"Syöttilaite" Pilkille Onko kelllään kokemusta?

Jokin syöttilaite, laskettiin reikään ja pam laukaistiin pohjalla. Kalaa tuntui tulevan, ei kuulema ravut karkaa virtaan.
Onko muilla kokemusta kyseisestä härvelistä, Halpa-Hallista ostaneet kyseisen laitteen. Ei ole kuulleet meidän Halpa-Hallissa koko vempeleestä. kun kävin kyseleen.
21523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Katsoppa kyseisiä laitteita kilpaongintapuolen sivustoilta.

Ahvenen syötittäminen on melko turhaa puuhaa,erityisen turhaa se on vesistöissä joissa on runsas kiiskikanta. Mäskäämällä kiiski keräytyy pohjalle,särki väliveteen,ahven tuppaa jäämään näissä karkeloissa toiseksi.

Jos nyt kuitenkin välttämättä tahdot syötittää,hanki savea,leipäjauhoa ja jokereita.
Savi myydään säkeissä ja on tarkoitettu juuri ongintaan.Sen tehtävä on viedä muu kama pohjaan. Leipäjauhoa myydään myös säkeissä,voi sen tehdä itsekin mutta homma on melko työläs. Jokeri on pakastettua pikkusurviaista ison suklaalevyn kokoisessa paketissa. Näistä kun leivot noin kananmunan kokoisia palloja niin et tarvitse syötityslaitteita.

Mäskääminen ei vähästä parane,syöttien tarkoitus ei kuitenkaan ole tehdä kalaa kylläiseksi. Hyviä mäskinteko-ohjeita on netti piukassa.

Mäskejä voi maustaa tavoiteltavan kalalajin mukaan.Valmismäskeissä olisi huomioitava kesä-ja talvimäskien ero. Voimakkaat kesämäskit pikemminkin karkoittavat kalan talvella. Näin todennäköisesti kävi Ruokolahden Mormuskoinnin Suomenmestaruuskisoissa,lue netistä tulokset!!!

Jokeria voisi kuvata seuraavanlaiseksi: pikkusurviainen (yleisnimitys,ei laji)menestyy lähes hapettomassa vedessä,esimerkiksi Muurmanskin jätevesien purkuaukkojen suissa.Niistä se imaistaan pumpuilla siivilälle. Tuoksu ei ole miellyttävin ihmisen nenään ja leipomisessa olisi hyvä käyttää kumihanskoja,vältyt kynsinauhatulehduksilta ja silmäpaskolta.

Syötittää voi kotimaisilla surviaisilla ja kärpäsentoukillakin,pelkästään niillä syötittämällä hommalle koituu kuitenkin melko rankka hinta. Surviaisella ahvenparvea ei saa kylläiseksi,toisaalta alta litran satsilla on turha edes koettaa.

Menestyksekkäimpiä mäskääjiä ovat ne "kilpapilkkijät" jotka kevään korvalla käyvät tunti ennen kilpailun alkua lyömässä aiemmin testattuun ahvenpaikkaan pari litraa surviaisia,ilmoittautuvat kilpailuun ja juoksevat sitten kuusi kilometriä "kalapaikalleen" vetämään voittokalat. Nykyisillä palkinnoilla homma kannattaa harvoin paitsi niille,jotka myyvät pilkkejään.Heille kilpailuvoitto merkitsee selvää rahaa myynnin kautta. Olen joskus kolunnut näitä reikiä kilpailuiden jälkeen,perannut ja katsonut mitä kalat ovat syöneet. Kyllä sieltä jokeria löytyy.
Surviaisia pilkkivesissä on tietysti luonnostaankin eikä niitä tavallinen talliainen syötitetyistä erota. Outoa olisi kuitenkin,jos ahvenet kävisivät mutapohjilla syömässä surviaista ja tulisivat sitten karikoiden kivipohjille ongittaviksi.
Minulla ei ole mielikuvaa tällaisen kilpapilkinnän yleisyydestä,nyrkkituntumalta sanoisin ettei se ole kovin merkittävää ole. Ja korostettakoon vielä erikseen,kiellettyä se ei ole. Moraalin kannalta juttu on sitten toinen.

Jos sinulla on vakipaikat kalastaa,koeta seuraavanlaista keinoa. Kuivata leipää,jauha myllyssä,sekoita palloiksi soran ja toukkien kanssa.Laita pallot maitotölkkiin,vettä päälle ja pakasta.Käytössä kuorit pahvit pois ja upotat palikat viiteen/kuuteen lähellä toisiaan olevaan avantoon.Siellä ne sitten sulavat pikkuhiljaa ja antavat apetta kaloille tasaisesti.Kun teet näin kolmesti viikossa niin ainakaan haukikoukkujen syöttikaloista ei tule puute.

Äänestä
  • Niin sen vekottimen saat HH-Soprt,Nivala
    Kaverit oli käynneet reisun oikein, ja hakeneet sieltä sellaisen. Tehoja en tiedä, mutta luultavasti tätä tarkoitit. pojat oli kovin tyytyväisiä, katso netistä ja soita, en tiedä onko joka Halpa-Hallissa, mutta täältä pohjoisessa ei ainakaan saa.
    On Halpa-Hallilla sivut muttei laitetta löydy.

    Asiaa oli pitkästi aikaisemmassa kirjoituksessa johon tämä vastaus tuli liitettyä....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin pohjoisen reisulla. kirjoitti:

Jokin syöttilaite, laskettiin reikään ja pam laukaistiin pohjalla. Kalaa tuntui tulevan, ei kuulema ravut karkaa virtaan.
Onko muilla kokemusta kyseisestä härvelistä, Halpa-Hallista ostaneet kyseisen laitteen. Ei ole kuulleet meidän Halpa-Hallissa koko vempeleestä. kun kävin kyseleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu