Eroottiset hindutemppelit Intiassa

Laitan tämän erilliseksi ketjukseen, kun edellisen avannut posti niin närää aiheutti. Siinä oli siis maininta hindulaisuuden esihistoriasta ja linkki hehkeään, mutta kuitenkin verrattaen siveään brasilialaiseen pimuun pikkustringeissä.

Hindulaisuuden varhaisesta historiasta toki löytyy rutkalti juurikin tuonnäköistä aineistoa, monien esimerkkien joukossa kuuluisat Khajurahon temppelit Madhya-pradeshissa.

http://www.indiamart.com/puneetenterprises/antique-statues.html

Sitä sitten miettii, kummasta sahti paksumpi: Näistä vanhoista hindulaisista temppelipatsaista, joissa esiintyvät kaikki mahdollinen seksuaalisen kanssakäymisen muodot aina sodomiaa myöten, vai tuosta niihin verrattuna kuitenkin aika siveästi pukeutuneesta tytöstä.

Moiset kompleksit eivät muslimien ja brittien muassaan tuoman viktoriaanisen moraalin retusoimien nykyhindujen silmää miellytä sitten laisinkaan, vaikka heijastavatkin hyvin suhtautumista seksuaalisuuteen kaudella jolloin Kama-sutra laadittiin, kutakuinkin ajanlaskun toisella vuosisadalla.

Myös Radhan ja Krishnan myyttiä on kuvattu kokolailla yhtä eksplisiittinä sekä patsaissa että kirjallisuudessa; yllämainittujen vaikutteiden johdosta sitäkin pitää tätä nykyä hyssytellä ettei kukaan ymmärrä väärin -- että siinä olisi kysymys seksistä.

Ymmärrän että asia saataa olla kiusallinen eritoten Krishna-liikkeen ja muiden uushindulaisten liikkeiden selibaatissa eläville tai ainakin sitä hiki otsassa yrittäville seuraajille. Tämän johdosta ei kuitenkaan ole tarvis rajoittaa muiden keskustelua -- ystävällisesti, tiedät kuka olet.

(Kaikki eiliset häirikköpostisi mitä eriskummallisempiin kuviin, jotka lähtökohtaisesti esittivät seksuaalisuutta vähemmän tavanomaisissa muodoissa, on ilmoitettu ylläpidolle ja oletettavasti sitä myöten IP-osoitteesi arkistoitu; mikäli vastaisuudessa tuollaista ilmenee, lisännevät sen spam-filttereihinsä.)
61230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eroottinen vietti on tätä maailmaa liikuttanut jo aikojen alusta. Ne jotka yrittävät sitä itsessään tukahduttaa, lankeavat moraalittomuuksiin.
Ai mistä tiedän nuorna neitona kulkiessani seuroissa, sain tosi paljon suorasukaisia ehdotuksia. Vaikka olin tavallisen näköinen tavallisesti puettu.
NO tämä ei kuulu tähän. mutta olen Kama sutrani lukenut Kuten tantra joogan. Mutta pakollinen selibaatti (itseaiheutettu) on aina ruumiille rangaistus, kuten hengelle ja sielullekin ajan kanssa.

Äänestä

Ottaa se koville.

Äänestä
  • Hyvää mangala-aratia vaan sinnekin, näytät olevan oikeaan aikaan valveilla. Saadaanko teiltäpäin kenties vielä niitä peniskuvia tälle palstalle lisää? Ylläpito tykkää, ja niin tykätään me muutkin. Ei niiden kuvien vuoksi, vaan siksi mitä ne sinusta kertovat.

    Äänestä

  • Madhava kirjoitti:

    Hyvää mangala-aratia vaan sinnekin, näytät olevan oikeaan aikaan valveilla. Saadaanko teiltäpäin kenties vielä niitä peniskuvia tälle palstalle lisää? Ylläpito tykkää, ja niin tykätään me muutkin. Ei niiden kuvien vuoksi, vaan siksi mitä ne sinusta kertovat.

    Vanha viisaus sanoo, että siitä puhe mistä puute. Kait saman voi tänä ylen visuaalisena aika voi myös sanoa, että siitä kuva mistä puute.

    Äänestä

  • Juu, niin on. Tantra-traditio ja seksuaalisuus leimaa koko tuon kauden taidetta niin hindulaisuuden kuin vajrayana-buddhalaisuudenkin parissa, ja jälkimmäiset kaksi nimenomaan Nepalissa vaikuttavat. Vietin siellä viime kesänä neljä kuukautta, näitä tuli nähtyä moneen lähtöön.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Madhava kirjoitti:

Laitan tämän erilliseksi ketjukseen, kun edellisen avannut posti niin närää aiheutti. Siinä oli siis maininta hindulaisuuden esihistoriasta ja linkki hehkeään, mutta kuitenkin verrattaen siveään brasilialaiseen pimuun pikkustringeissä.

Hindulaisuuden varhaisesta historiasta toki löytyy rutkalti juurikin tuonnäköistä aineistoa, monien esimerkkien joukossa kuuluisat Khajurahon temppelit Madhya-pradeshissa.

http://www.indiamart.com/puneetenterprises/antique-statues.html

Sitä sitten miettii, kummasta sahti paksumpi: Näistä vanhoista hindulaisista temppelipatsaista, joissa esiintyvät kaikki mahdollinen seksuaalisen kanssakäymisen muodot aina sodomiaa myöten, vai tuosta niihin verrattuna kuitenkin aika siveästi pukeutuneesta tytöstä.

Moiset kompleksit eivät muslimien ja brittien muassaan tuoman viktoriaanisen moraalin retusoimien nykyhindujen silmää miellytä sitten laisinkaan, vaikka heijastavatkin hyvin suhtautumista seksuaalisuuteen kaudella jolloin Kama-sutra laadittiin, kutakuinkin ajanlaskun toisella vuosisadalla.

Myös Radhan ja Krishnan myyttiä on kuvattu kokolailla yhtä eksplisiittinä sekä patsaissa että kirjallisuudessa; yllämainittujen vaikutteiden johdosta sitäkin pitää tätä nykyä hyssytellä ettei kukaan ymmärrä väärin -- että siinä olisi kysymys seksistä.

Ymmärrän että asia saataa olla kiusallinen eritoten Krishna-liikkeen ja muiden uushindulaisten liikkeiden selibaatissa eläville tai ainakin sitä hiki otsassa yrittäville seuraajille. Tämän johdosta ei kuitenkaan ole tarvis rajoittaa muiden keskustelua -- ystävällisesti, tiedät kuka olet.

(Kaikki eiliset häirikköpostisi mitä eriskummallisempiin kuviin, jotka lähtökohtaisesti esittivät seksuaalisuutta vähemmän tavanomaisissa muodoissa, on ilmoitettu ylläpidolle ja oletettavasti sitä myöten IP-osoitteesi arkistoitu; mikäli vastaisuudessa tuollaista ilmenee, lisännevät sen spam-filttereihinsä.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu