Ahvenanmaa haluaisi oman verotus käytännön

Ahvenanmaan verotus pitäisi antaa heidän itsensä hoidettavaksi.
Miten varustamojen ulosliputus ruotsiin, olisiko se enää aiheellista jos heillä olisi oma verotuskäytäntö? Itse ihmettelen miten kannattaa koko ruotsiin liputtaminen jos verot menevät vieraanvaltion kassaan?
Oliko nuuska niin tärkeää Ahvenanmaalle, että sen takia pitää mennä maksamaan veronsa ruotsiin?
Suomenvaltio ja sen poliitikot ovat melkoisen leväperäistä sakkia ja antavat Ahvenanmaalaisille kukkoileville poliitikoille melkoisesti valtaa määrätä ja melskata miten tahtovat maassamme nimeltä Suomi? Suomessa toimii myös puolue "RKP" jonka pääsiallinen toiminta on keskittynyt vieraanvaltion asioiden hoitamiseen ja sen hyvinvoinnin lisäämiseen.
Puolueelle on tärkeää Ahvenanmaan itsehallinto ja sen suomenkielisiin kohdistuva eriarvoistaminen, siellä jopa syrjintä on laissa suojattua mikä on melkoisen raakaa touhua sivistyneessä valtiossa missä elämme.    
21210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nuuska on tärkeä varustamoille ja Ahvenanmaan oma verotus ei auta nuuskaongelmaan, koska EU viisaudessaan on päättänyt, että nuuskaa saa myydä vain Ruotsissa ja Ruotsin aluevesillä. Ahvenanmaa, ei yrityksistä huolimatta ole pystynyt siihen vaikuttamaan, ei ehkä olla tarpeeksi kukkoiltu:)Ahvenanmaata ei nuuska-asiassa kuultu lainkaan.
Ahvenanmaalla on paljon keskusteltu verotuksen saamisesta maakuntaan,epäilen että ongelma saattaa olla enemmän siellä mantereen päässä.
Miten RKP hoitaa vieraan vallan asioita. En ole moista huomannut, mutta kun RKP ei täällä Ahvenanmaalla toimi, niin ehkä en tiedä tarpeeksi?

Äänestä
  • Melkoisen kieroa ja aivopesulta vaikuttavaa on tuokin ahvennaisen kirjoitus.
    Tosi asiassa ilman Rkp:n apuja ei Ahvenanmaa olisi saanut noita erikoisetujaan käyttöönsä, millä se nykyisin pitää yllä hyvää elintasoaan.
    Mitähän varten Rkp:n ministerit kannattavat nuuskanmyyntiä jos se kerta on terveydelle haitallista ja vain ruotsalaisille kansallinen perintö ja kulttuurillinen rikkaus?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikäs siinä siitä kirjoitti:

Ahvenanmaan verotus pitäisi antaa heidän itsensä hoidettavaksi.
Miten varustamojen ulosliputus ruotsiin, olisiko se enää aiheellista jos heillä olisi oma verotuskäytäntö? Itse ihmettelen miten kannattaa koko ruotsiin liputtaminen jos verot menevät vieraanvaltion kassaan?
Oliko nuuska niin tärkeää Ahvenanmaalle, että sen takia pitää mennä maksamaan veronsa ruotsiin?
Suomenvaltio ja sen poliitikot ovat melkoisen leväperäistä sakkia ja antavat Ahvenanmaalaisille kukkoileville poliitikoille melkoisesti valtaa määrätä ja melskata miten tahtovat maassamme nimeltä Suomi? Suomessa toimii myös puolue "RKP" jonka pääsiallinen toiminta on keskittynyt vieraanvaltion asioiden hoitamiseen ja sen hyvinvoinnin lisäämiseen.
Puolueelle on tärkeää Ahvenanmaan itsehallinto ja sen suomenkielisiin kohdistuva eriarvoistaminen, siellä jopa syrjintä on laissa suojattua mikä on melkoisen raakaa touhua sivistyneessä valtiossa missä elämme.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu