Tarkoitus on startata Susitaipaleelle Toukokuun puolivälissä. Mitkä ovat reitin parhaat näkymät. Kämppien ja laavujen kunto. Onko ruuhkaa?
Susitaipaleen salat
Toukokuun taivaltaja
4656
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Merkillistä, ettei kukaan ole Susitaipaleen saloihin perehtynyt. Minäkin olisin kiinnostunuut toukokuun puolivälin paikkeilla alueella käymään, mikä on lumitilanne tuohon aikaan. Kumisaappaissa vai vaelluskengissä matkaan?
Juu en ole kulkenut susitaivalts sellaisenaan, mutta pätkiä siitä ja asunkin lähistöllä.
Toukokuun puoliväli on hyvää aikaa, lunta voi olla paikoitellen varjopaikoissa, mutta yleensä sulaa. Ja itä-Suomen paras puoli; kun kulkee aamu/ilta-aikaan eikä pidä meteliä, niin voi nähdä karhun. Hiljaa liikkuminen tarkoittaa sitten IHAN HILJAA jos hermot kestää :)
Siihen aikaan tuvat ja laavut ovat tyhjillään, todellista luonnosta nauttivan huippuaikaa.
Kiitos, pienetkin tiedonmuruset ovat mukavia. Karhukello on jo ostettuna. Tiedätkö onko Kaunisjärveltä noin pari kilometrä pohjoiseen oleva metsästysmaja vuokrattavissa?
Niin pakko on itselleen vastata. Susitaival oli loistava valinta. Polut mutkittelivat helppokulkuisessa kangasmaastossa. Uskomattomman kauniita järviharjuja aina Möhköstä Naarvaan. Koko reitillä ei ollut 16.-20. toukokuuta ristinsielua nelihenkisen porukamme lisäksi. Tuvat olivat mitoitettu 8-12 hengelle ja yleisilmeeltään melko siistejä. Polttopuita oli riittävästi. Jätehuolto tupien yhteydessä. Kalaa emme saaneet. Tosin yritimme vaoin parista paikasta. Mustapilkkuinen kuparinvärinen Meps-lippa onpaikallisten mukaan hyvä viehe.
Karhun ja suden jälkiä näimme.
Ei muuta kuin matkaan