. Sitä ei tarvitse itse täyttää, sillä sen täytti jo Jeesus ja vapautti omansa täytettyyn lakiin ja ihmeelliseen vapauteen.

    RAKKAUS TÄYTTÄÄ LAIN, ei riko sitä, vaan täyttää ja joka RAKASTAA JUMALAA YLI KAIKEN JA LÄHIMMÄISTÄ NIIN, KUIN ITSEÄÄN, ELÄÄ TÄYTETYSSÄ LAISSA.

    Täytetyssä laissa elämiseen tarvitaan uudestisyntyminen ja sen syntymän ihmiselle antaa YKSIN JUMALA ja sitä ei voi ottaa, sillä se on Jumalan teko jonka Hän kuulaiselle kanssalleen antaa.

    En ala tästä tämän enempää, sillä tiedän, että jos tätä asiaa ei käsitä, niin sitä ei käsitä ja vain Jumala voi saada ihmisen käsittämään tämän kalliin asian, sillä nämä asiat ovat Jumalan hallussa.
    Rukoilkoon jokainen uskonlahjaa.

    Äänestä

  • Ehdotamme kaikille, että uskokaa Raamatun opetuksiin mutta älkää adventistien hölinöihin.

    Äänestä

  • tuomitsemista. kirjoitti:

    ...
    mutta
    ...
    Tuo sinun opetuksesi puhuu koko Jumalan Sanomaa vastaan, ###

    Katsotaanpa kuka puhuu Jumalan sanaa vastaan! Paavali puhuu
    Sanan PUOLESTA eikä vastaan!:

    Room. 3:21
    Mutta nyt Jumalan vanhurskaus,
    josta laki ja profeetat todistavat,
    on ilmoitettu ilman lakia,

    Room. 6:14
    Synti ei enää ole teidän herranne,
    sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.
    [Room. 8:12; Gal. 5:18; 1. Joh. 3:6]

    Me Jumalasta syntyneet olemme irti laista yhtä paljon kuin vaimo on
    irti entisestä miehestään, joka on kuollut.
    Sen entisen, jo kuolleen, miehen varjo EI SAA
    seurata häntä !!!

    Room. 7:2
    Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa
    olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee,
    on vaimo irti tästä miehen laista.

    Room. 7:6
    mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois
    siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me
    palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä
    kirjaimen vanhassa.

    Äänestä

  • vapaa. kirjoitti:

    Täydellinen totuus teki minusta vapaan.

    En todella kirjoittele täällä itseni takia, vaan kirjoittelen sinunkin takiasi, jotta saat aivan uutta ajateltavaa, sen vanhan rinnalle, jonka olet vastaan ottanut. Jeesus Itse kertoo, että laista ei katoa pieninkään piirto. Mitä sinä olet mieltä noista Jeesuksen sanoista, kun Hän vielä kertoo, että ennen katoaa taivas ja maa, kuin Jumalan laki.

    " Minähän olen
    Kirjoittanut: vapaa.
    14.4.2009 klo 13.36
    Täydellinen totuus teki minusta vapaan."

    Tuohan on perkeleelliatä valhetta, kun lukee
    viestisi loppuun asti. Todistat siinä olevasi
    lain orja. Jokainen lain orja on myös synnin orja.

    Room. 7:11
    Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen,
    petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.

    Joka on kokenut Herran armon, hän ei armoasiaa
    polje jalkoihinsa kuten teet sinä, käärmeen sikiö.
    Tisiuskovat myöntää saastaisuutensa ja siksi
    saavat armon. Armon kokeminen saa karttamaan
    vastaisuudessa syntiä, mutta lankeemuksia tulee
    ihan varmasti sille, joka uskaltaa silmänsä
    auki pitää.

    Room. 7:17
    Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
    Room. 7:20
    Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.

    Äänestä

  • tuomitsemista. kirjoitti:

    Sinun tehtäväksesi ei ole annettu tuomitsemista, sillä se on yksin Jumalan tehtävä, sillä Hän näkee sydämeen ja näin antaa oikean tuomion.

    Kummallisen sokeaksi monet ovat menneet. Vaikka kuinka kertoo, että Jeesuksessa ihminen on vapaa, niin sitä ei uskota, vaan luullaan, että ihminen täyttää itse lakia. Sitä ei tarvitse itse täyttää, sillä sen täytti jo Jeesus ja vapautti omansa täytettyyn lakiin ja ihmeelliseen vapauteen.

    RAKKAUS TÄYTTÄÄ LAIN, ei riko sitä, vaan täyttää ja joka RAKASTAA JUMALAA YLI KAIKEN JA LÄHIMMÄISTÄ NIIN, KUIN ITSEÄÄN, ELÄÄ TÄYTETYSSÄ LAISSA.

    Täytetyssä laissa elämiseen tarvitaan uudestisyntyminen ja sen syntymän ihmiselle antaa YKSIN JUMALA ja sitä ei voi ottaa, sillä se on Jumalan teko jonka Hän kuulaiselle kanssalleen antaa.

    En ala tästä tämän enempää, sillä tiedän, että jos tätä asiaa ei käsitä, niin sitä ei käsitä ja vain Jumala voi saada ihmisen käsittämään tämän kalliin asian, sillä nämä asiat ovat Jumalan hallussa.
    Rukoilkoon jokainen uskonlahjaa.

    Matt. 23:27
    Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset,
    te ulkokullatut,
    kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia:
    ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta,
    mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!

    Matt. 23:15

    kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen;
    ja kun joku on siksi tullut,
    niin teette hänestä helvetin lapsen,
    kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!

    Ja nämä sentään olivat ankaria lain puolustajia!!

    Ap. t. 26:5
    He tuntevat minut jo entuudestaan, jos tahtovat
    sen todistaa, että minä meidän uskontomme
    ankarimman lahkon mukaan olen elänyt
    fariseuksena.

    Fil. 3:6
    intoon nähden seurakunnan vainooja,
    lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
    (Paavali ennen uudestisyntymistään)

    En minä teitä tuomitse, vaan Jeesuksen lausumat
    sanat teidät tuomitsevat, teidät lainkiivailijat.

    Jos tahdot päästä elämään sisälle, pidä käskyt! Jeesus

    Äänestä

" Käänny adventistiksi tai kuole
Kirjoittanut: harkitse sinäkin
13.4.2009 klo 20.06
Adventistit haluavat "tappaa" (tapattaa) kaikki kristityt sunnuntai pedonmerkillä elleivät he käänny advetisteiksi. "

Adventismi yllyttää itsemurhaan. Nimittäin eivät
monetkaan tahdo sitä Ellenin iestä nsikaansa.
Helpompi vaihtoehto on tiedottomuduen tila
kuoleman jälkeen. Autuas omantunnon rauhoittuminen.
Adventismihan markkinoi ajatusta, että kuolema
on ihana uni, täydellisen tiedottonuuden tila.

Suomessa itsemurhaan yllyttäminen on rikos.
Jenkeissä tehkööt mitä lystää.

Äänestä

laki on aina koskenut kaikki ihmisiä kaikkialla, vaikka te ette sitä uskokaan. Teidätkin tuomitaan hornan tuuttiin ja oikein niin.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Laki on aina koskenut kaikki ihmisiä kaikkialla, vaikka te ette sitä uskokaan. Teidätkin tuomitaan hornan tuuttiin ja oikein niin. "

    Kun ilmeisesti oot advari, täytyy kysyä, mitä
    lakia tarkoitat. Teillä kun on niin monenlaisia
    lakeja.

    Tarkoitatko kalansyöntilakia, 9. opinkappale
    7.pv.adventisteilla
    [ http://www.spaup.org/ - - - http://paimensauva.wordpress.com/ ]
    vaiko 10 käskyä vaiko ne niiden säädökset
    vaiko EGW-lakeja vai mitä?

    Ja mitähän mahdat tarkoittaa kaikkia ihgmisiä
    kaikkialla ja mitä ajankohtaa?
    Mikä on hornan tuutti ja mihin sanankohtaan
    kirveeniskusi perustautuu?

    Room. 2:12
    Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä
    tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki,
    jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain
    mukaan tuomitaan;

    Room. 3:21
    Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja
    profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman
    lakia,

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    Ole Antti varovainen, riisu kengät jalastasi, olet pyhällä paikalla savihuulinesi.
    Tiedätköhän sinä mistä puhut?

    http://www.luterilainen.com/index.php?option=com_content&task=view&id=1&Itemid=72

    Ensimmäinen luku, Jumalan kymmenen käskyä eli Jumalan laki     Tulosta     Sähköposti
    09.06.2005
    JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ ELI JUMALAN LAKI

    Uskonpuhdistaja tohtori Martti Lutherin
    VÄHÄN KATEKISMUKSEN SELITYS eli
    KRISTINOPPI
    ENSIMMÄINEN LUKU
    JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ ELI JUMALAN LAKI

    9.

    Miksi meidän tulee oppia tuntemaan Jumalan sana?

    Jumalan kymmenen käskyä on Jumalan pyhä tahto eli laki. Laissaan Jumala sanoo meille, mitä meidän tulee tehdä, mitä emme saa tehdä ja millaisia meidän tulee olla.

    Miik. 6:8: Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on ja mitä muuta Herra sinulta vaatii kuin, että teet sitä, mikä on oikein, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä.

    3 Moos. 19:2: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä.

    10.

    Milloin Jumala antoi lakinsa ihmiselle?

    Jumala antoi lain ensi kerran jo luomisessa. Silloin hän kirjoitti sen ihmisen sydämeen eli sisimpää siten, että ihminen tunsi Jumalan tahdon täydellisesti ja eli sen mukaan.

    Syntiinlankeemuksessa Jumalan lain tuntemus himmeni. Siitä jäi siis vielä jotain tietoa jäljelle, mutta se ei ole enää selkeätä eikä täydellistä, saati sitten, että ihminen kykenisi elämään Jumalan tahdon mukaan.

    Lakin, jonka Jumala kirjoitti ihmisen sydämen luomisessa, vaikuttaa vielä himmentyneenä omassatunnossa.

    Toisen kerran Jumala antoi lakinsa Mooseksen kautta Siinain vuorella.

    1 Moos. 1:27: Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa.

    Room. 2:14,15: Kun pakanat, joilla ei ole lakia, luonnostaan tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei ole lakia, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötätodistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä.

    Tehtävä: Lue 2 Moos. 19:16-20:20 ja 5 Moos. 10:1-5: lain antaminen Siinailla.

    11.

    Mitkä kolme lakia Jumala antoi Siinailla?

    Jumala antoi Moosekselle Siinailla: 1. Luonnollisen lain, 2. seremonialain ja 3. valtiollisen lain.

    1. Luonnollinen laki oli sama laki, jonka hän jo luomisessa kirjoitti ihmisen sydämeen. Nyt hän antoi sen kahteen kivitauluun kirjoitettuna kymmenessä käskyssä. Kaikki, mikä niissä on luonnollista lakia, koskee meitä ja kaikkia ihmisiä.

    5 Moos. 4:13: Hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa. Ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun.

    2. Seremonialaki oli laki jumalanpalvelusmenoista ja muista säännöistä, joita Israelin kansan tuli noudattaa. Ne ennustivat vertauskuvallisesti luvatusta Vapahtajasta, joka tuli ihmiseksi tämän kansan keskelle.

    Näillä säädöksillä Jumala piti Israelin erillään pakanakansoista Vanhan liiton aikana ja opetti sitä odottamaan tulevaa Vapahtajaa.

    Nyt kun Vapahtaja on jo tullut, seremonialaki ei ole enää voimassa. Omatuntomme on siis vapaa sen noudattamisesta.

    Kol. 2:16-17: Älköön siis kukaan tuomitko teitä syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.

    Kun joku lähestyy meitä rakennuksen takaa, saatamme ensiksi nähdä hänen varjonsa ja päätellä siitä, kuka sieltä on tulossa. Mutta kun hän tulee näkyviin, emme enää katsele varjoa, vaan itse ihmistä. Seremonialaki oli kuin varjokuva Jeesuksesta. Vanhan testamentin hurskaat katselivat siitä Jeesusta, koska hän itse ei ollut paikalla. Mutta nyt, kun hän on tullut, saamme uskoa häneen suoraan ilman seremonialain säädöksiä.

    Hebr. 8:13: Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi. Mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.

    3. Valtiollinen laki sääti, kuinka Israelin kansaa oli valtiollisesti hallittava Vanhan liiton aikana. Sen hallitsijana oli Herra itse (teo0kratia, Jumalan valta), ja se oli esikuva Kristuksen hengellisestä valtakunnasta Uuden liiton aikana.

    1 Sam. 12:12: Herra, teidän Jumalanne, on kuninkaanne.

    1 Moos. 49:10: Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijan sauva hänen polviensa välistä, kunnes Hän tulee.

    12.

    Mihin kahteen ryhmään Katekismus jakaa kymmenen käskyä?

    Katekismus jakaa kymmenen käskyä kahteen tauluun, koska Mooses sai lain kahdessa taulussa.

    Ensimmäisen taulun sisältä on: "Rakasta Herraa, Sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi." Matt. 22:37.

    Toisen taulun sisältö on: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Matt. 22:39.

    Matt. 22:40: Näistä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.

    13.

    Mikä on Jumalan lain sisältö?

    Jumalan lain sisältö on oikea rakkaus. Kaikki Jumalan käskyt vaativat siis meiltä oikeata rakkautta.

    1 Tim. 1:5: Käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.

    Room. 13:10: Rakkaus on lain täyttämys.

    Äänestä

  • Aloittaja

    pilkaksi kirjoitti:

    Ei Jeesus ole niin herkkähipiäinen että loukkaantuisi
    sun pilkastasi. Etkä kykene edes sellaiseen sävyyn
    kuin mitä Jeesus vastaili esiadventisteille.
    "Kyykäärmeen sikiöt", "isästä perkeleestä" jne.

    Mark. 3:28
    Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit
    annetaan ihmisten lapsille anteeksi,
    pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;

    Luuk. 12:10a
    Ja jokaiselle, joka sanoo sanan Ihmisen Poikaa
    vastaan, annetaan anteeksi;

    Jumalanpilkkasi sisi anteeksi annetaan, ole
    huoleti - mutta toivon hartaasti, että otat
    huomioon Jeesuksen repliikin loppuosan myös:

    Luuk. 12:10b
    mutta sille, joka Pyhää Henkeä pilkkaa,
    ei anteeksi anneta.

    Katsos; kun esiadventistit eli fariseusten
    lahkon päämiehet näkivät Jumalan voiman -
    kun Jeesus paransi sairaita heidän silmäinsä
    nähden - he sanoivat, että se on saatanan
    voimalla ja että Jeesuksessa on riivaaja.
    Että sellaista vihaa saa aikaan laki.

    Niin Jeesus sitten jyrähti että se on Hengen
    pilkkaamista, kun sanotaan Hengen voimaa
    saatanan voimaksi.

    Jos siis näet ihmeellistä terveystoimintaa, älä
    väitä sitä saatanan työksi.

    Mielenkiintoisesti käännät puheesi kohti, mutta juuri katsellessani kirjoitustasi edellä, huomaan että puhut Kaikkivaltiasta Itseään vastaan.
    Se oli kirjoitukseni varoitus, ei sillä ole mitään merkitystä mitä minulle kirjoitat, en ole tuomari, enkä sinua tuomitse, vaan itse Sana jota vastaan käyt, niin sehän se sinun ongelmasi ydin on ja vaaran paikka, ettet astu Sanan Henkeä kohti joka on Pyhän Hengen sisältö.
    Pyhä Henki on annettu puolustajaksi, jonka sisältö pitäisi olla sydämessäsi, mutta jos sen hylkää ja sotii koko ajan sen Hengen sisältämää elämää kohti, voi koitua itsellesi ansaksi.
    Se sinun Lihallisuus, se loistaa kuin kuu taivaalla.

    Äänestä

  • Sanansa.. kirjoitti:

    ######

    Sinä et ole näemmä päässyt tuosta mahottomasta liiottelun synnistä eroon, vai kuis on?
    Minä puhuisin vaatimattomampaan sävyyn; advarina!

    Huom! Lakikiihkoiset ovat aina tulkinneet Jumalan
    voiman paholaisen työksi!

    Matt. 9:34
    Mutta fariseukset sanoivat: "Riivaajain
    päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia".

    Matt. 12:24
    Mutta kun fariseukset sen kuulivat, sanoivat he:
    "Tämä ei aja riivaajia ulos kenenkään muun kuin
    Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla".

    Mark. 3:22
    Ja kirjanoppineet, jotka olivat tulleet
    Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on Beelsebul",
    ja: "Riivaajien päämiehen voimalla hän ajaa ulos
    riivaajia".

    Luuk. 11:15
    Mutta muutamat heistä sanoivat: "Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla hän ajaa ulos riivaajia".

    Mark. 3.
    22 Ja kirjanoppineet, jotka olivat tulleet

    23 Niin hän kutsui heidät luoksensa ja sanoi
    heille vertauksilla: "Kuinka saatana voi ajaa
    ulos saatanan?

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    "Laki on aina koskenut kaikki ihmisiä kaikkialla, vaikka te ette sitä uskokaan. Teidätkin tuomitaan hornan tuuttiin ja oikein niin. "

    Kun ilmeisesti oot advari, täytyy kysyä, mitä
    lakia tarkoitat. Teillä kun on niin monenlaisia
    lakeja.

    Tarkoitatko kalansyöntilakia, 9. opinkappale
    7.pv.adventisteilla
    [ http://www.spaup.org/ - - - http://paimensauva.wordpress.com/ ]
    vaiko 10 käskyä vaiko ne niiden säädökset
    vaiko EGW-lakeja vai mitä?

    Ja mitähän mahdat tarkoittaa kaikkia ihgmisiä
    kaikkialla ja mitä ajankohtaa?
    Mikä on hornan tuutti ja mihin sanankohtaan
    kirveeniskusi perustautuu?

    Room. 2:12
    Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä
    tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki,
    jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain
    mukaan tuomitaan;

    Room. 3:21
    Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja
    profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman
    lakia,

    eli oikeamielistää uskovan!!

    Lain kauttahan tulee synnin tunto Room 3: 20

    Synnin tuntoinen ihminen korjaa väärintekemisensä, koska omatunto syyttää " olet varas" tahi " himoitsit toisen vaimoa"

    Synnin tunnossa oleva ihminen elää kuin tulisilla hiilillä, poliisi jahtaa...ja Jeesus jahtaa!

    Äänestä

  • pää sikki kirjoitti:

    ######
    Se sinun Lihallisuus, se loistaa kuin kuu taivaalla.
    ######

    Sinä et ole näemmä päässyt tuosta mahottomasta liiottelun synnistä eroon, vai kuis on?
    Minä puhuisin vaatimattomampaan sävyyn; advarina!

    Jumalan kirkkaus voi loistaa ihmisestä, sekin kuin kuvastimesta.
    Jos "valo", joka loistaa, ei ole Jumalan antamaa valoa, se loistaa kuin "kuu". Kuu ei itsestään valaise, vaan sen valaistus tulee jostain muusta ja tässä tapauksessa lihasta, ihmisopista, kaikesta siitä, mikä ei heijasta Jumalansanan kokonaisvalataista näköalaa, eli armoa, sekä Jumalan tahtoa.

    Selittäisikö sinulle tuo kuvakieli paremmin tämän kuu-vertauksen käytön nyt kohdistettu Antin kirjoitukseen, että katse nousisi ylös ihmisestä Jumalaan, sekä Pyhään tahtoon meihin nähden..

    Äänestä

  • Ei Pyhän Hengen pilkkaa kirjoitti:

    Mark. 3:28
    Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit
    annetaan ihmisten lapsille anteeksi,
    pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;

    Luuk. 12:10a
    Ja jokaiselle, joka sanoo sanan Ihmisen Poikaa
    vastaan, annetaan anteeksi;

    Luuk. 12:10b
    mutta sille, joka Pyhää Henkeä pilkkaa,
    ei anteeksi anneta.

    Huom! Lakikiihkoiset ovat aina tulkinneet Jumalan
    voiman paholaisen työksi!

    Matt. 9:34
    Mutta fariseukset sanoivat: "Riivaajain
    päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia".

    Matt. 12:24
    Mutta kun fariseukset sen kuulivat, sanoivat he:
    "Tämä ei aja riivaajia ulos kenenkään muun kuin
    Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla".

    Mark. 3:22
    Ja kirjanoppineet, jotka olivat tulleet
    Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on Beelsebul",
    ja: "Riivaajien päämiehen voimalla hän ajaa ulos
    riivaajia".

    Luuk. 11:15
    Mutta muutamat heistä sanoivat: "Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla hän ajaa ulos riivaajia".

    Mark. 3.
    22 Ja kirjanoppineet, jotka olivat tulleet
    Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on Beelsebul",
    ja: "Riivaajien päämiehen voimalla hän ajaa ulos
    riivaajia".
    23 Niin hän kutsui heidät luoksensa ja sanoi
    heille vertauksilla: "Kuinka saatana voi ajaa
    ulos saatanan?

    //
    Huom! Lakikiihkoiset ovat aina tulkinneet Jumalan
    voiman paholaisen työksi! //

    Äläpä laajenna ajatuksiasi kovin laajalle, kyse on omasta tulkinnastasi.
    Jos tunnustat Jumalan tahdon Pyhäksi, mitään pois ottamatta ja niin opetat, etkä polje jalkoihisi Jumalan armoa Kristuksessa, tiesi ei ole väärään menevä, mutta jos et, niin Sanan eteen käyt silloin.
    Pyhä Henki on ajassamme nyt puolustajana, mutta millä puolustaa, jos ihminen ei antaudu puolustettavaksi.
    Hänen sanansa on totuus, puolustettava ei voi purkaa muuria, jonka Jumala on ihmisen hyväksi rakentanut, eli valtakuntansa suojaksi.
    Tämä suojamuuri on Sana, sekä Jumalan Pyhä Tahto meihin nähden. Jumala, armo Kristuksessa, sen kautta rakkaus itseensä, koska rakkaus Hänessä vaikuttaa terveen rakkauden joka heijastaa rakkautta lähimmäiseen.
    Jos Jumalan tahdon Rakkautta, ei salli itselle kokonaisvaltaisesti, kuinka voi lähimmäistä rakastaa?
    Nyt piikkaisen varovasti sanon sanan, älä pelästy.. myös Jumalan tahdosta "sapatti".
    Ei jätetä pois pienintäkään Jumalan tahdon kohtaa lihan tähden.
    Siinä seisoo turvana Jumalan asettama muuri, maailmaa vastaan.
    Saa tulla yhteen ja levätä Kristuksessa kuunnellen Sanaa.
    Ei pureta Jumalallista suojamuuria, ettemme uupuisi, että kuulisimme, lähimmäisemme kuulisi, saisimme levätä..
    tahi väärästä valinnasta puretusta muurista
    ettemme kuulisi, ettei lähimmäisemme kuulisi meidän tähtemme suomattomasta levosta, yhteiseen Jumalanpalvelukseen tulemisen kaiutus puutoksesta jne....

    Äänestä

  • sinullekin kirjoitti:

    "Jos Jumalan tahdon Rakkautta, ei salli itselle kokonaisvaltaisesti, kuinka voi lähimmäistä rakastaa?"

    Mitä toi tarkottaa, mitä tuon risukasan alla on?
    Voitko selittä suomeksi, mitä yrität opettaa!

    Tiedän että laikiivailijat viisastelivat Jeesukselle
    kapinahengessä, että "kuka sitten on lähimmäiseni?".
    Mutta mikä on sinun viitekkehyksesi, kerro suomeksi.

    Äänestä

  • uteljas kirjoitti:

    Joillekin ei niin tärkeätä ole se, että esimerkiksi Jumalanpalvelus ja lepopäivä sillä syvyydellä, minkä Jumala siunauksenaan laskee luotujensa päälle, otettaisiin vastaan, niin muotoutetaan sen ympärille pyöreät omat sääntönsä sekä ajatuksensa. [Samaa se oli fariseuksilla, toinen ääripää, omamitta]
    Se vesitetään ja tämän vesityksen ääressä lähimmäisen kohtaaminen tapahtuu sen mitan mukaisesti. Välttämättä se ei ole lähimmäisenrakkauden Raamatullinen mitta ja näin ollen estyy Jumalan siunausten jako, niinkuin Jumala on sen syvimmiltään tarkoittanut.
    Omalla kohtaa, rakkaus Jumalaan on vesittynyt, sen siunaus tältäkohden omaan sydämeen ja heijastuu lähimmäistä kohti.
    Eli tämä yhtälö on taivaallisen matematiikan suhteuttama.
    Meidän mitalla ajateltuna, se jää miinusmerkkiseksi ja Jumalan valtakunnan julistus "menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni", vajaamittaiseksi.

    Mutta jos Jumalan tahdon yksi kohta, se vähäisinkin olisi Raamatullisesti täysimittaiseksi kukkuramitaksi mitattu, sydämeemme..... niin silloin levossa, sekä sanankuulossa Sana Raamatusta voisi vallata mittasuhteillaan ja Pyhän Hengen johdolla, tulemme siunatuksi ja näin ollen siunauksen eteenpäinvienti voisi kohdata lähimmäisen ja hänkin voisi kutsuna saavuttaa RAamatun kautta ja Sanan kautta sydämen.

    Eli kokonaisvaltaisen sanan kukkuramitta, se on Pyhä ja Pyhän Siunaama.

    Jos vain sallinemme ja sallitaan sovittaa itsemme tähän Taivaallisen siunauksen sisälle.

    Äänestä

On RUMAA vääristellä muiden kirjoituksia: En minä sanonut että laintauluja SÄILYTETÄÄN vaan ... SÄILYTETTIIN .. SIINÄ ON ISO ERO

Lain tauluja
Kirjoittanut: alex-kasi 14.4.2009 klo 11.12
säilytettiin eri paikassa kuin Israelin lakia?

Syy miksi kirjoitin asiasta oli sekin luullakseni selvä sinullekin. Nimittäin se osoittaa että Jumalan kirjoittamat käskyt ja Israelin laki eivät ole sama asia. Jumalan antamia käskyjä ei voi muuttaa kun taas Israelin lakia muutettiin kaiken aikaa.. Jeesus täytti Jumalan lain ... EI Israelin lakia.. jos Israelin laki ja Jumalan antamat käskyt olivat ristiriidassa seurasi Jeesus aina Jumalan tahtoa elämässään.

Ok - ymmärrän OIKEIN HYVIN miksi käänsit asian muualle toivotaan, että jotkut muutkin sen tajuaisivat..

Siis - JEESUS TÄYTTI JUMALAN LAIN - siis sen Raamatun Jumalan tahdon, joka on kirjoitettu myös laintauluihin ja Jeesuksen omien sydämmeen..

Äänestä
Aloittaja

... ei asiat siitä miksikään muutu.

Niin. Juutalaisten kirajt kertovat että laintauluja joskus jossain säilytettiin. Ja
Hebrealaiskirje muistuttaa juutalaisia sivumennen
niistäkin. Mutta ennen muuta Aaronin viheriöivästä
sauvasta samassa paikassa. Ja armonistuimesta
suljetun arkin päälä.

Lain tauluja ei enää säilytetä - tule siis
nykyaikaan. Kun Jeesus täytti, kuten myönnät, lain,
niin eipä Hän kivitauluja tahdo muistonakaan pitää.
Nyt eletään armotalouskautta ja on huomattava, että
lain pilkkaamiset saadaan anteeksi ja jumalanpilkat.
Mutta armon Henkeä kun loukataan elikkä sanotaan
terveeksitekemisiä saatanan työksi - se on rikos,
jota ei - Jeesuksen sanojen mukaan - anteeksi
anneta, ei tässä elämässä eikä tulevassa.

Turha kiistellä kadonneista laintauluista, kun on
verrattomasti tärkeämpääkin, pelastuksen kannalta.

Mark 3. HENGEN PILKKA

28 Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."

Kaikella kunnioituksella
Antti

Äänestä
  • Mark. 3.

    28 Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
    29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
    30 Sillä he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki".

    Tuo 30. jae yhdistää hengen pilkan siihen, kun
    syytetään sairaiden parantamisen armolahjaa
    käyttäviä saatanallisiksi.

    30 Sillä he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki".

    Äänestä

  • toiseksi?

    Minä sanon että SE että lain tauluja säilytettiin eri tavalla kuin Israelin lakia erottaa Jumalan lain Israelin laista.

    Jumalan laki on ikuinen ja täydellinen ja siinä on iankaikkinen elämä - sillä vain Jumalan täydellisyydessä voi iankaikkinwn elämää tulla mahdolliseksi. Ei Jumalan valtakunnassa ole laittomuutta.. sillä ei Jumalan yhteyteen voi mikään laiton hakeutua.. se on mahdottomuus..

    JUURI SIKSI Jumala Poikansa lähettikin - täyttämään Jumalan tahdon elämässään - siis täyttämään Jumalan (ei Israelin) LAIN. Se laki asui Jumalan Pojassa - myös kaiken pahuuden keskellä hän eli Jumalan tahdossa..

    On väärin sekoittaa Israelin ja Jumalan laki toisiinsa..

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    toiseksi?

    Anttihan selvensi, ettei oo mittään järkee etsii
    esikuvii arkusta ja tauluista arkussa, kun niistä
    ei mitään ole enää jäljellä.
    Ja kun meillä on esikuvat täyttyneinä ja lakikin
    täytettynä.
    Te advarithan hoette sitäkin, että joo laki on
    täytetty jo.

    Mutta sie muutit asian aivan pölöpölöksi ...

    "" Jumalan laki on ikuinen ja täydellinen ja siinä on iankaikkinen elämä ""

    Kaikki tiedämme, että ikuinen elämä on Jeesus
    Kristus ja siksi ikuinen elämä on siinä, että
    loaintekojen sijasta teemme rakkauden tekoja
    lähimmäisen kautta Jumalalle.
    Sitä vastaan ei ole laki, mutta siihen ei voimaa
    anna laki.

    Etkös ole lukenut Antin viesteistä, että lain
    tulee vähetä, mutta Kristuksen kasvaa. Meissä.

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    toiseksi?

    Minä sanon että SE että lain tauluja säilytettiin eri tavalla kuin Israelin lakia erottaa Jumalan lain Israelin laista.

    Jumalan laki on ikuinen ja täydellinen ja siinä on iankaikkinen elämä - sillä vain Jumalan täydellisyydessä voi iankaikkinwn elämää tulla mahdolliseksi. Ei Jumalan valtakunnassa ole laittomuutta.. sillä ei Jumalan yhteyteen voi mikään laiton hakeutua.. se on mahdottomuus..

    JUURI SIKSI Jumala Poikansa lähettikin - täyttämään Jumalan tahdon elämässään - siis täyttämään Jumalan (ei Israelin) LAIN. Se laki asui Jumalan Pojassa - myös kaiken pahuuden keskellä hän eli Jumalan tahdossa..

    On väärin sekoittaa Israelin ja Jumalan laki toisiinsa..

    Mark 3. HENGEN PILKKA

    28 Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;   
    29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."   
    30 Sillä he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki".   

    Että eikös muut pilkat ole pientä verraten siihen,
    että pilkataan Pyhän Hengen voimaa saatanan
    voimaksi. Ainoa anteeksisaamaton synti?

    Miksi käytät minun nimimerkkiäni jatkuvasti ?
    nimim. uteljas

    Äänestä

  • Eikä muuttanut kirjoitti:

    Anttihan selvensi, ettei oo mittään järkee etsii
    esikuvii arkusta ja tauluista arkussa, kun niistä
    ei mitään ole enää jäljellä.
    Ja kun meillä on esikuvat täyttyneinä ja lakikin
    täytettynä.
    Te advarithan hoette sitäkin, että joo laki on
    täytetty jo.

    Mutta sie muutit asian aivan pölöpölöksi ...

    "" Jumalan laki on ikuinen ja täydellinen ja siinä on iankaikkinen elämä ""

    Kaikki tiedämme, että ikuinen elämä on Jeesus
    Kristus ja siksi ikuinen elämä on siinä, että
    loaintekojen sijasta teemme rakkauden tekoja
    lähimmäisen kautta Jumalalle.
    Sitä vastaan ei ole laki, mutta siihen ei voimaa
    anna laki.

    Etkös ole lukenut Antin viesteistä, että lain
    tulee vähetä, mutta Kristuksen kasvaa. Meissä.

    Ennenkin usein huomattu! Vai onkos niin, että: "Kukapasse kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse?"
    NIINPÄ!

    Äänestä

  • Eikä muuttanut kirjoitti:

    Anttihan selvensi, ettei oo mittään järkee etsii
    esikuvii arkusta ja tauluista arkussa, kun niistä
    ei mitään ole enää jäljellä.
    Ja kun meillä on esikuvat täyttyneinä ja lakikin
    täytettynä.
    Te advarithan hoette sitäkin, että joo laki on
    täytetty jo.

    Mutta sie muutit asian aivan pölöpölöksi ...

    "" Jumalan laki on ikuinen ja täydellinen ja siinä on iankaikkinen elämä ""

    Kaikki tiedämme, että ikuinen elämä on Jeesus
    Kristus ja siksi ikuinen elämä on siinä, että
    loaintekojen sijasta teemme rakkauden tekoja
    lähimmäisen kautta Jumalalle.
    Sitä vastaan ei ole laki, mutta siihen ei voimaa
    anna laki.

    Etkös ole lukenut Antin viesteistä, että lain
    tulee vähetä, mutta Kristuksen kasvaa. Meissä.

    ei valehdellut!

    Äänestä

Aloittaja

### Selväksi tuli
Kirjoittanut: jarlau
8.2.2009 klo 18.26
Että olen täällä keskustelijana, en raamatunopettajana.
Olen jättänyt hengellisen vastuuni 1.6.2006
-
Olen ollut vapaa tulemaan ja menemään miten lystään synninvietossa vapaasti, koska en ole osallistunut seurakuntaelämään 1.6.2006 jälkeen.
-
Kotisivuni ovat yksityiset, sisältää muutaman raamattuopetuksen ###

Mutta minä otan vastuun opetuksestani tietäen
tämän vakavuuden:

Jaak. 3:1
Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö
opettajiksi, sillä te tiedätte,
että me saamme sitä kovemman tuomion.

Siunaten kaikkia
Kristuksen oppilas
Antti

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

antti_kantola kirjoitti:

David Wilkerson kertoo, että elämme historiamme
suurinta ahdinkoa. Siihen ei varastikaan auta,
vaikka alex-8 löytäisi laintaulut, joita eivät
edes etevät israelilaiset ole löytäneet.
On olemassa huhuja, että etiopiassa olisivat,
etiopian juutalaisten vartioimana.
Toinen tarina kertoo, että olisivat luolassa,
suoraan Golgatan alla. Eipä ole näyttöä kellään.

Alex sanoo, että lain tauluja säilytetään eri
paikassa kuin Mooseksen muuta lakia. Mitäpä tuosta.
Sillä armonsituinta joka tapauksessa "säilytetään"
kaikkein ylinnä, halitsemassa.

SIIRRETTIINKÖ LAKI JUUTALAISILTA PAKANOILLE
- v.34 jKr tai v. 1844 ?

Liitonarkku oli aina esillä niihin aikoihin, kun
liittoa toteltiin. Erään kerran Daavid löysi kuin
sattumalta lainkirjat ja arkun. Otti oitis
käyttöön. Eipä sillä kansan elämään vaikutusta
ollut.
Toisaalta kun liitonarkku laintauluineen joutui
pakanoiden käsiin, se tuotti pelkkää onnettomuutta,
niin että pika pikaa palauttivat.

Luulenpa että meille pakanoille koituisi pelkkää
vaivaa, jos todella alkaisimme taulujen varassa
elellä ja niitä alati esiin nostaisimme.
Tällä palstallakin pelkkää vihaa ja riitaa on
aiheuttanut 10 käskyn kanssa ratsastelu.

Tässä lääkettä ahdinkoon ...Päivän Sana:

Päivän Sana
Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan,
rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja
kiittämään kaikkien ihmisten puolesta,
kuningasten ja kaiken esivallan puolesta,
että saisimme viettää rauhallista ja
hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa
ja kunniallisuudessa.
1. Tim. 2:1-2 (KR33/38)
Uskonkirjat.net

POISTAKAA JUMALATTARET, UUSI ISRAEL !

Kun adventismi väittää oelvansa "uusi israel",
niin adventistien on syytä poistaa Ellen-jumalatar
ajatuksistaan. Mikäli pitävät profeetta Samuelia
oikeana profeettana. Siihen aikaan kun Samuel oli
myös kansanjohtaja, hän kehotti näin:

Samuel Israelin johtajana - 1. Sam. 7:2-3

2
Oli kulunut jo pitkä aika, kaksikymmentä vuotta,
siitä kun liitonarkku oli päätynyt Kirjat-Jearimiin.
Silloin koko Israel kääntyi Herran puoleen.
3
Samuel sanoi israelilaisille: "Jos te koko
sydämestänne haluatte palata Herran luo,
poistakaa keskuudestanne vieraat jumalat ja
jumalattaret, noudattakaa aina Herran tahtoa
ja palvelkaa ainoastaan häntä! Silloin hän
pelastaa teidät filistealaisten käsistä."
[1. Moos. 35:2 ]

Tänä päivänä ei keskuudessamme ole liitonarkkua
laintauluineen, että sen sisältämät laintaulut
kääntäisivät sotaonnemme. Armoliittoon on
tyytyminen ja tiedämme, mistä armoistuimen
tavoittaa.

"Älä tapa" luki liitonarkun sisällä olleessa
laintaulussa. Silti arkku oli määrä ottaa mukaan
sotaretkille. Tästä näemme, että olisi hullua
soveltaa uuteen liittoon vanhan liiton esikuvia.
Esikuvat puhuvat ainoastaan Jeesukesta.
Ja tässäkin on niin, että Jeesus kuvaisi meidän
liitonarkkuamme, lain taulut täyttäneenä.
Ja lain pois tieltä haudanneena.
Armonistuin arkunb päällä, Jeesus sillä istumassa.

Vain arkun siirtämisen ajaksi istuin otettiin pois
arkun päältä.

Mutta nytpä Uusi Testamentti sanoo, että Jeesus
on istunut pysyvästi valtaistuimelle, armonistuimelle.

KANNATTAISI KYSELLÄ EIKÄ KÄYDÄ LAPUT SILMILLÄ

Adventtijohtajien kannattaisi kysellä, miten
voisivat palauttaa liitonarkin laintauluineen
oikeille israelilaisille. Ehkä silloin onni
kääntyisi suotuisaksi.

1. Sam. 6:1-3
1
Kun Herran arkku oli ollut
filistealaisten maassa seitsemän kuukautta,
2
filistealaiset kysyivät papeilta ja
ennustajilta: "Mitä meidän pitäisi tehdä Herran
arkulle? Sanokaa meille, millä tavalla voisimme
lähettää sen takaisin oikeaan paikkaansa."

3
Nämä vastasivat: "Jos nyt lähetätte pois Israelin
Jumalan arkun, älkää lähettäkö vain sitä, vaan
pankaa sen mukaan hänelle hyvityslahja. Silloin
te voitte hyvinkin parantua ja näette, miksi
Jumalan käsi ei ole lakannut ahdistamasta teitä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu