Zidoval ja seuraukset?

Kävin n. kaksi kuukautta sitte papassa ja tulos oli luokka 2 ja tulehdusta. Minulle määrättiin Zidoval-emätingeeliä (7.5 mg/g) 5 päivän kuuri. Tänään on kuurin viimeinen päivä. Tänään huomasin myös valkovuodossa valkoisia kokkareita, jotka eivät ole isoja (ei siis mitään raejuustoa), mutta aika puuroa muuten... Valkovuoto on muuten kirkasta/vaaleaa. Viime kesänä minulla oli hiivatulehdus, mutta silloin myös kutisi ja kirveli hirveästi, ja nyt mietinkin onko tuo hiivaa, kun muita oireita ei ole. Sitä ko. lääke voi sitä aiheuttaa, mutta myös epätavallista vuotoa. Eli kai tuo nyt on hiivaa? Onko muilla Zidovalia käyttäneillä vastaavia kokemuksia?
513465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

lääkäristä viime vuonna zidoval kuurin, kun oli polttelua ja kirvelyä. Myöhemmin vaivani on paljastunut johtuvan kuivista limakalvoista. Käytin tuolloin zidoval kuurin kun lääkäri sen määräsi ja kuuri aiheutti juuri samanlaisen kokkareisen vuodon, joka loppui parin päivän kuluttua. Jospa odottelet muutaman päivän? Jos vuoto ei lopu niin sitten lääkäriin..

Äänestä
  • Mukava kuulla (aika ironisesti sanottu..), että tämä ei ole ihan ennenkuulumatonta. Odotellaan...

    Äänestä

  • ap. viestin kirjoittaja kirjoitti:

    Mukava kuulla (aika ironisesti sanottu..), että tämä ei ole ihan ennenkuulumatonta. Odotellaan...

    mullakin toi zidoval kuuri menos ja heti alkoi kokareinen vuoto,oottelen nyt viel päivän pari et loppuuko se kun kutinaa ei ole,niin ei oikein hiivalta vaikuta.voi näitä hemmetin naisten vaivoja,hermo menee.

    Äänestä

Löysin tämän vanhan ketjun kun sain tuon kuurin minäkin, papaluokka 1 mutta tulehdusta, nyt olen ottanut sen 5 vrk eikä minulla ollut mitään sivuvaikutuksia, jos ei oteta lukuun sitä että se aiheutti omituisen tunnottomuuden alapäähän niin että 6-7 tunnin kuluttua virtsaaminen oli hieman hankalaa, piti ponnistaa että mitään tuli. Sama minulla on jos käytän peräpukamavoidetta. Kai ne jotenkin turvottavat sitä virtsaputkea sitten, en tiedä. Mutta vaikutus hävisi jo seuraavaan vessakäyntiin mennessä. Muuten ei ole pahaa sanottavaa.

Äänestä

Se on sitä geeliä, mikä valuu vaan ulos. Vaikka on geelimäinen sisään mennessä, se muuttuu valkoiseksi tullessaan ulos. Eihän se geeli sinne sisäänkään jää ikuisiksi ajoiksi. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


netti ei ole lääkäri, mutta... kirjoitti:

Kävin n. kaksi kuukautta sitte papassa ja tulos oli luokka 2 ja tulehdusta. Minulle määrättiin Zidoval-emätingeeliä (7.5 mg/g) 5 päivän kuuri. Tänään on kuurin viimeinen päivä. Tänään huomasin myös valkovuodossa valkoisia kokkareita, jotka eivät ole isoja (ei siis mitään raejuustoa), mutta aika puuroa muuten... Valkovuoto on muuten kirkasta/vaaleaa. Viime kesänä minulla oli hiivatulehdus, mutta silloin myös kutisi ja kirveli hirveästi, ja nyt mietinkin onko tuo hiivaa, kun muita oireita ei ole. Sitä ko. lääke voi sitä aiheuttaa, mutta myös epätavallista vuotoa. Eli kai tuo nyt on hiivaa? Onko muilla Zidovalia käyttäneillä vastaavia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu