Kuka voittaa? Laki tietysti voitti jo !

Laki voitti pitkäperjantaina.
"Mitä me enää todistajia tarvitsemme".
Jeesus ei yhtään pannut hanttiin kun häntä jumaloitiin, täysin tasavertaisena Jumalan kanssa. Jumala on astunut
keskellemme ihmisen hahmossa, iloitsi kansa.
Mutta lain mukaan ei kertakaikkiaan saa olla
olemassa ketäään näkymättömän Jumalan vertaista.

Paheempaakin Jeesus teki. Laintuntevaa tervettä
miestä käski kanniskelemaan turhaksi käynyttä
sänkyään ympäri Jerusalemia kuin lainvartijoiden
kuisaksi - nimenomaan sapattina.
Muuttokuorma sapattina ... eikä osoitettakaan viel tiedossa ... eikö se olisi voinut
odottaa sunnuntaihin?

Pitkänäperjantaina sitten ilottelu sai tuomionsa.
Mutta perkele ja lainopettajat eivät vieläkään
käsitä, että lain voitto ol myös lain loppu.
Jumala käytti rakkikoirana lainvartijoita, sen
ankarinta lahkoa, fariseuksia. Synti tuomittiin
Jeesuksessa ja me olemme vapaat niin synnistä
kuin laista. Sitä varten Jumala lain loi, että
hän voisi tuomita Poikansa laillisen pätevästi
meidän edestämme. Pelastuksen tieksi hän asetti
uskomisen Poikaan.

VIITTAUKSIA HERRAN SANAAN

Lain loppu ja uusi tie:

Hepr. 10:20
jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi
ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun,
se on hänen lihansa, kautta.

Room. 10:4
Sillä Kristus on lain loppu,
vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

Meillä on suuri taistelu ...
Paha riippuu meissä kiinni yhäti, mutta Hengellä
voi uudestisyntynyt vastustaa itsekkäitä töitä:

Room 7:19-
19
sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee,
vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen
tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka
minussa asuu.
21
Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon
hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa
kiinni;

Room 7:6
mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois
siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me
palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä
kirjaimen vanhassa.

Jos emme ymmärrä sitä suurta taistelua, mitä
meissä ja meistä käydään, tutkikaamme uudestaan
ja uudestaan Room 7. lukua kokonaisuudessaan.
181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jarlaulla on 10 -- yhtä vaille -- lakialoitetta tällä etusivulla. (Helpsoti löydät ne; peräjälkeen
ovat, joka sanalle uusi aloitus melkeinpä).

Mutta tässä koottuna Antin kaikki 5 lakialoitetta tällä sivulla.
Eiköhän kokoomus ole parempi kuin hajoitus?

1. Lain henki ja Herran Henki törmäyskurssilla ...

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000043174057

2. Miksi laki, kun sitä ei kukaan noudata?:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000043185146

3. Antti kehuu oelvansa suurin ylifariseuksista suurin. Mahtaneeko enää olla?

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000043189715

4. Kun EGW sulkeutuu niin Raamattu avautuu ...

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000043210450

5. Hepr. 12. luku --- Laki / synti - vapaus laista ja synnistä

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000043211595

Koontimies

Äänestä

Kommentoi aloitusta


antti_kantola kirjoitti:

Laki voitti pitkäperjantaina.
"Mitä me enää todistajia tarvitsemme".
Jeesus ei yhtään pannut hanttiin kun häntä jumaloitiin, täysin tasavertaisena Jumalan kanssa. Jumala on astunut
keskellemme ihmisen hahmossa, iloitsi kansa.
Mutta lain mukaan ei kertakaikkiaan saa olla
olemassa ketäään näkymättömän Jumalan vertaista.

Paheempaakin Jeesus teki. Laintuntevaa tervettä
miestä käski kanniskelemaan turhaksi käynyttä
sänkyään ympäri Jerusalemia kuin lainvartijoiden
kuisaksi - nimenomaan sapattina.
Muuttokuorma sapattina ... eikä osoitettakaan viel tiedossa ... eikö se olisi voinut
odottaa sunnuntaihin?

Pitkänäperjantaina sitten ilottelu sai tuomionsa.
Mutta perkele ja lainopettajat eivät vieläkään
käsitä, että lain voitto ol myös lain loppu.
Jumala käytti rakkikoirana lainvartijoita, sen
ankarinta lahkoa, fariseuksia. Synti tuomittiin
Jeesuksessa ja me olemme vapaat niin synnistä
kuin laista. Sitä varten Jumala lain loi, että
hän voisi tuomita Poikansa laillisen pätevästi
meidän edestämme. Pelastuksen tieksi hän asetti
uskomisen Poikaan.

VIITTAUKSIA HERRAN SANAAN

Lain loppu ja uusi tie:

Hepr. 10:20
jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi
ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun,
se on hänen lihansa, kautta.

Room. 10:4
Sillä Kristus on lain loppu,
vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

Meillä on suuri taistelu ...
Paha riippuu meissä kiinni yhäti, mutta Hengellä
voi uudestisyntynyt vastustaa itsekkäitä töitä:

Room 7:19-
19
sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee,
vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen
tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka
minussa asuu.
21
Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon
hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa
kiinni;

Room 7:6
mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois
siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me
palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä
kirjaimen vanhassa.

Jos emme ymmärrä sitä suurta taistelua, mitä
meissä ja meistä käydään, tutkikaamme uudestaan
ja uudestaan Room 7. lukua kokonaisuudessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu