kaksonen (M) + Leijona (N)

yksi todella lyhykäinen kokemus leijonanaisesta. oli vähän satumainen tarina, kuinka ensitapaamisesta asti kateltii kiinnostuneina toisiamme ja vaikka välimatkaa oli satoja kilometrejä päädyimme sänkyyn pari kertaa.. ensitapaamisella ja sitten joitakin kuukausia myöhemmin.

Nyt olen taas tutustunut Leijonanaiseen, mutta en ota mitään tolkkua onko hän kiinnostunut, muuta ei vain näytä sitä, tai on vain ujo, tai sitten ei ole kiinnostunut kaveruutta enempää, mutta mikä tärkeintä niin kiinnostaisi tietää mahdollisen suhteen toimivuudesta, vaikken horoskooppeihin uskoka. En nimittäin ole kuin ehkä puoliksi tyypillinen kaksonen.
Kaverina minulla on ollut yli 10 vuotta Leijonamies.
41391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Periaatteessa kaksonen ilmamerkkinä on hyvä pari tulta edustavalle leijonalle, tulihan tarvitsee ilmaa palaakseen... Mutta meitä on niin moneksi eri merkkien sisällä. Mulla on etäsuhde kaksosmieheen, onneksi välimatkaa vain noin sata kilsaa. Hän valloitti minut välittömyydellä, tunteittensa näyttämisellä, persoonallisella vähän luonnonlapsen tyyppisellä luonteella ja huumorintajulla. Kyky avoimeen keskusteluun on tärkeää. Ei kannata heti hypätä sänkyyn vaan tutustua ensin toisen yläpäähän... ;o) Sitten se seksikin on parempaa ja kestävämpää laatua.

Joskus vuosien varrella olen ehtinyt tutustua pariin muuhunkin kaksosmieheen - minun nuotioni on siis selvästi kaivannut ilmaa palaakseen :-D Heistä toinen oli liian itserakas ja kyllästyin kuuntelemaan juttuja hänen entisistä naisistaan, toinen taas oli liian pidättyvä ja "akateeminen" minun makuuni. Paras naispuolinen ystäväni on syntynyt kaksosten merkissä.

Luonnehoroskooppien mukaan kaksoset ja leijona sopivat mainiosti yhteen, mutta eipä meistä ihmisistä kovin moni yleensä ole minkään merkin tyypillinen edustaja. Koeta vaan rohkeasti tutustua paremmin ihastukseesi ja kysyä kiinnostaisiko häntä seurustella kanssasi. Ehkä se on jo selvinnytkin tähän mennessä.

Äänestä
  • Todennäköisesti se on jo selvinny.
    Sen ekan tapaamisen jäläkeen ollaan nähty lähes joka vkl. Ja miulla ei (vastoin yleistä luuloa kaksosista) ole hänenkään kohdalla kiire sänkyyn.
    En muistanutkaan että leijonakin on tulimerkki.

    Mahdollisimman avoin keskustelu, tai keskustelu ylipäänsä onkin erittäin tärkeää.
    Tosin kertaakaan en ole suoraan kysyny seurustelusta, se on vaan mennyt siihen. Seurustelu on näin ollen ollut eräiden tutustumisten lopputulos, ikäänku "luonnostaan"

    Äänestä

  • G-mini kirjoitti:

    Todennäköisesti se on jo selvinny.
    Sen ekan tapaamisen jäläkeen ollaan nähty lähes joka vkl. Ja miulla ei (vastoin yleistä luuloa kaksosista) ole hänenkään kohdalla kiire sänkyyn.
    En muistanutkaan että leijonakin on tulimerkki.

    Mahdollisimman avoin keskustelu, tai keskustelu ylipäänsä onkin erittäin tärkeää.
    Tosin kertaakaan en ole suoraan kysyny seurustelusta, se on vaan mennyt siihen. Seurustelu on näin ollen ollut eräiden tutustumisten lopputulos, ikäänku "luonnostaan"

    Suur onnittelut ja menestystä!

    Itse olen Leijonannainen sanan suoranaisessa merkityksessä! Juuri pahimpaan aikaan syntynyt mutta muista myös englannin kunigatar on myös leijona! Joten kun kaikki oikein oisi...niin välillä jos murisee ota ja silitä, JA Puhu diplomaattisesti rauhallisella äänellä. Leijonat tykkää henkisistä ihmisistä! Niiden kanssa ei voi olla tylsää edes riidellessä, mutta saattavat sivaltaa pahasti jos niitä sivaltaa!

    Äänestä

  • Jew kirjoitti:

    Mahtavan kuuloista.
    Oon saanu tarpeeksi suhteista joissa keskustelutaito oli jokseekinkin olematon, ja näin ollen henkinen tasokin.
    Riidoissa en muista korottaaneni ääntäni juur ollenkaa.. Aika rauhallisesti ite pysyt olemaa.
    Kyl näitten tähänastisten leijona tuttavuuksien suhtee oon sitä mieltä et leijonat o älykkäitä ja fiksuja.. Ikäänku päinvastastaset kaikista muista kumppaneistani. Ni se o vaa kauan odotettu vaihtelu et vihdoin voi jutella. ku vaa vois jutella useemmi. :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

G-mini kirjoitti:

yksi todella lyhykäinen kokemus leijonanaisesta. oli vähän satumainen tarina, kuinka ensitapaamisesta asti kateltii kiinnostuneina toisiamme ja vaikka välimatkaa oli satoja kilometrejä päädyimme sänkyyn pari kertaa.. ensitapaamisella ja sitten joitakin kuukausia myöhemmin.

Nyt olen taas tutustunut Leijonanaiseen, mutta en ota mitään tolkkua onko hän kiinnostunut, muuta ei vain näytä sitä, tai on vain ujo, tai sitten ei ole kiinnostunut kaveruutta enempää, mutta mikä tärkeintä niin kiinnostaisi tietää mahdollisen suhteen toimivuudesta, vaikken horoskooppeihin uskoka. En nimittäin ole kuin ehkä puoliksi tyypillinen kaksonen.
Kaverina minulla on ollut yli 10 vuotta Leijonamies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu