Vetoan SHY:n päättäjiin

Vetoan SHY:n päättäjiin, että "puhdistuksia" ei aloitettaisi. Vetoan mielipidevapaudenja hypnoosin puolesta.

Väinö on kantanut huolta repostellun "maallikkohypnoosin" tulevaisuudesta, virallisten terveysalan ammattilaisten hankaloituvasta asemasta toiminnassa ja rivijäsenten tiedonsaannista. Hän on tiedoittanut meille tutkimuksista ja tärkeiden järjestöjen kannanotoista. Väinö on asiallisesti toivonut SHY:n ja Suggestomedian johdolta tietoja ja vaatinut toimintaa hypnoosin, asiallisen suggestoterapian ja SHY:n arvostuksen palauttamiseksi. Kiitos siitä hänelle! Väinön erottaminen, perusteettomasti, vain vahvistaisi pelon ja epäluulon ilmapiiriä ja tärväisi jo ennestään kolhiintunutta "maallikkohypnoosin" mainetta.

En tuomitse ns. tajunnantaitoa, NLP:tä tai henkisiä suuntauksia kokonaan. Mutta olisiko nyt itsetutkistelun ja itsekritiikin paikka myös yhteisömme johdossa? Uskaltaako tällaisen puhdistusuhkan vuoksi olla edes jäsenenäkään?

Lämpimin mutta huolestunein terveisin

eräs monista. joka en tässä tilanteessa uskalla kirjoittaa omalla nimellä
7552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Huhhuhhh... "kunniajäsenten erottamiset", "puhdistukset", "rivijäsenten tiedonsaanti", "tajunnantaito", "henkiset suuntaukset"... Tosiaan: tulee kultinomainen terapia- ja koulutustoiminta mieleen, missä tiedonsaantia säädellään ja toisinajattelu tai itsenäinen toiminta voi johtaa erottamiseen tai stigmatisointiin.

Ja sitten "virallisten terveysalan ammattilaisten hankaloituvasta asemasta toiminnassa": no ei kai kukaan harkintakykyinen terveydenhuollon ammattilainen pyöri tällaisissa kuvioissa, jos on ammattitaito, arvot, ura ja yhteyden omat viralliseen ammattikuntaan kunnossa.

Äänestä
  • Ei, kukaan harkintakykyinen terveydenhuollon ammattilainen ei pyöri tuollaisissa kuvioissa, jos ovat kunnossa ammattitaito, arvot, ura ja yhteydet omaan ammattikuntaan. Jokainen harkintakykyinen yksilö alkaa miettiä syntyjä syviä, jos järjestöpolitiikkaa ja tieteellistä ja yhteiskunnallista vaikuttamista yritetään tehdä leivättömillä pöydillä uhkailuilla ja rivien puhdistamisilla epämieluisista kyselijöistä.

    Äänestä

Kiitos! Olen samaa mieltä kanssasi. Ei erottamisia!

Äänestä
  • Mitä olet itse tehnyt fanaattis-utopistisen järjestöjyräyksen ja vaihtoehtoislääkinnällisyyden pistämiseksi aisoihin ja mielipidekontrollin höllentämiseksi "Yhteisössä"?

    Äänestä

puhdistus-uhkailulla ja muulla uhkalla on varmasti vaikutuksensa. jääkö puhdistus ja erottaminen Väiskiin? aletaanko muitakin epäillä... muistetaan vaikka Olavin kirjoitukset Hypnologiassa: nimimerkkien salaliitto? jäsenet alkaa pelätä ja jättää yhteisön. jäljelle jää opiskelijat jotka ovat vielä opetusryhmien ryhmätransseissa. ja TIETÄMÄTTÖMIÄ!!!!

Äänestä

Ehkäpä teillä kaikille yhteisössänne olisi linjanmuutoksen ja itsekritiikin paikka?

Mielenkiintoista että sen jälkeen kun paljastui että SHY on ollut pitkään "erityisvalvonnassa" ja että sen avustukset on lakkautettu, lopetaan liikkeen jäsenkeskustelun foorumi, aletaan erottaa kunniajäsentä ja hyökätään STM:n työryhmää ja lainvalmistelua vastaan.

Äänestä

Normaalissa kansalaisjärjestössä voit tehdä hallitukselle aloitteen kirjelmän peruuttamiseksi, mennä kokoukseen ja esittämeen esityksen hylkäystä perusteettomana ja sitten voit pyrkiä vaihtamaan yhdistyksen johdon, epäluottamuslause tai erottaminen kesken toimikauden?

Ehkä moni miettii, minkälaisessa järjestössä kannattaa olla jäsenenä, vai pitääkö perustaa uusi.

Viittaukset pelon ja epäluulon ilmapiiriin... jotenkin ahdistavaa luettavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eräs monista kirjoitti:

Vetoan SHY:n päättäjiin, että "puhdistuksia" ei aloitettaisi. Vetoan mielipidevapaudenja hypnoosin puolesta.

Väinö on kantanut huolta repostellun "maallikkohypnoosin" tulevaisuudesta, virallisten terveysalan ammattilaisten hankaloituvasta asemasta toiminnassa ja rivijäsenten tiedonsaannista. Hän on tiedoittanut meille tutkimuksista ja tärkeiden järjestöjen kannanotoista. Väinö on asiallisesti toivonut SHY:n ja Suggestomedian johdolta tietoja ja vaatinut toimintaa hypnoosin, asiallisen suggestoterapian ja SHY:n arvostuksen palauttamiseksi. Kiitos siitä hänelle! Väinön erottaminen, perusteettomasti, vain vahvistaisi pelon ja epäluulon ilmapiiriä ja tärväisi jo ennestään kolhiintunutta "maallikkohypnoosin" mainetta.

En tuomitse ns. tajunnantaitoa, NLP:tä tai henkisiä suuntauksia kokonaan. Mutta olisiko nyt itsetutkistelun ja itsekritiikin paikka myös yhteisömme johdossa? Uskaltaako tällaisen puhdistusuhkan vuoksi olla edes jäsenenäkään?

Lämpimin mutta huolestunein terveisin

eräs monista. joka en tässä tilanteessa uskalla kirjoittaa omalla nimellä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu