Hyvin tuntui vuoden viimeinen testisessio Espanjan Jerzissä kulkevan Mika Kallion osalta.
Kolme nopeinta kuljettajaa olivat Rossi, Pedrosa ja Lorenzo.
Kolme seuraavaa olivat Elias, de Angelis ja Nicky Hayden. Ja sitten olikin jo Mika 1,135 sekuntia Rossia hitaampana. Stonerhan ei osallistunut testipäivään, kun aika kuluu käsileikkauksesta toipuessa.
Mikan taakse jäi sellaisia nimiä kuin Colin Edwards, Sete Gibernau, Dovizioso ja Toseland.
Pysy nyt Mika vaan ehjänä!

Vastaukset 5
Vanhimmat
niin, palkintopallille pääsee, sen verran kova taistelemaan sijoituksista viime kierroksilla
ja kisat on kisoja. Ei näillä ole välttämättä yhtään mitään merkitystä ensi vuoden keväällä, ja aina muutenkin testiajoja pitäisi verrata lähinnä aika-ajoihin. Hyvä lähtöruutu kisassa toki jeesii, mutta motogp:ssä se ei ole ollenkaan niin kaikki kaikessa kuin vaikkapa formuloissa.
Vaan kyllähän tuo toki mieltä lämmittää, että paransi aikaansa peräti 2.273 sekuntia edellispäivästä, ja oli vain reilun kymmenyksen Lorenzoa perässä, alle kympin Haydenista.
Kisassa silti pitää pystyä ajamaan 20-30 hyvää kierrosta putkeen, ja se on ihan eri juttu. Suunta Mikalla näyttää kuitenkin olevan hyvä.
Mika on sijalla 11 loppupisteissä jos ei tule pahoja loukkaantumisia! Ja se on saatanan kova suoritus. Taas on mentävä jonnekkin ainakin parit kisat kattoon paikan päälle.
ylipäätään se, että pääsee ajamaan motogp:ssä, on asia josta suurin osa rr-kuskeista voi vain haaveilla. Toisaalta Mikalla on jo runsaasti kokemusta sarjan radoista, joten jos vaan pyörä saadaan istumaan hanskaan hyvin, niin varmaan pääsee hätyttelemään top10:ä, hyvässä lykyssä jopa top5:ttä joissakin yksittäisissä kisoissa.
Jaa että taas on menty harjoituksissa kovaa. No sehän on sitten varma maailmanmestruus.