hierojan koulutus ?

millainen koulutus hierojalla tulee olla?
kun itse olen sen verran nuori että tässä tulevaa ammattikoulu paikkaa täytyísi jo alkaa suunnitella, haaveena olisi valmistua hierojaksi.
Eli, mihin kouluun kannattaisi hakea ?
138496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

älyttömän hyvä koulu..

Äänestä
  • vähän ehkä siitä missä päin asustat. jos asut helsingissä niin ei ole ehkä mielekästä lähteä vaikkapa vuokattiin... ja toisinpäin.

    Äänestä

  • riippuu kirjoitti:

    vähän ehkä siitä missä päin asustat. jos asut helsingissä niin ei ole ehkä mielekästä lähteä vaikkapa vuokattiin... ja toisinpäin.

    Ainakin omalla kurssillani (vuokatissa) oli yksi opiskelija espoosta ja oli varsin tyytyväinen koulutukseen ja muutenkin olosuhteisiin :)

    Äänestä

Hierojan koulutus ei ole ammatillinen perustutkinto, joihin siis yhteishaussa esim. 9-luokkalaiset hakevat. Hierojan tutkinto on usein aikuiskoulutuksena järjestetty (ikärajat vaihtelee 16/18v) ja monessa paikassa se on maksullista. Koulutus kestää n. vuoden ja sillä saat ammatin, mutta et esim. yleistä jatko-opintokelpoisuutta. Eli jos myöhemmin haluaisitkin esim. ammattikorkeakouluun lukemaan vaikka fysioterapeutiksi niin hierojan tutkinto ei riitä pohjaksi. Suosittelisin nyt miettimään jonkun toisen tutkinnon ja sitten sen jälkeen jos vielä innostaa niin hierojan ammattitutkinto.

Äänestä
  • Hierojan tutkinnolla voi hakea ammattikorkeakouluun ja on hyvät mahikset ft. puolelle. Hierojan tutkinto on toisen asteen tutkinto eli vastaa vähintään opisto asteen lukiosta puhumattakaan.

    Äänestä

  • Hieroja 04 kirjoitti:

    Hierojan tutkinnolla voi hakea ammattikorkeakouluun ja on hyvät mahikset ft. puolelle. Hierojan tutkinto on toisen asteen tutkinto eli vastaa vähintään opisto asteen lukiosta puhumattakaan.

    Oheinen teksti on koulutusnetistä, joka on opetushallituksen tuottamaa tietoa:


    "Alle kolmevuotinen tutkinto

    Alle kolmevuotisella (alle 120 ov) ammatillisella perustutkinnolla, nuorisoasteen koulutuskokeilussa suoritetulla yhdistelmäopinnot-tutkinnolla, ammattitutkinnolla tai kouluasteen tutkinnolla voit hakea vain vastaavalle koulutusalalle.

    Alle kolmevuotisen tutkinnon täydentäminen

    Voit laajentaa tutkintoasi niin, että sillä voi hakea kaikille ammattikorkeakoulujen koulutusaloille:

    *
    suorittamalla yleissivistävät tai ammatilliset lisäopinnot, jotka laajentavat perusopetuksen jälkeiset opinnot kolmeen vuoteen
    *
    suorittamalla ammatti- tai erikoisammattitutkinnon
    *
    hankkimalla vähintään kolmen vuoden työkokemuksen tutkinnon suorittamisen jälkeen tutkintoa vastaavalla alalla."

    Tähän hätään en löytänyt listaa siitä, mitkä ovat hierojan ammattitutkinnon kannalta ne "vastaavat alat", fysioterapeutti saattaa kuulua niihin. Mutta siis yleistä jatko-opintokelpoisuutta se ei anna, kun taas kolmivuotisen ammatillisen tutkinnon jälkeen voit hakea ammattikorkeakouluun mille tahansa alalle.

    Äänestä

  • opo80 kirjoitti:

    Oheinen teksti on koulutusnetistä, joka on opetushallituksen tuottamaa tietoa:


    "Alle kolmevuotinen tutkinto

    Alle kolmevuotisella (alle 120 ov) ammatillisella perustutkinnolla, nuorisoasteen koulutuskokeilussa suoritetulla yhdistelmäopinnot-tutkinnolla, ammattitutkinnolla tai kouluasteen tutkinnolla voit hakea vain vastaavalle koulutusalalle.

    Alle kolmevuotisen tutkinnon täydentäminen

    Voit laajentaa tutkintoasi niin, että sillä voi hakea kaikille ammattikorkeakoulujen koulutusaloille:

    *
    suorittamalla yleissivistävät tai ammatilliset lisäopinnot, jotka laajentavat perusopetuksen jälkeiset opinnot kolmeen vuoteen
    *
    suorittamalla ammatti- tai erikoisammattitutkinnon
    *
    hankkimalla vähintään kolmen vuoden työkokemuksen tutkinnon suorittamisen jälkeen tutkintoa vastaavalla alalla."

    Tähän hätään en löytänyt listaa siitä, mitkä ovat hierojan ammattitutkinnon kannalta ne "vastaavat alat", fysioterapeutti saattaa kuulua niihin. Mutta siis yleistä jatko-opintokelpoisuutta se ei anna, kun taas kolmivuotisen ammatillisen tutkinnon jälkeen voit hakea ammattikorkeakouluun mille tahansa alalle.

    Kyllä antaa. Tunnen monia jotka ovat päässeet ft. AMK:hon Hierojan ammattitutkinto pohjilla. Herran jumala kyllähän hierojalla on enemmän valmiuksia fyioterapeutiksi kuin esim lukion suorittaneella.

    Äänestä

  • Hieroja 04 kirjoitti:

    Kyllä antaa. Tunnen monia jotka ovat päässeet ft. AMK:hon Hierojan ammattitutkinto pohjilla. Herran jumala kyllähän hierojalla on enemmän valmiuksia fyioterapeutiksi kuin esim lukion suorittaneella.

    Avaa omaan ikkunaan

    Koulutustaso:   Ammattitutkinto
       

       

       
    Koulutuksen nimi:   Hierojan ammattitutkintoon valmistava koulutus

       
    Koulutusaika:   Aloitus 12.1.2009. Koulutuksen kesto määräytyy henkilökohtaistamisen suunnitelman mukaan.
       

       
    Haku-/
    ilmoittaumisaika:   13.10.2008 - 07.11.2008

       
    Hakeminen/
    ilmoittautuminen:   Tulosta hakulomake tai tilaa se opintotoimistosta Seija Kokkilalta.

       
    Lisätietoja:   opettaja Heli Järnström

       
    Koulutuksen kuvaus:   Hierojan ammattitutkinto on sosiaali- ja terveysalan toisen asteen ammattitutkinto, joka antaa jatko-opintokelpoisuuden alan ammattikorkeakouluopintoihin. Tutkinnon suoritettuaan henkilö on oikeutettu käyttämään nimikesuojattua ammattinimikettä "Koulutettu hieroja" ja hänet on rekisteröity terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin (TEO:n TERHIKKI-rekisteri) laki 559, 3 §). Koulutetun hierojan toimintaa säätelee muun muassa laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/94). Terveydenhuollon ammattihenkilöiden yleinen ohjaus kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle, alueellinen ohjaus ja valvonta lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosastolle (lääninlääkäri ja terveydenhuollon tarkastajat) sekä paikallisesti perusturvalautakunnalle, johtavalle lääkärille ja kunnan terveystarkastajalle.

    Hieroja tekee työtä itsenäisenä yrittäjänä tai toisen palveluksessa erilaisissa sosiaali- ja terveysalan, liikunnan ja vapaa-ajan yhteisöissä. Työtä tehdään vaihtelevissa työympäristöissä, esimerkiksi hoiva- ja hoitolaitoksissa, palvelutaloissa, kylpylöissä, liikuntakeskuksissa, asiakkaiden työpaikoilla ja kodeissa. Hierojat tekevät työtä sekä terveiden että sairaiden, enimmäkseen aikuisten ihmisten parissa. Lapsiasiakkaita ja nuoria kohdataan ainakin valmennusryhmissä, joissa hierojat toimivat lihashuollon tehtävissä. Itsenäinen työ vaatii hierojalta eettisesti kestävän yrittäjyyden omaksumista.

    Työssä painottuu vastuullinen vuorovaikutus ja kommunikaatiotaitojen hallinta sekä palveluammattiin soveltuva asenne. Hieroja on välittömässä kosketuksessa asiakkaan/potilaan kanssa, ja hän toimii myös oman työnsä asiantuntijana erilaisissa sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan työ- ja huoltoryhmissä. Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan asiakaslähtöinen palvelu ja tutkimustiedon karttuminen antavat mahdollisuuden hierontatyön kehittämiseen. Tulevaisuudessa painottuvat erilaiset manuaaliset erikoismenetelmät sekä asiakkaan/potilaan kuntoutumiseen liittyvät toiminnot. Koulutettu hieroja on arvostettu terveydenhuollon ammattihenkilö.

    Tutkinnon muodostuminen

    Hierojan ammattitutkinto muodostuu neljästä pakollisesta osasta:

    1. Hierojan ammatin perusteet
    2. Hierojan työmenetelmät
    3. Hieronta hoitotapahtumana
    4. Hieroja yrittäjänä

    Äänestä

asun etelä-pohjanmaalla, niin onko se vuokatti sitte lähin paikka vai ?
eihän siihen hierojan hommaan mitään hyviä peruskoulun päättötodistuksia tai muuta sellaista tarvi ?

Äänestä

  • kauhajoki ja kuortane ja jos ruotsiksi onnistuu opiskelu niin vöyrillä, mutta aika huonosti noita paikkoja on...

    Äänestä

Onkos kellään kokemusta Jyväskylässä järjestettävästä hierojan ammattitutkintoon valmistavasta koulutuksesta? Onko laadukasta opetusta? Kyseessä on aikuisopisto.

Sinänsä outoa ettei kyseiseen koulutukseen saa opintotukea.

Äänestä
  • Jos on kyse Jyäskylän hierojakoulusta, niin opiskelijoilla on oikeus sekä asumis-, että opintotukeen. Katso tarkemmin koulun kotisivuilta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hierojaksi ? kirjoitti:

millainen koulutus hierojalla tulee olla?
kun itse olen sen verran nuori että tässä tulevaa ammattikoulu paikkaa täytyísi jo alkaa suunnitella, haaveena olisi valmistua hierojaksi.
Eli, mihin kouluun kannattaisi hakea ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu