Miten te muut naiset olette selvinneet jos olette seurustelleet tai olleet naimisissa juoppohullun kanssa?
Omalla kohdallani lopullisen avioeron saaminen (suhteemme kesti 4,5 vuotta, josta 3 vuotta enemmän tai vähemmän helvettiä) ja tieto siitä, ettei minun enää koskaan missään muodossa tarvitse olla tekemisissä kyseisen henkilön kanssa (ei yhteisiä lapsia tms.) helpotti tilannetta huomattavasti, mutta miten selviän avioliiton jättämistä traumoista? Olen ainakin toistaiseksi (erosta 2,5 kk) edelleen shokissa ja kun muistelen miehen ryyppäämisiä ja humalapäisiä sekoiluja ja lähentely-yrityksiä ym. Pahinta oli henkinen väkivalta ja tavaroiden hajottaminen ym. (fyysystä väkivaltaa oli vähemmän). Toisinaan mies juoppohulluuksissaan jopa piti minua vankina kotonamme (en pystynyt ottamaan mitään yhteyttä ulkomaailmaan, en soittamaan kenellekään, enkä edes poistumaan asunnosta, sillä mies esti kaikki yritykset).
Haistan edelleen viinan hajun lähes kaikkialla. Jos olen ollut treffeillä ja seuralainen on juonut edes kohtuudella, olen masentunut ja meinannut ruveta itkemään heti kun olen alkoholin haistanut. Ajattelen kauhulla seuraavaa suhdetta, joka toivottavasti ei alkaisi vielä pitkään aikaan.
Miten te muut tämän kaltaista tai pahempaa kokeneet olette selvinneet? Oletteko tarvinneet esim. terapiaa ja jos olette, niin ovatko Psykiatrian poliklinikoiden tarjoamat 1-2 krt/kk terapiat riittäneet vai oletteko tarvinneet viikoittaista?
Lisäksi haluaisin luonnollisesti kysyä, että miten pian yllä mainitun kaltaisen suhteen jälkeen olette olleet kykeneväisiä uuteen suhteeseen ja miten uusi mies on suhtautunut mikäli olette kertoneet edellisen olleen alkoholisti?
Omalla kohdallani lopullisen avioeron saaminen (suhteemme kesti 4,5 vuotta, josta 3 vuotta enemmän tai vähemmän helvettiä) ja tieto siitä, ettei minun enää koskaan missään muodossa tarvitse olla tekemisissä kyseisen henkilön kanssa (ei yhteisiä lapsia tms.) helpotti tilannetta huomattavasti, mutta miten selviän avioliiton jättämistä traumoista? Olen ainakin toistaiseksi (erosta 2,5 kk) edelleen shokissa ja kun muistelen miehen ryyppäämisiä ja humalapäisiä sekoiluja ja lähentely-yrityksiä ym. Pahinta oli henkinen väkivalta ja tavaroiden hajottaminen ym. (fyysystä väkivaltaa oli vähemmän). Toisinaan mies juoppohulluuksissaan jopa piti minua vankina kotonamme (en pystynyt ottamaan mitään yhteyttä ulkomaailmaan, en soittamaan kenellekään, enkä edes poistumaan asunnosta, sillä mies esti kaikki yritykset).
Haistan edelleen viinan hajun lähes kaikkialla. Jos olen ollut treffeillä ja seuralainen on juonut edes kohtuudella, olen masentunut ja meinannut ruveta itkemään heti kun olen alkoholin haistanut. Ajattelen kauhulla seuraavaa suhdetta, joka toivottavasti ei alkaisi vielä pitkään aikaan.
Miten te muut tämän kaltaista tai pahempaa kokeneet olette selvinneet? Oletteko tarvinneet esim. terapiaa ja jos olette, niin ovatko Psykiatrian poliklinikoiden tarjoamat 1-2 krt/kk terapiat riittäneet vai oletteko tarvinneet viikoittaista?
Lisäksi haluaisin luonnollisesti kysyä, että miten pian yllä mainitun kaltaisen suhteen jälkeen olette olleet kykeneväisiä uuteen suhteeseen ja miten uusi mies on suhtautunut mikäli olette kertoneet edellisen olleen alkoholisti?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kirjoitin ketjuun 2:nen tarina. Minulla on myös ollut rankkaa miesten kanssa.
Minä en voisi vielä kuvitellakaan käyväni treffeillä, vaikka erosta melkein vuosi. Sinun kannattaa mennä al anoniin, sellaiseen ryhmään jossa oikeasti tehdään askelia. Kaikki ryhmät ei niitä järjestelmällisesti tee. 12 askelta on terapia/hoito/henkisen kasvun ohjelma läheisriippuvaisille. Itse aion myös mennä rosen-terapiaan.
Mun mies oli renttujuoppo, isäni juoppohullu viimeisinä vuosinaan.
Vaimoni oli kauhea juoppo.. erosin kun juominen oli jokapäiväistä.. Lapset kärsivät ja yksi lapsistani hyppäsi jokeen kun äiti pakotti puukolla uhaten.. Toivottavasti ex-miehesi ei vainoa sinua enää kun olette eronnut, ja toivotan voimia..
Sama täällä, haju saa voimaan pahoin, ja uuden miehen
juominen aiheuttaa ongelmia, entinen kummitelee.
Eli aiheuttaa masennusta ja tunteen, että suhteella ei voi olla mitään mahdollisuutta. Aika on parasta lääkettä. Terapialle määrät on varman henkilökohtaista.
Varmaan vielä apua tarvitset ja hae rohkeasti tukea ulkopuolelta. Neljä seinää ja pyöriminen omissa muistoissasi ja ajatuksissasi vain pahentavat oloasi ja hidastavat toipumista. Aloita vaikka työpaikkalääkäriltäsi.
Lyö ukkoa klapulla päähän, voi toeta!
Ittepäs vittus kaupittelit. Valitus aika on umpeutunut
Juoposta kun pääsee viimein eroon, ei kannata olla missään yhteydessä, ne osaa manipuloida. Ovat mukavia et saisvat takas, ja sama hirveys alkaa. Ei ikinä juopon kanssa enää ystävä, vaikka olis sisarus, vievät kaiken mitä ihmisestä irti saavat, alkoholismi on narsisti sairaus.
Ex-nainen oli juoppohullu , kyl kiitin kun lopun viimmein eroon pääsin.
mun kaveri on kans alkoholisti, valehtelee ja hyväskkäyttää vanhempiaan ja sisaruksiaan ja mustamaalaa kavereitaan eli lähinnä minua. muutin hänestä kauemmaksi ja ottaa välillä kännissä yhteyttä ja alkaa haukkuminen.
nyt on 16v kotona olon jälkeen lähdössä jonnekin työvalmennukseenm uka kyllä meinaa naurattaa se lehmä ei saa mitään eää elämäään aikaseksi
syyttää siskoaan ku muutti toiselle puolen suomea ja rakastu. hiton sisäsiittoinen lessu. nuorempana oli eri ukko joka kuukausi ja pummas niiltä olutta ja anto pillua.
multakin vei ukkoja kuulemma vaan hyväkksäytti niitäkin ei muuta. sit jatkuvaa haukkkumista ja nälvimistä ja kkeii päästään tarinoita mitä muut olis tehnyt ku hän ei tee muuta ku uo olutta viikosta toiseen.
Nautin vapaudestani, enkä kuvittelekaan uusia suhteita. En enää jaksa! Hyvä, kun häipyi sinne elämän hämärään. Emme ole sanaakaan eron jälkeen vaihtaneet.
Niin ja ite tietenkin ravaat vittuasi jakamassa baareissa.! hyi hitto mikä lortto olet.