Cozumel

Onko Cozumel näkemisen arvoinen paikka? Miten siellä liikutaan paikasta toiseen?
41184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onhan Cozumelilla tosi hienoja rantoja, mutta kun kaupungista lähtee rantakatua alaspäin, siis länsirannikkoa etelään, se on sarja erilaisia hotelleja ja beach clubeja tolkuton matka. Kyläpahanen on täynnä rihkamakauppiaita. Me kyllä tykättiin että itärannikko oli ihana ja kaunis, rauhallinen, isot aallot (EI sit uimaan!!) Me vuokrattiin skootteri jo mantereen puolelta, (kyllä, se kioski on luotettava!)mutta sen ajamiseen pitää olla kokemusta. Skootterin pitää pysyä käsissä niin ettei sen ajamista tarvitse ajatella. Kylässä liikenteessä tarvitaan kaikki keskittyminen, joustavaa rentoa ajo-otetta pitää olla. Ja Topes-merkkejä pitää varoa, ettei riko pyörää (hidasteita). Nyt jos lähtisin, menisin suoraan Isla Mujeresille, en lainkaan Cozumelille. Mutta tämähän on siis makuasia.

Äänestä

Näkyi olevan mahdollista kiertää myös taksilla koko saari. Hintoja emme kyselleet.
Ja jos meette skootterilla, lähtekää riittävän ajoissa takaisin vuokraamolle. Pimeä tulee niin äkkiä. Me ehdittiin juuri ja juuri luovuttaa pyörä ja kun oli kävelty rantaan helpottavalle huurteiselle, oli jo aika hämärä!

Äänestä

Ihan kiva paikka oli. Käytiin joulukuussa. Tutustuttiin ihan jalan paikkoihin, käytiin SubSee sukellus"vene" reissu, vesi oli tosi kirkasta ja kalat värikkäitä.

Jos koko päivän viettää, niin kannattaa vuokrata auto tai skootteri, hinnoista en tiedä.

Äänestä
  • Kävikö siellä USAn dollarit?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mees tänavalt kirjoitti:

Onko Cozumel näkemisen arvoinen paikka? Miten siellä liikutaan paikasta toiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu