Syvähengitys vähentää pelkotiloja

Nuorukaisena jännityn sosiaalisia tilanteita niin paljon, että iho kasvoissa muuttui harmaaksi.
Sama tietysti koko kehon alueella.

Jännittäminen aiheutti hengitysteiden salpautumista. Syvähengityksellä
voi vähentää tulevaa jännittämisen kohdetta.

Syvähengitystä voi harjoitella tuolissa istuen tai makuulla.
Sisäänhengityksellä vedetään keuhkot täyteen ilmaa palleaan saakka, pidätetään
ja lasketaan hitaasti pois.

Menetelmää ei pidä käyttää happihumalaan saakka, se voi olla vaarallista.
Jo ennen sitä tulevan tapahtuman jännittäminen on vähintään puolittunut.
62286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tätä esimerkiksi koulussa ennen pelottavaa tilannetta, kuten esitelmää. Jostain syystä ei vain onnistu. Nykyisin hengitys on niin pinnallista, että vaikka kuinka keskittyisin syvähengittämiseen, jaksan yrittää sitä vain noin viiden minuutin ajan ja sitten lopetan tuloksettomana. Hmph.

Äänestä
  • Usein jännittäjällä on heikko keskittymiskyky. Näin itsellänikin.
    Tiedostamattomalta psyykenosalta lähtevät pelkoyllykkeet sitävastoin ovat hyvin vahvoja.

    Miksi peloista pääseminen on niin työlästä?

    Kaikilla emootioilla, tunteilla on aivoissamme omt fyysiset vastineensa.
    Niihin voi vaikuttaa helpommin lääke- tai terapian kautta, ammattilaisten suorittamana.

    Tuskinpa jokaiselle maamme kymmenistätuhansista ahdistuneesta riittää terapiapaikkoja.
    Nykyisin isommissa lääkärikeskuksissa on myös hypnoterapiahoitoja suorittava lääkäri.
    Mielestäni tämä hoito on monille asiakkaille kaikkein nopein saada helpotusta esim. jännittämiseen.

    Omakokemukseni on, että jännittäjätyyppi on juuri helpoimmin hypnoosiin ohjattavissa - on
    vaikutuksille alttein.

    Syvähengitysharjoituksessa pätee vanha ohje: vähän päivässä, paljon viikossa.

    Äänestä

  • Hengitys on elämämme elinehto. Syvähengityksellä saadaan jopa henkinenkasvu käynnistymään.
    Kun aikanaan aloitin ko. harjoitukset, ne piti lopettaa päänsäryn takia.
    Saattoi mennä hyperventiloinnin puolelle.

    Kun nykyään harjoittelen jonkun tressitilanteen jälkeen hengitystä päästäkseni tasapainoon,
    visioin seuraavasti:

    Vedän ilmaa keuhkoihin nenän kautta. Otan sen ilmakehän ulkopuolelta steriilistä avaruudesta.
    Kuvittelen, että hengitysilma kulkee palleasta pään läpi vastapuolelle ilmakehään.
    Se puhdistaa kehon kuona-aineita - kun niin uskon.

    Tällä tekniikalla voi alkaa laajentamaan tietoisuustasoaan.
    Hengityksellä ja mielikuvien ohjaamisella on suuri vaikutus elimistöön.

    Kun joku asia rassaa mieltä sietokyvyn ylärajoille, auttaa mielikuvien ohjaus
    'puhtaan energian vyöhykkeelle'.
    Tuntee kun sydän lähtee pumpaamaan aivoihin hapekasta verta; tressi lievenee.

    Äänestä

Miten syvähengitys tehdään?

>>Sisäänhengityksellä vedetään keuhkot täyteen ilmaa palleaan saakka, pidätetään
ja lasketaan hitaasti pois.

Keuhkot pitää puhaltaa tyhjiksi, muuten uutta ilmaa ei saa. Uloshengitys tapahtuu vetämällä vatsaa sisäänpäin ja sisäänhengitys rentouttamalla ulospäin. Keuhkoja ei saa liikkumaan.

Äänestä
  • Jokainen on nääs sitä jo harjoitellut.

    Tämän haluan lisätä jännittävän kansalaisen tietorekisteriin: Me olemme "avaruusolioita".
    Useimmathan täällä ollaan hämillään elämänmysteerion edessä.

    Kaikki täällä ollaan kosmistenlakien alaisia kosmisia eliöitä.
    Kun aikaa kuluu tarpeeksi - Maapallollamme, tällä vihreällä 'biljardipallolla' on pimeää
    ja kylmää.

    Tämän kosmisen välttämättömyyden ei tarvi ketään ahdistaa. Kosmologit laskevat, että
    Universumillakin on rajallinen aikansa.
    Pimeä aine ja pimeä energia kiihdyttävät laajentumisnopeutta yhä nykyisestään.

    He sanovat joskus tähtitieteellisesti pitkän ajan kuluttua romahduttavan koko systeemin.

    Äänestä

Jeesus antaa rauhan mutta oikea hengitys lisää terveyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


langto-d kirjoitti:

Nuorukaisena jännityn sosiaalisia tilanteita niin paljon, että iho kasvoissa muuttui harmaaksi.
Sama tietysti koko kehon alueella.

Jännittäminen aiheutti hengitysteiden salpautumista. Syvähengityksellä
voi vähentää tulevaa jännittämisen kohdetta.

Syvähengitystä voi harjoitella tuolissa istuen tai makuulla.
Sisäänhengityksellä vedetään keuhkot täyteen ilmaa palleaan saakka, pidätetään
ja lasketaan hitaasti pois.

Menetelmää ei pidä käyttää happihumalaan saakka, se voi olla vaarallista.
Jo ennen sitä tulevan tapahtuman jännittäminen on vähintään puolittunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu