Onko automaattikirjoitus sama asia kuin esimerkiksi Virginia Woolfin käyttämä tajunnanvirtatekniikka vai tarkoittako automaattikirjoitus sitä, että ihminen aidosti tuntee jonkin ulkopuolisen voiman "valtaavan" ruumiin ja alkavan kirjoittaa? Automaattikirjoitus tuntuu käsitteenä melko monitulkintaiselta.
Automaattikirjoitus - mitä se on?
lurps
61059
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
on.
Automaattikirjoitus tarkoittaa sitä, että _käsi_ tuntuu kirjoittavan itsekseen ilman normaalia ohjausta. Kirjoittaja ei yleensä tiedä, mitä tekstiä on tulossa.
Kirjoittamisen voi aloittaa ottamalla kynän käteensä paperin päälle ja antamalla kädelle "luvan" lähteä kirjoittamaan. Ilmiö on tuntemuksena aito ja tuottaa ilmeisesti useimmiten tekstiä omasta piilotajunnasta. Myös paranormaalien tietojen saaminen on mahdollista.
Kokeilu ei ole aivan vaaratonta. Monilla on ollut vaikeuksia lopettaa pakottavaksi muuttunutta kirjoittamista. Myös liian herkkä "sanomiin" uskominen voi tuottaa erilaisia hankaluuksia: pelkoja ja virheratkaisuja.
Inspiraatio kirjoitus tulee sisältäsi. Ali tai ylitajunnasta kumpaa sanaa haluaa käyttää.
Automaattikirjoitusontälläistäpötköä jota ei voi pysäyttää.
Vasta myöhemmin katkotaan sanat ja laitetan muut merkit paikoilleen.
Toivon ettet kokeile kumpaakaan ennenkuin olet siunannut ja suojannut vaikka rukouksella itsesi. Sillä kuka tahansa voi ottaa sinut valtaan ja siihen koukkuun on moni jäänyt.
Sovi itsesi kanssa koska kokeilet kuinka kauan ja ole kurin alainen. Jos kirjoittamasi jälki on sinua imartelevaa, kehumista ole varovainen. Se muuttuu myöhemmin komentelevaksi, kiusaajaksi.
Kirja Setä Tuomon tupa on kirjoittu niin että kirjailija sanoi enkelin sen hänelle sanelleen. Joka ilta hän töidensä jälkeen kirjoitti kun enkeli seisoi vieressä ja saneli. Mutta mehän tiedämme kuinka se kirja mullisti amerikan ajattelevan valkoihoisen väestön
Kaksi edellistä puhuu oikein, varoituksineen.
Se on verrattavissa spritismiin, sen vaaroineen.
Tiedän. Olen kummankin tutkinut.
Ihan ok kirjoitan jatkuvasti
Se on vähän samaa kuin kaukomatkailu. Sitä vaan ei paljon harrasteta nykyään.