Tietääkö kukaan että onko tuo J.R.R. Tolkienin/Christopher Tolkienin "Húrinin lasten tarina" sellaista uutta tekstiä eikä mikään Silmarillionin ja Keskeneräisten tarujen kirjan tarinoiden yhteensulautuma?
Siis uusi tarina vai edelliset yksissä kansissa?
Siis uusi tarina vai edelliset yksissä kansissa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Juu, Silmarillionista saat saman tarinan vähän suppeampana. Tai sitten voit lukea sen suoraan Kalevalasta kohdasta Kullervo.
Hyvä kirja silti ei siinä, ostin ja luin. Jopa kahdesti. Ihan vetää Sormusten herran tasolle.
Ei ole "uutta tekstiä" noihin verrattuna, mutta laajemmin kerrottu se tarina kuin Silmarillionissa / Ktk:ssa. Eipä haittaa mua, kun juuri Turin Turambarin tarina oli mun suosikki jo Silmarillionissa, minusta se ansaitsi ihan oman kokonaisen kirjansa. Mutta ei se mikään Silmarillionin ja ktk:n "yhteensulautuma" ole missään tapauksessa, koska se kertoo vain YHDEN tarinan laajemmin.
Eikä tuo myöskään ole sama kertomus kuin Kullervo, vaikka tosi paljon vaikutteita on otettu. Ainakin maailma ja tapahtumien tausta on erilainen, ja on se myös erilainen lukukokemus lukea Kalevalaa tai Hurinin lasten tarinaa. Suosittelen molempia.